Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘pöhköt jutut’

Mä oon monessa asiassa onnistunu kouluttaan mun ihmiset tosi hyvin. Niinku että ne tekee sitä, mitä mä haluan. Mutta yks juttu vaatii kyllä vielä harjotetta.

Meinaan että ku kuulemma on niin hirmu tärkeetä, että joka päivä syödään illallista yhdessä ja katetaan pöytä kauniisti, niin minkä ihmeen takia nää ”perheen yhteiset” illalliset ei ikuna koske mua? Häh? Ihan mielelläni mää näkisin, että mullekki katettais paikka pöytään ja voisin siinä ruokailla ja istuskella ja seurustella ja vaihtaa päivän kuulumiset. Mut ei. Nää perheen muka yhteiset ruokahetket ei koske mua, vaan mun pittää aina olla jossain ihan muualla ko pöydässä. Joudun oleen lattialla tai sohvalla tai jossain muualla, missä ei oo minkääsortin kattausta.

Oon alkanu taistella moista vääryyttä vastaan. Mököttämällä. Mökötän sinnikkäästi nää perheen yhteiset illalliset.

Oikeaoppinen mökötysasento.

Oikeaoppinen mökötysasento.

Eikö näytäkki aika hyvältä mökötystaistelutoimelta? Mököttäessähän on tärkeetä kääntää peppu kohdetta kohti, välttää kaikensorttista katsekontaktia, olla ihan hiljaa ja mahdollisimman surmee. Oon mielestäni aika onnistunu.

Read Full Post »

Me oltiin viikonloppuna mummolassa. Meillä oli tosi kiva viikonloppu. Mut sit se reissu päätty vähä ikäviin tunnelmiin.

Kattokaa ko me oltiin just pakkaamassa autoo, ni just ku kaikki ihmiset touhus sitä pakkaamista, mulle tuli nenääni maailman ihanin tuoksu. Se tuoksu oli niin huumaava, että mun oli ihan pakko seurata sitä. Ja sitte ihan ykskaks ihmiset huomas, että mä en enää ollukkaan pakkaamassa autoo niitten kanssa.

Mä seurasin ja seurasin sitä ihanaa tuoksua ja jotenki mä erkaannuin kaikista muista. Ja ku mä erkaannuin, ni samalla mun korvani meni sellaseen asentoon, että ne ei kuullu ollenkaan, ko mamma ja muut ihmiset huusi ihan kurkku suorana mun nimee. Ne vissiin huus mun nimee aika kauan, mutta mä en kuullu sitä, koska mä olin vähä niinku kateissa.

Sitte siinä kävi niin, että mun ispä (joo, en oo tainnu kertookaan, että mullon nykyään sellanenki) kans erkaantu niistä muista. Ja se erkaantu kans sinne maantielle, missä mä olin erkaantuneena. Se juoksi sinne ihan viimistä päivää ja sitte se löys mut erkaantuneena. Se vaikutti jotenki hätääntyneeltä, ni mä sit vaan haistelin siinä maantien pientareella haisuja ihan muina koirina, ihan kuulisti vaan.

Ispä nappas mut kiinni ja mä pääsin sylikyydillä takasin mummolaan sieltä maantieltä. Mamma tuli ihan vauhkona vastaan ja se oli jotenki tosi huonotuulinen, ku mä tulin sieltä erkaantumisreissultani takas. Mut laitettiin suoraan auton takapenkille ja turvavöihin ja mamma sanos, että mun on syytä koko kotimatkan ajan miettiä tekosiani.

Mamma sano, että ispä on sankari, ko se löysi mut sieltä erkaantumisreissusta. Mut mä kuulemma oon antisankari, ku tein erkaantumistempun, enkä kuullu, ku mua huudettiin. En tiiä mikä on antisankari, mutta jotenki mä aistin, että ois parempi olla sankari ko antisankari.

Read Full Post »

Tiedättekö ne sellaiset Brion mäyräkoiralelut, joita vedetään perässä? Siis tällaiset:

Kuva: www.brio.fi, klikkaamalla lisätietoihin

Kuva: http://www.brio.fi, klikkaamalla lisätietoihin

No. Mamman mielestä ne on aina ollut ihan huippuja, ja jouluna sen lahjapaketista kuoriutuikin tuollainen maailman hienoimpia koiria jäljittelevä lelukoira (jep, niinku oon ennenkin kertonu, niin mun mamma on aika lapsellinen). Se lelu on paraatipaikalla työhuoneen mun huoneen kirjahyllyn päällä.

