Kotiapulainen

Ihmisillä on sellasia ihme päähänpistoja, että niitten mielestä kotona täytyy tehdä kotitöitä. Mä oon todennu, että koska mamma tekee niitä kuiteski, ni mä sit kans osallistun niihin, ni ne tulee tavallaan varmasti kunnolla hoidettua.

Aika monessa hommassa oon sellanen päällimmäinen työnjohtaja, mut sit on muutamia sellasia puuhia, mihin osallistun ihan työläisenä. Eli oon vähän niinku vapaaehtonen koiratyövoima.

Mä aattelin kertoo täällä plokissa mun lempparikotihommista.

1. Lattioitten pesu:

Ihan huippua! Siinä rievussa on hillittömän hauskaa roikkua, ku mamma pistää vastaan. Suutun tosi pahasti, jos mamma joskus törkeesti jättää mut portin toiselle puolelle vaan seuraamaan sitä lattioitten pesemistä, eikä anna mun osallistua. Murisen sille rievulle, jotta se oppis totteleen mua. Ei se vielä oo oppinu. Harjoitukset jatkukoot.

2. Pyykinkuivaus:

Myös tosi kivaa. Erityisesti tykkään kuivata mamman sukkahousuja. Musta ne ei läheskään aina kuivu siinä telineessä kovin tehokkaasti, ni oon alkanu kuivata niitä juoksemalla sukkikset suussa. Siinä vauhdissa nääs ilmavirta kuivattaa ne nopeemmin.

3. Kenkähyllyn järjestely:

Autan tässä mammaa joka päivä. Meillä on vielä vähä erilaiset näkemykset siittä, mikä on hyvä järjestys. Mamman opettamista pitää siis jatkaa. Välillä myös huolehdin kenkähuollosta, elikkäs laitan mun mielestä jo aikansa eläneet kengät silppuriin.

4. Astioiden esipesu:

Tää on kivaa niinä päivinä, ku on hyvää ruokaa. Oon tosi huolellinen esipesijä.

Esipesen tätin kanssa vaniljakastikekulhoo.

Ai mitä sä mamma huutelet? Mulla on nyt just askareet kesken.

Aikasemmin tykkäsin myös imuroinnista, mut sit juttelin Titon kans ja se kerto, että imurointi on pahasta. Ni en mä sit enää tykkää siitä imuroinnista niin paljoo, ku kerran Titokaan ei tykkää ja Tito on mun suuri idoli. Kyllä mä silti sitäki touhua työnjohdan.

Mistä kotihommista te tykkäätte?

Read Full Post »

Lukutoukka

Musta on tullu lukutoukka. Tykkään nimittäin lukee kirjoja. Tänäänki luin taas yhen sillä välin ku mamma oli tienaamassa yrjölänpuurorahoja. Mamma sano, että se on tietty hirmeen ilahtunu siittä, että mä tykkään kirjallisuudesta, mut kuulemma mun pitäis opetella lukeen niitä kirjoja hellävarasemmin. 

En oikeen ymmärrä mitä mamma tarkottaa sellasella hellällä lukemisella. Tänäänki otin ihan siististi hyllystä kirjarivistöstä yhden kirjan ja luin sen. Ihan hellästi vaan. No okei, myönnettäköön, että se takakansi tavallaan vähän irtos ja viimiset nelkyt sivuu mä luin niin ahnaasti (ku oli niin jännä tarina), että siinä sivussa niistä sivuista tuli vähä repaleiset. Mut kysyn vaan, että jos mamma kerran on jo lukenu sen kirjan, ni mitä sillä on väliä, että viimiset muutamat kymmenet sivut on enää puolikkaita?! Ihmiset on niin kauheen eriskummallisia tällasissa jutuissa.

Read Full Post »

Nakki – ihan virallisesti

Tehän tiiätte, että mun nimi on Nakki. Ja se on kuulkaa ihan virallisestikki mun nimi. Mulla nimittäin oli vähän aikaa (tai oikestaan siitä on jo tosi kauan aikaa) sitte ihan oikeet koiranristiäiset. Niissä ristiäisissä oli mun ja mamman kavereita ja ruokaa ja tiätty lahjoja. 

