Mulla on ollu aikamoinen päivä. Mamman hajaamielisyys koitu mun kohtaloks nimittäin. Tai siis eka se oli tosi hyvä juttu ja sit sen jälkeen se oli vähä huono juttu.
Kattokaa ku mä olin syöny kaikki mun napot niin loppuun, et niitä ei vaan ollut yhtään jäljellä. Mamman piti tuua mulle eilen illalla lisää napoja, mut se oli tietty niin hömelöntti, että unohti.
Siinä vaiheessa kaikki oli hyvin, koska mulle koitti oikeet onnenpäivät. Mä söin kurmeeillallisen. Ihan maailman parhaan illallisen elikkäs ison möykyn jauhislihaa tarjoiltuna näkkärikäkkäripedillä ja kuorrutettuna munankanalla. Kerrassaan herkullinen annos! Ja parasta oli se, että mä sain myös kurmeeaamiaisen!
Mä olin sitä mieltä, että mamma vois useemminki unohtaa mun napot ja voisin alkaa tilata tollasta illallista ihan joka päivä. Ja aamiaista kans. Mut sitte…
…mun vatta ei ookkaan tottunu ihan tollaseen pelkkään kurmeemeininkiin, että ei oo laisinkaan napoja. Ja sit se kurmeeruoka kosti mulle. Ja se oliki aika haiseva kosto. Sillä välin ku mamma oli töissä, mua alko hirmeesti kakattaan. Ja sit mä pinnistelin ja ponnistelin, ettei se ois tullu ulos. Mut tuli se. Kaks kertaa. Kaks plörökertaa.
Et kurmeella oli aika plörö loppu. Mut koska mä tykkään onnellisista lopuista, ni ei tää tarina ihan vielä pääty. Meinaan ku mammaa harmitti sen hajaamielisyys ja kurmeeruuan karmee, haiseva plörökosto, ni sit se hellitteli mua tänään. Sain uuden hianon sisäpallon.
Mä ja uus pallo. Ei paljoo plöröt enää haittaa!
Varokaa siis liikaa kurmeeta. Tiiän nyt, että ahneella on plörönen loppu.