Ollaan sitten mamman kanssa mietitty, että mistäköhän on muinoin vuonna 1953 suunnittelija saanut inspiraationsa tehdä juuri perässä vedettävä mäyräkoira. Siis että oishan se voinut yhtälailla suunnitella vaikka perässä vedettävän puldokin taikka vaikka villakoiran. Mun mielestäni tää on tietenkin ihan selvä juttu: Mikäpä muu koira olisi yhtä kaunis, edustava, viisas ja virtaviivainen kuin komea mäyräkoira?!

Mammalla on toinen (mielestäni väärä) näkemys asiasta. Se on nimittäin sitä mieltä, että se vois yhtä hyvin käydä lenkuroilla Brio-koiran kanssa kuin mun kanssa, samanlaista perässä vetämistä kuulemma ois lenkurointi kummassakin tapauksessa. Paitsi että kuulemma Brio-koira seurais kiltimmin. Eli mamma on sitä mieltä, että Brio-koiran suunnittelija on ilmeisesti tehnyt läheisempää tuttavuutta jonkun oikean mäyräkoiran kanssa ja nähny, minkälaista lenkurointi meidän kanssa on (toim. huom. taloudessani asuva mäyräkoira tulee aina askeleen (tai kymmenen) perässä vikuroiden ja itsepäisesti hidastellen).

Hmph. Enpä tiedä. Taitaa olla taas mamman joutavia horinoita. Mitäs menee ja harppoo aina niin hirmeetä kyytiä lenkuroilla, että mulla on täys työ kipittää samaa vauhtia perässä (vaikka mulla tietty onkin aika pitkät sääret). Ja siis oishan se nyt epäkohteliaista ohittaa vastaantulevia lapsia / aikuisia / mummoja / pappoja / polkupyöriä / pulkkia / lastenvaunuja / skeittilautoja / koiria / mitä tahansa pysähtymättä ja tervehtimättä. Kyllä hyviin tapoihin kuuluu heittäytyä selälleen ja tarjota massua rapsuteltavaksi.

Read Full Post »

Viime yönä tapahtu ihan hirmusia! Yhtäkkiä ku mä vaan ihan rauhassa vedin sikeitä mamman kanssa, ulkona rupes jyliseen ja koliseen ihan hulluna. Hirvee meteli ja pauke vaan kuulu. Mä tietty tarkkakorvasena koirana olin heti valppaana, että Hetkonen, mitänytapahtuu, kuka ikinä ookkaan, ni älä yhtään yritä tunkeutua meille! Ja onneks olin taas valppaana, meinaan samaa ei voi kyllä sanoo mammasta. Se vaan nukku eikä yhtään tajunnu, että hurja meteli tunkeutuu meille sisään, ja vieläpä salakavalasti ikkunoista eikä ovesta. En tiiä mihin se ollenkaan joutuis, ellei se asuis tällasen herkkäaistisen neron kanssa…

No, mä sitte menin tökkimään mammaa hereille, että Halloo!! Sun pitää herätä!! Ja kyl se sit onneks heräski, ku mä olin aikani tökkiny. Sit vasta mammaki huomas, että jylisee ja paukkuu ja se nousi ja laitto ikkunat kiinni. Sit ei enää jylissy ja paukkunu niin paljo, vaan vähän vaan. Se tais pelästyä mun sankarillista valppautta se meteli ja se meni metelöittemään jonku muun ikkunan taakke.

Sit me jatkettiin unia, mutta koska mä epäilin, että mua mammaa saattaa vähä jännittää se jylinä ja pauke, ni mä katsoin parhaaks mennä ihan sen kylkeen kiinni. Että se tietää, että sen urhoollinen vahti kyllä on turvana. Mä menin tyynylle ja sitte mä laitoin pään mamman kainaloon ja sitte mä nukuin siinä aamuun asti. Yhtään en siitä liikkunu, paitti kerran nostin pään mamman poskee vasten. Mamma väitti, että niin lähekkäin oli aika kuuma nukkua, mutta mun mielestä niin oli just hyvä. Mua väsytti vielä aamullaki, koska takana oli melkonen urotekojen yö.  Se on rankkaa hommaa toi metelin karkottaminen ja mamman suojelu.