Paikalla oli tietty mun molemmat haltijakummit, Anitra ja Tito.

Anitra on ihka oikee haltijakummi, koska sillä on ihka oikee haltijakummihattu.

Tito on kans ihka oikee haltijakummi.

Tito-kummi on maailman paras keittiökyttä.

Sit siellä oli mun kaveri Mokoma. 

Mokoma on Lapin poika.

Sitte siellä oli tietty paikalla mun ihmiskummit. Mun sylikummitäti ja kummisetä. 

Mä ja mun kummit ja pastori ja mamma ennen h-hetkeä.

Mä en oikein tienny, että mitä sellasissa koiranristiäisissä tapahtuu. Onneks sain olla sen jännittävän hetken kummitädin sylissä, ni ei pelottanu. 

Mä kyselin kummitädiltä, että mitä millonki tapahtuu. Täs muuten näkyy mun hiano vaaleenpunanen ristiäisrusetti.

Ristiäisissä on sellanen ihme tapa, että sen juhlakalun päähän kaadetaan vettä.

Mun pää kastettiin. Mun koko nimeks tuli Nakki Lihalieriö Pötkylä. Sellaset nimet joku Herra kuulemma sano tolla kastehetkellä.

Niissä ristiäisissä oli siitä huippua, että mä sain ihan hulluna lahjoja. Niin paljo, että piti perustaa ihan lahjapöytä.

Mun lahjat.

Mä haluisinki kiittää Mamma B.:tä ja toista Mamma B.:tä mun tutista. Ja kummisetää nakeista ja kummilusikasta. Ja kummitätiä huippuherkuista, erityisesti ne hodarit on parhaita! Ja tätiä ja W-setää ja Titoo hianosta (ja äänekkäästä) vinkusta. Ja Mokoman perhettä hodarisänpylöistä. Ja Anitraa ja R-setää Nalle Puhista. Ja mammaki kiittää saamastaan aromipesästä. Ja Töölön setiä hianosta pikku-possusta.

Mä ja mun pikku-possu.

Toinen hyvä juttu niissä juhlissa oli ruoka. Eka me syötiin kuumia koiria eli hotdokkeja. Ja sit jälkkäriks meillä oli koirakakku, ku mä olin toivonu koirakakkua. 

Tämmönen mun kakku oli.

Mä sain ihan itte avata elikkäs leikata ekan palan siittä kakusta. 

Mamma autto mua leikkaamaan kakkua.

Se kakku oli hirmeen herkkua. 

Sain toooosi ison palan kakkua. En muuten yhtään tiiä mitä tolle mun rusetille on tapahtunu, ku se jotenki jo tässä vaiheessa juhlia repsottaa.

Sitte siellä mun ristiäisissä pidettiin kauheesti hauskaa ja riehuttiinki vähän. 

Oli niin hurjat pileet ne mun ristiäiset, että Titosta tuliki yhtäkkiä joku dromedraatti.

W-setä riehuttaa mua ja Titoo. Pääsin niskan päälle, hahaa!

Sit välillä mun oli pakko vähän levähtää. Otin tirsat Tätin sylkyssä. Aika hyvät tirsat oli.

Tirsoilla.

Ne oli hurjan hauskat pippalot. Niin hauskat, että jotenki ne päätty sellaseen hassuun juttuun, että meiän naulakko tippu seinästä. Hih.

Tälleen ne pailut päätty.

Sellaset oli mun koiranristiäiset. Hyvät pileet.

Read Full Post »

Hukka

Mammalle kävi taas eilen pieni kömmähdys. Ja tällä kertaa se oli siitä huono kömmähdys, että se koski MUN tavaroitani.

Oon ehkä joskus kertonukkin, että mamma on vähän hajaamielinen. Siltä tahtoo aina välillä olla tavarat ja ajatukset kateissa, eikä se aina muistakkaan mittään. Ja eilen mettäreissulla se oli aika paljo hajaamielinen. Nimittäin ku me lähettiin sieltä mettästä, ni se nosti mut mun omaan koppaan autoon ja laitto mun hianon punasen fleksitaluttimen auton katolle. Ja sitte se huristeli pois.

