Oikeaoppinen mökötysasento

Mä oon monessa asiassa onnistunu kouluttaan mun ihmiset tosi hyvin. Niinku että ne tekee sitä, mitä mä haluan. Mutta yks juttu vaatii kyllä vielä harjotetta.

Meinaan että ku kuulemma on niin hirmu tärkeetä, että joka päivä syödään illallista yhdessä ja katetaan pöytä kauniisti, niin minkä ihmeen takia nää ”perheen yhteiset” illalliset ei ikuna koske mua? Häh? Ihan mielelläni mää näkisin, että mullekki katettais paikka pöytään ja voisin siinä ruokailla ja istuskella ja seurustella ja vaihtaa päivän kuulumiset. Mut ei. Nää perheen muka yhteiset ruokahetket ei koske mua, vaan mun pittää aina olla jossain ihan muualla ko pöydässä. Joudun oleen lattialla tai sohvalla tai jossain muualla, missä ei oo minkääsortin kattausta.

Oon alkanu taistella moista vääryyttä vastaan. Mököttämällä. Mökötän sinnikkäästi nää perheen yhteiset illalliset.

Oikeaoppinen mökötysasento.

Eikö näytäkki aika hyvältä mökötystaistelutoimelta? Mököttäessähän on tärkeetä kääntää peppu kohdetta kohti, välttää kaikensorttista katsekontaktia, olla ihan hiljaa ja mahdollisimman surmee. Oon mielestäni aika onnistunu.

Read Full Post »

Pylliäisen pisto

Oon ollu kesälomalla. Ois paljo kesälomakerrottavaa, mut mä alotan kertomalla karmasevan ja varoittavan tarinan pylliäisistä.

Mulle meinaan tapahtu hirmeitä. Yhtenä kesäpäivänä mä pahaa aavistamattomana istahin maahan nauttimaan päivästä. Tää tapahtu sen jälkeen, ko olin just ollu onnistuneesti siilinjäljityspuuhissa ja kertonu sille siilille pari hyvin valittua sanaa siittä, mihin se vois painua mun pihalta. Luulis, että maailma palkittee vahtikoiran moisesta uroteosta, mut mitä vielä! Ko mä just olin saanu istahettua, ni mua alko sattua vietävän paljo. Ja arvakkaa vaan kaks kertaa minne. No pymppyyn!

Mamma ihmetteli, että mikä ihme mulle tuli. No sehän mulle tuli, että mua oli törmeesti pistäny joku törtsy elukka mun etupymppyyn. Ja se paisus ihan kolminkertaiseks ja mä olin ihan surmeena mua kohdanneen onnettomuuden jälkeen. Mammaki hättäänty, että miten paljo voi pymppy paisua ja että ei kai mun siiliseikkailuun vaan ollu osallistunu käärmepaholainen. Mamma soitti lääkäriin ja ne käski mun syödä kyytapletin. Mä söin sit sen tapletin ja jaksoin kaikesta surmeudesta huolimatta syödä myös sen kyytipoikana vähä meetvurstia. Sit mä nukuin ja yritin toipua. Onneks mä toivuin sit sen tapletin voimalla ja seuraavana aamuna paisumus oli poissa ja mä jaksoin taas olla ilonen itteni.

Mei tiietä, että mikä tai kuka se törkimys oli, joka mulle sen tempun teki. Mamma eppäilee, että se oli amppari, ja se sanos mulle, että jatkossa ei saa yrittää kiduttaa amppareita istumalla niitten päälle. Aika törmeesti sanottu mun miälestä. Mut mun hyvä ystäväni Tito eppäili, että kyseessä ois ollu pylliäinen. Että pylliäinen mua ois pymppyyn pistäny. Mä uskon tässä kyllä Titoo, koska Tito on jo monta vuotta vanha ja siks tosi viisas.

Nii että varokaa vaarallisia pylliäisiä!

Read Full Post »