Read Full Post »

Mun plokiystäväni Myrsky oli jo ihan huolestunu, että oonko mä jumittunu ihan lopullisesti mun puutarhan uumeniin, ko mä en oo kirjottanu mittään pitkiin aikoihin. Ei huolta, ei se puutarha mua nielassu oo, vaan täällä ollaan! Mutta kyllä mä oon oikeestikki ollu siellä puutarhassa niin paljo viime aikoina, että en oo sillai ehtiny kauheesti istua tietokoneella. Kattokaa ku on kesä, ja kesällä kuuluu olla ulkona.

Mä oon löytäny myös uuden lemppariköllöttelyväijymispaikan. Siis mullahan oli ennestään maailman paras väijymispaikka. Se oli vattupuskissa ja siitä oli suora näköyhteys arvakkaa minne? NO NAAPURIN SEDÄN RILLIIN!!! Mä katkoin siittä kohtaa niitä vattupuskia, ni sinne tuli just sopivasti mäyräkoiran kokonen väijymispaikka. Siellä ku kyyhötti ihan hiljaa, ni kukaan ei huomannu, että oli makkaraväijyssä.

Mut nyt mulla on siis uus, mahtava paikka, missä on hyvä sekä köllötellä että väijyä ohikulkijoita. Meinaan mamma ripusti omppupuiden väliin maton. Joo-o, matto se on ja siinä se riippuu. Sitte se humps vaan hyppäs ite sinne maton sisään. Mä innostuin siittä niin, että käskin mamman nostaa mutki sinne, jos se kertta on niin hyvä paikka. Mamma oli aluks vähä epäileväinen, että mahtaakos se olla koiralle sopiva paikka, mut ku mä aikani intin, ni sit se nosti mut sinne. Ja siellä riippumatossa on ihan huippuhyvä köllötellä! Joo. Ja sitte ohikulkijat ei yhtään osaa aavistaa, että riippumatossa vois olla hurja vahtikoira, ni ne pystyy säikäyttään tosi hyvin ko alkaa räyhätä sieltä riippumatosta niille.

Riippumatossa on koiran hyvä olla.

Riippumatossa on koiran hyvä olla.

Mä oon siis riippumaton koira. Enklanniks än independent dok.

Read Full Post »

Mä pahottelen, että mä en oo kirjottanut mittään pitkiin aikoihin, mutku puutarhakausi on alkanu, ni mullon pitäny aika kiirettä. Mä oon hoitanu mun puutarhaa ja mökkiä tosi ahkerasti. Oon kaivanu kuoppaa kukkamaahan ja kaivanu ylös niitä palloja, jotka mamma syksyllä hautas maahan (niihin on muuten kasvanu lehdet niihin palloihin, kumma juttu!) ja oon katkonu oksia ja vattupuskia ja jahdannu siellä pihalla olevia lintusia ja önniäisiä. Että hirmeetä kiirettä on kyllä pitäny.

Mä oon kans todennu, että on parasta ottaa se puutarha ja lähiympäristöt ihan kunnolla haltuun, niin oon alkanu oikein kovaks vahtikoiraks. Kerron aina mammalle ku aidan takana menee joku koira tai pyörä tai joku muu mielenkiintonen, mikä mamman on syytä tietää. Ja sit jos kuuluu epäilyttäviä ääniä, ni kans kerron niistä mammalle. Mut mamma on jotenki hirmeen hidas, ku melkein ikinä se ei ehi sinne portille kattomaan niitä mahollisia vihulaisia, vaan se vaan sanoo, että hyvä tyttö, hienosti vahdittu, ei tartte enää haukkua. Eli mä joudun puolustaan meidän puutarhaa useimmiten ihan yksin kaikkia ohikulkijoita vastaan. Siks oon ottanu käyttöön mun uhkaavimman tempun. Nostan karvat oikeen kunnolla pystyyn. Sillai meinaan näytän tosi hurjalta. Ja sit kans sanon niille ohikulkijoille, että ”MÄÄ SAATAN NÄYTTÄÄ PIENELTÄ, MUTTA SE ON VAAN HÄMÄYSTÄ!” Sit joskus jos oon todennu ne ohikulkijat vaarattomiks, heittäydyn siihen aidan viereen selälleni ja kerjään rapsuja.