No arvakkaa vaan, onko mulla nyt sit enää sitä fleksiä? No ei oo ei. Se oli siellä auton katolla ja sitte ku mamma rallikaahaili kotiin, ni se mun hiano punanen fleksitalutin oli lentänyt jonnekki hukkaan sieltä katolta. En tiiä missä se hukka on, ku en oo koskaan käyny siellä.

Ni nyt mä sit toivoisin kaikilta teiltä kameleilta apua: Jos meette joskus hukkaan, ni katotteko, jos näätte siellä myös mun hianoa punasta fleksiä? Siinä on sellanen kiva keltanen ankkatarra, joka heijastaa pimeessä. Jos näätte sitä, ni laitatteks tuleen mulle. Kiitti!

Onneks mamma lupas, että mä saan uuden, yhtä hianon, punasen fleksitaluttimen sen mamman hukkaan kadottaman tilalle.  Sen lisäks toivoisin, et jos teillä on ylimäärästä muistia, ni mammalla vois olla sellaselle käyttöö. Et sitäkin voisitte laittaa meille tuleen. Kiitti!

Read Full Post »

Hurja pilehile

Mä olin viikonloppuna ihan hurja pilehile. Oltiin nimittäin mamman kans lauantai-iltana paanalla. Mun kummitäti ja pummisetä on muuttanu uuteen paikkaan asumaan ja ne piti tuupparit.

Mä oikein laittauduin niitä tuuppareita varten. Lainasin mammalta helmiä, ku mulla ei vielä oo omia. Olin tosi nättinä niitten helmien kans. Tai oon tietty muutenkin tosi nätti.

 

Oon tosi nättinä.

 

Mulla oli ihan hurjan hauskaa niissä tuuppareissa. Siellä oli paljon ihmisiä, jotka mä hurmasin. Kaikki leikki mun kaa ja ihasteli, miten ihana mä oon. No niin tiätty oonki.

Niissä tuuppareissa oli sellanen OPM-perjaate. Elikkäs Oma Possunkorva Mukaan -perjaate. Sitä omaa possunkorvaa oli tosi hyvä natustaa kummitädin ja pummisedän uudella karvalankamatolla. Kerran vahinkossa vähän lirautinkin sille matolle.

Mut sit ne pileet muuttu aika hurjiks loppua kohti. Nimittäin just ku oltiin mamman kans lähdössä kotiin, ni mun vattasta tuli sellanen hyökyaalto, joka hups vaan tuli oksennuksena ulos. Ja just siihen karvalankamatolle. Mua vähä hävetti, että päättypä nää pileet nolosti, mut kaikki lohdutti, että se ois voinu sattua ihan kelle vaan. Niin hurjat pailut ne oli.

Mut mä ny kuitenkin teen täällä plokissa ihan julkisen anteekspyynnön kummitätille ja pummisetälle. Eli kummipummit: Oon paholainen siittä mattointsidentsistä. Piis mään änd vumään!

Sit sunnuntaina mamma sano, että pidetään pumpurilaispäivä, ku juhlien jälkeen maistuu aina pumpurilainen. Niin me sitte haettiin pumpurilaiset ja mä sain ihan oman pumpurilaisen. Sain mä yhen ranenki, mut pumpurilainen oli parempaa.

Read Full Post »

Hammaspeikko

Meillä tapahtuu ihan hurjia. Nimittäin mun luokse on tullu hammaspeikko. Se on hirmeen pelottava peikko-otus, joka iskee aina sillon ku sitä ei osaa yhtään aavistaa. Sitte se tulee ja nyppäsee multa hampin poies. Voi kääk! Kohta mä oon ihan hampaaton kaveri.