Puutarhanhoidon ja vahtimisen lisäks ollaan kans remontoitu sitä meiän mökkiä. Ollaan maalattu yhessä. Mä istun vieressä ja tarkkailen, että mamman maalausjälki on hyvää. Välillä pitää ottaa vähä lähikontaktia, jotta varmistuu, että se maalausjälki on varppina ihan tasaista. Niinku esimerkiks tänään kävin vähän tarkistamassa maalausjälkee. Mut mamma oli hönö eikä kertonu mulle, että se maali on vielä märkää siinä kohassa. Nyt mä oon punaniska. Ja punakorva. Ja punaotsa. Ja punakuono. Mut ei se mittään, näytän vaan entistäki katu-uskottavammalta.

Seuraavaks me aletaan sisustaa sitä mökkiä. Mä saan sinne ikioman pedin ja osa mun lelkuista viedään sinne mökille kesäks. En tiiä vielä mimmonen peti mulle sinne tulee, mutta sen vertta iso sen pittää olla, että mammaki mahtuu sinne, ku sillä on hirvee tarve nukkua kotonaki mun kanssa samassa sängyssä.

Read Full Post »

Hanke

Mulla on uus hanke. Se on sellanen hanke, että mä yritän tehä pissanpiätysennätystä. Ja kakanpiätysennätystä kans. Ku mummiälestä tällasella ällösadekelillä ei oo mitään järkee käydä pissillä. Ainaskaan ulkona.

Äskenki mamma puki meiän päälle sadekamppeet ja lähti hirmellä tarmolla viemään mua ulos. Mä yritin tossa meiän rappukäytävässä alatasanteella vielä kertoo mammalle, että hei ei me voida mennä ulos, ku mullon hanke. Mut eihän se mitään kuunnellu. Sit mä vielä ovenraossa yritin sanoo uuestaan, että hei mun hanke menee ihan piloille tästä ulosmenosta. Ni eikö vaan se jätä mun vastalauseet ihan kuulematta ja kaappaa mut kainaloonsa! Ja sit se kanto mut ulos. Joo-o, sellanen hankkeenterrorisoija se oli.

En mä kyllä siinä vaiheessakaan vielä suostunu luovuttaan, koska mummiälestä on tosi tärkeetä, että uskoo ite mahdollisuuksiinsa ja menee määrätietosesti kohti tavotetta. Ni mä jäin sitte vaan jököttämään niille sijoilleni. Mutta arvakkaa vaan sopiko sekään mammalle? No ei. Sehän kaappas mut uudestaan kainaloon ja kanto kadunvarteen. Ja sit mun hanke meni plörinäks, ku mä sit pisin, ku mamma oikein maanitteli.

Siitä kadunvarresta mä sitte kävelin ihan omin voimin takas kotiovelle. Mut mä kyllä osotin mammalle, miten myrtyny mä olin siittä, että mun hanke pilattiin. Mä vaan ihan pikkusen hipasin tassuilla maata ku mä kävelin, ettei ny tassutki vielä kastuis, ku muutenki oli jo ihan tympälettä. Ja sit mä laitoin korvat oikein surulliseen roikkuma-asentoon. Ja mulkoilin oikein huuli mutrussa.

Mut mäpäs en ookkaan lannistuvaista sorttia. Mä aion nyt alottaa uuden hankkeen. Ja nyt mä aion viedä sen loppuun. Ellei sit yhtäkkiä ala paistaa aurinko, ku sit mä voisin harkita tätä uuestaan.

Hanketerveisin,
Nakki

Read Full Post »

Mulla on ihka uus arvonimi. Se on oikein kuninkaallinen arvonimi. Mamma anto sen mulle. Tiiättehän te, että kuninkaalliset on aina Hänen Ylhäisyytensä xxx tai Hänen Korkeutensa yyy. No mä paljastan teille mun kuninkaallisen arvonimeni. Mä oon Hänen Itsepäisyytensä Nakki.