Se on vieny multa jo ainaskin kuus hampia ellei enemmänki. Mamma on kyllä lohduttanu, että mä saan tilalle uudet, rautasemmat hampit, mutta tiiä nyt uskoisko tota. Miten mä nyt voin toteuttaa mielipuuhiani elikkäs järsimisjuttuja, ku on jäljellä melkeen vaan ikenet?! Ei niillä paljoo järsitä niillä ikenillä.

Mamma on kyl sanonu, että hammaspeikolla on sellanen hyvis kaveri ku hammaskeiju. Se on siittä kiva kaveri, että jos irronneen hampin laittaa tyynyn alle, ni se muuttuu yön aikana euroseks tai joksku muuks hyväks jutuks, niinku vaikka sikasipsiks. Mutku mä en oo saanu yhtään hampia talteen! Hammaspeikko on varastanu ne kaikki ja vieny kiireesti pois mun ulottuvilta. Joskus se on jopa ollu niin törtsy, että se on tunkenu sen nappaamansa hampin mun kurkusta alas. Ni nyt sit se hampi on mun vattassa. Taikka ehkä oon jopa kakkaillu sen jonnekki pihalle. Et ei oo paljoo hammaskeijulla ollu mahiksia vaihtaa hampia euroseks. Höh.

Read Full Post »

Lomamatkapäiväkirja jatkuu

Mä jäin eilen siihen, että me matkattiin mamman kans Nauvoon. Meillä oli nimittäin sellanen ajatus, että me kierretään sellanen saariston renkulareitti.

Mamma oli unohtanu sen kameran letkun kotiin, ni sitte me oltiin vaan sen kännykkäkameran varassa, ku oikee kamera sammu. Ni siks nää kuvat ei oo kovin hianoja. Ens kerralla pidän huolen, että mamma pakkaa kaikki letkut. 

Siellä Nauvossa mä leikin monenlaisia leikkejä, niinku hiekkalaatikkoleikkejä, lentokoneleikkiä ja helikopterileikkiä. 

Mamma oli tiukkispiukkis eikä antanu mun mennä hiakkalaatikkoon, vaiks mä olisin hulluna halunnu.

Tässä leikin lentokonetta. Näättekste, miten mun korvat on niinku ne siivet?

Ja sit sen jälkeen leikin helikopteria. Mun korvat on ropellit.

Siellä Nauvossa mä kävin myös ihan oikeessa ravintolassa syömässä. Tai mulle kyl tarjoiltiin vaan vettä. Mut mammalla oli ässä hihassa ja mä sain syödä siellä ravintolassa mun kenkäluuta.

Me oltiin siellä Nauvossa yötä ja sitte me lähettiin eteenpäin sitä renkulareittiä. Siellä oli tosi monta lauttaa ja laivaa ja lossia, jolla me matkailtiin. Välillä jouduttiin vähän odotteleenkin niitä. 

Mua välillä vähä pitkästytti. Kirjaimellisesti. Tualla takana näkkyy muuten sellanen lautta, millä mä matkailin.

Ootellessa mä haisuttelin merihaisuja, niinku esimerkiks ihania levälemustuksia.

 Me ajettiin eka sellasen Korppoo-saaren läpi ja sitte me taas oltiin lautalla ja sitte me oltiin jossain Houtskari-saaressa. Se se vasta oli jännä juttu. Siellä nimittäin sattu ihan hassuja.

Mä olin oikee turisti ja kävin kattelee nähtävyksiä. Tässä mä oon hartaana kirkolla.

Usko, Toivo ja rakkaus. Usko siks, et ollaan kirkolla. Toivo on kuulemma ton ankkurin nimi. Rakkauden saatte päätellä itte.

Me ei oikein ymmärretty mamman kans tätä kylttiä, joka oli kirkolla. Mä en vissiin ois saanu mennä kompostiin. En kyl ois mennykkää.

Sitte kävi ihan ihmeellinen juttu. Me vaan tsillailtiin mamman kaa siellä saarella ja mamma sano, että sillä on mulle yllätys. Me tsillailtiin vielä vähän lisää ja sit se yllätys tuli. Se oli mopo. Tai siis sellanen iso mopo. Ja arvakkaa ketä sillä mopolla ajo? No ette ikinä usko. Sillä ajo Täti ja W-setä! Mä olin ihan että mitä ihmettä ne täällä oikein tekkee? Ja että mihin ne on unohtanu Titon? Tito ei nimittäin ollu kolmentena sen mopon päällä. 

Olin ihan äimänä, että onko tää W-setä aito. Oli se. Mä nimittäin kävin nyppäsemässä sitä viiksestä, eikä ne ollu tekoviikset.

Sitte me hengailtiin hetken aikaa kaikki neljä yhessä, kunnes Täti ja W-setä jatko mopolla eri suuntaan ja me jatkettiin mamman kans toiseen suuntaan. Taas me mentiin lautoilla ja losseilla. 

Siellä saaristossa piti varoo mummoja.

Sitte ku oltiin viimisen kerran oltu laivalla, ni me mentiin sellaselle savipajalle. Siellä savipajalla oli huisia, koska siellä oli eläinkavereita. 

Kävin pussaamassa Hinku-possua ja Vinku-possua. Mä en nimittäin oo yhtään sellanen possunuhakammonen.

Kattelen kilipukkeja.

Mä sain sieltä savipajalta matkamuiston mun ekalta oikeelta lomareissulta. Sain sellasen haukikalan. Sen nimi on Hei-hoi-hauki. 

Sitte me ajeltiin mamman kanssa taas tosi pitkään ja mä jo luulin, että me tultais kotiin. Mut ei tultukkaa! Me nimittäin tultiinki tuttuun paikkaan. Nimittäin R-setän mökille. Ja siellä oli Anitrakin! Ja seuraavana päivänä Täti ja W-setä ja Titoki tuli sinne. Se oli ihan huipputapa lopettaa lomareissu!

Luettiin Anitran ja mamman kans kirjaa. Mamma sanoo mua sen omaks marakatiks. En tiiä mitä se horisee, ku en kyl oo mikään katti. Tässä kuvassa muuten näkyy myös mun Hei-hoi-hauki tossa mamman viekussa.

Semmonen oli mun eka lomamatka.

Read Full Post »

Lomamatkapäiväkirja, osa 1

Eilen oli ihan kesäpäivä ja käytiin kaivurin rannassa jätskipallolla, ni mulle tuli ihan kesäviilis ja siks mä aionkin nyt kertoo mun lomamatkasta, joka me tehtiin mamman kans kesällä. 

Mä syön mun omaa jätskiannosta kaivurin rannassa.

Nimittäin yhtenä kesäpäivänä Mamma pakkas meiät autoon ja sitte me lähettiin ajelemaan. Mamma sano, että meillä ei oo mitään suunnitelmaa, vaan nyt mennään ihan sinne, minne kuono sattuu milloinkin osottamaan. Ihan ekana se kuono osotti länteen, ni sinne me sitten ajettiin. 

Eka me pysättiin jossain pilneessissä. Mamma kävi jossain rakennusapteekissa. Mä kävin kakalla. Meiän pilneessin pysähdys oli aika nopee, mut sit me mentiin viskarssiin ja siellä mä oltiin pidempään. Viskarssissa oli sorsavihulaisia. Mä kävin kertoon niille, ettei mulle kannata yhtään uhitella, ku mä oon suuri metsästäjäkoira ja syön ne, jos ne alkaa mulle.

Huutelen sorsille. Ne on ihan selkeesti kauhusta kankeena.

Viskarssissa meiän kuono osotti Hankoon päin. No sinne me sit mentiin seuraavaks. Hankossa on meri. Ja tuuli. Ja herkkulevää.

Mä sain ihan hullut rantapömöt, ku se meri oli niin hauska ja ranta oli niin hauska ja erityisesti se tuuli oli hauska. Se tuuli heitti mun pienet korvat ihan mullinmallin!

 

Rannalla oli hyvä kaivella kuoppia.

 

Sitte ku olin riehunu ja pömötelly rannassa, ni nukuin ekaa kertaa elämässäni hotellissa. Vai olikse motelli? En muista. Jompikumpi. Mä vähän teatteritärisin siellä, ni mamma peitteli mut sit huolella. 

 

Hyvää yötä.

Aamulla ku heräsin, mamma sano, että me lähetään sellaselle penktsäärin majakalle. Mentiin sinne laivalla ja mä olin ihan merten valtias.

 

Tää on se majakka.

 

Kiipesin mamman sylkyssä sinne majakan huipulle. Ja sitte mä kattelin maisemia. Olin siis vähän niinku majakanvartija.

 

Kattelin sitte vielä vähän lisää maisemia. Näky merta.

Sen majakan lisäks siellä saaressa oli paljon merta. Ja sitte sellasia pieniä meriä sen ison meren vieressä, siellä niinku saaren puolella. Mamma sano, että niistä meristä ei kantsii juoda, ku se vesi on ihan suolasta. En uskonu ja join. Mamma oli kerranki oikeessa. Se oli suolasta.

 

Mä haaksirikkouduin sellaselle kivelle, joka oli sellasessa pienessä meressä.

 

Tartteeks koko ajan kuvata, ku mä yritän nauttii maisemista?

Sitte me laivamatkailtiin takas Hankoon, jossa me mietittiin hetki, että mihin meiän kuono oikeestaan seuraavaks osottaa. Se osotti saaristoon. Ni niin me sitte ajeltiin Nauvoon. 

 

Mä matkailen lautalla kohti Nauvoo tosi kuulisti.

Tää oli eka osa mun lomamatkapäiväkirjaa. Mä jatkan loppumatkakertomuksella jonain toisena päivänä.

Read Full Post »

Syksytouhua kameleitten kanssa

Mä oon touhunnu monenlaista syksytouhua. Niinku esimerkiks juossu syksymettässä ja ottanu kiinni puista tippuvia syksylehtiä. Syksy on kiva. Paitti että märkä on ihan hyhhyh, niinku jo viimeks kerroin. 

Titon kans metässä. Emmitään tässä, että kantsisko mennä yli vai ali. Meillä on ihan samikset sadetakit!

Kerran yhtenä lauantaipäivänä mamma pakkas mut autoon ja sano, että me ajetaan Maxin luokse. Ja ihan totta, mamma ei puijannu! Me nimittäin ajettiin tosissaan Maxin luakse. Ja sitte me lenkuroitiin ja mentiin koirapuistoon. Tai noi meiän mammat vissiin lähinnä vaan juoruili ja puhua pälpätti, mut Max ja mä peuhusteltiin koirapuistossa.

Max on tosi hieno poikamäykky. Ehkä vähän ihastuin. Mut ei siit vielä tullu mun poikaystävää, ku mä oon vielä liian pikkunen sellaseen vakavampaan suhteeseen. Tai siis mullon oikeestaan jo aika monta poikaystävää, mut kukaan ei oo sillai ihan vakkari. 

Täs me ollaan Maxin kans. Mä huudan just, et lälläslää, näytän sulle kieltä! Mamma ei osannu ottaa meistä hyvää kuvaa. Mä oon melkein kaikissa selälläni ja Maxista ei näy naamaa. Mut ehkä ens kerralla sit saadaan parempia kuveja.

Sit mä oon käyny kans mummolassa, mut siitä on kyllä jo vähän aikaa. Mä autoin mummoo syksytouhuissa, niinku omppujen keräämisessä. 

Tarkastin, että ämpärissä on just oikeet omput. Väärät omput otin pois ja vein poies.

Sit tarkistin vielä toisesta suunnasta, että ämpärissä oli kaikki mallillaan.

Siellä maalla kävi yhtenä aamuna mamman mielestä hassu juttu. Mä olin jo aamuriehunu Justiinan kans ja menny sit takas mamman huoneeseen nukkuun. Sit mamma heräs ja me mentiin alakertaan ja sit siellä meitä odotti mummon jättämä lappu. 

Siinä lapussa luki tälleen. Mamman mielestä tässä oli jotain hassua. Sit se kans sano, että Justiinalla on aina ollu paha Napoleon-kompleksi.

Mut sit me todistettiin kaikille, että meiän riitely aamulla oli vaan sellasta sisarellista nahinaa ja oikeesti me ollaan ihan kameleita.

Sen lisäks, että oon syksytouhunnu, ni ennen syksyä, sillon ku mä lomailin, mä olin mun ekalla oikeella lomamatkalla. Mä kerron siittä joku päivä sit lisää.

Read Full Post »

Eripurailua

Me ollaan mamman kanssa keskimäärin aika hyvässä sovussa. Mutta muutama sellanen juttu on, joista me eripuraillaan tosi pahasti. 

Ensinnäkin mamma on saanu jostain päähänsä, että koirien kynsiä kuuluu leikellä. No ei kuulu. Just ku mä oon saanu kasvatettua hienot, pitkät kynnet, ni mamma alkaa aina heilua saksien kanssa. Ei naurata. Nyt se on vielä sit saanu päähänsä senkin, että se pyytää aina apujoukkoja paikalle eli mun täytyy aina sitte eripurailla kahta ihmistä vastaan. Tosi epäreilua mun miälestä sellanen apujoukkojen hankkiminen. Paitti että jos joku mun kameleista ois valmis tuleen puolustaan mua, ni se ois kyllä ihan reiluutta. Pahinta on, että mamma ei yhtään välitä siitä, että mä vastustelen sitä, vaan se vaan väkisin leikkaa ne kynnet. Mä huudan ku syötävä ja sätkin ku vietävä, mutta oon silti hävinny jokasen matsin. Vääryyttä!!! Onko teillä muilla samanlaisia kauhukokemuksia vai oonko mä ainoo, jolla on ihan hullu mamma kynsien suhteen? 

Sit se toinen juttu, mikä vielä sattuu harmittavan paljo useemmin kun toi kynsiepisoodi, on toi sadekeli. Mammalla on joku ihme päähänpisto, että sateellaki pitää mennä ulos, vaikka mun pualesta sadesäällä vois ihan hyvin pissiä ja kakkia sisälle. Mut ei. Toi hullu mamma vaan laittaa saapasta jalkaan ja pukee mullekin sadeviitan ja sit se raahaa mut, pienen poloisen, ulos. Eikä riitä, että sen mielestä sateella voi ulkoilla, mut sen mielestä myös sateen jälkeen, sillon ku maa on vielä ihan märkänä, voi myös ulkoilla. Ihan pimeetä touhua. 

Mähän tiätty laitan heti käsijarrun päälle, enkä suostu meneen edes ovesta ulos. Ja sit mamma menee ja lässyttää ja houkuttelee mua herkuilla eteenpäin. No kyllähän jokanen nyt ymmärtää, että sellanen herkuilla houkutteleminen on silkkaa puijausta ja siinä on ihan märkä koira haudattuna. Sit ku me ollaan vedetty molemmat sitä narua omiin suuntiin aikamme, ni mamma ottaa tosi törkeet keinot käyttöön. Se nimittäin joskus jopa kantaa mua kauemmas pois kotoa. Aivan naurettavaa mun miälestä. 

Tänäänki se raahas, herkkuhoukutteli ja kanto mut ihan hullun kauas kotoota. Ja sitte ku oltiin sen miälestä tarpeeks kaukana, se vihdoin tajus kääntyä takas kotiinpäin. Kyllähän mä sitte tiätty siinä vaiheessa, ku ollaan tulossa takas kotiin, suostun kävelemään. Tyhmyyttähän se ois, että pitäisin käsijarrua vielä sillonkin päällä. 

Mamma väitti, että mä koettelin se hermoja ihan kunnolla, ku olin niin vastusteleva. No hyvä niin, siitäs sai, mä vaan sanon!

Eri asia tiätty on, jos ollaan mettässä. Eihän mua sillon sade tai märkä haittaa. Mutta että kaupungissakin muka pitäis sateella lenkuroida. Ei terve, miten naurettava ajatus!

Read Full Post »