Jep. Mamma sanos, että se ei oo törmänny moneen mun veroiseen itsepäisyyteen. Se jotenki kulminoitu tänään lenkuralla. Mä meinaan päätin, että askeltakaan en ota. Koska ulkona oli aivan liian märkää Hänen Itsepäisyydelleen Nakille. Kyllä mä lumihankiin kävelin ja lumikasojen päälle, mutta mamma väitti, että pitää kävellä myös märällä asvaltilla. En suostunu. Mamman mielestä piti kans kävellä kauemmaks ku oven pielessä olevan lumikasan päälle. En suostunu.

Nelkytä minuuttii me oltiin pihalla. Ja mummiälestä oli ihan riittävästi, että mä kävelin ainaski sata askelta. Märällä asvaltilla. En ois kävelly niitä askelia, mut mamma pakotti. Se on silleen välillä niin kovapäinen. Mä kattelin mieluummin maisemia ja mammaa kulmieni alta. Ja sit kans kattelin sitä ällömärkää asvalttia ja haistatin mammalle pitkät. Mamma laski kymmeneen. Aika moneen kertaan. En tajuu miks se yhtäkkiä halus niin paljo laskee. Se on vissiin vaan niin ylpee siitä, ku se osaa laskee niin pitkälle.

Read Full Post »

Justiina oli mun luona kylässä. Ihan yökylässä se oli. Se toi ukin ja mummonki tänne yökylään. Meillä oli hurjan hauskaa. Me riehuttiin ja leikittiin ja syötiin ristiin meiän kipoista. Ja sit me oltiin kans vetokoiria. Mun mammaa me vedettiin. Me oltiin meinaan lenkuralla yhessä lähimettässä. Sit me tultiin yhtä mäkee alas ja kävelytettiin mammaa ihan normaalisti remmissä. Ja sit yhtäkkii mamma oliki ihan pyllyllänsä. Me jatkettiin sit vaan matkaa ja vedettiin sitä pyllyllänsä mäkee alas. Semmosia vetokoiria me oltiin. Sit tasamaalla me kans kerran vaan ihan tavallisesti kävelytettiin mammaa remmissä. Ja sit yhtäkkiä se taas oli siellä pyllyllänsä. Me yritettiin vetää sitä silloki eteenpäin, mut ei kyl pystytty vetään sitä yhtä hyvin ku alamäessä. Ku mamma on aika pyllerö ja pylleröitä on kyl tosi raskasta vetää tasamaalla.

Tänään kävin mamman kans meiän puutarhassa. Mamma keräs hirmeen kasan risuja, joita se oli leikelly omppupuista. Mä kaivoin sillä aikaa esiin lumen alta aarteen. Sellanen kuollut ja jäätynyt eläinraato -aarre se oli. En ehtiny tunnistaa mikä eläin se raato oli ollu, ku mamma tuli ja pilas hyvän aarrelöydön.

Read Full Post »

Etsintäharkat

Me pidettiin tänään mamman kans etsintäharjotukset. Etsintää on hyvä harjotella, meinaan joskus voi olla sellanen tilanne, että jottain tärkeetä on kateissa. Niinku vaikka eväät. Tai mamma. Vaiks toisaalta toi mun mamma pitää kyl sen verran meteliä mennessään, että ei se ihan helpolla katoo. Tai vaikka katoiski, ni sen löytää ilman täydellistä hajuaistiaki, ku kyllä sen kuulee. Jos viittii pitää korvia päällä. Aina en viitti.

Meillä oli tänään kateissa arvakkaa mitä? No meetvurstia! Monta palaa meetvurstia oli kadonnu ja mun piti ettiä ne kadonneet meetvurstit. Mä löysin ne kaikki! Tiätty! Vaiks mamma kyl sanos, että mä oon välillä niin tohkeissani, että multa unohtuu toi kuonon käyttö ja mä vaan säntäilen. Ei pidä paikkaansa. Mun jokainen liike oli tarkkaan harkittu meetvurstinmetsästysliike. Mamma ei vaan ymmärrä miten etitään, ku eihän sen nenä toimi ja se on kyllä luvalla sanoen ihan todella surmee meetvurstin etsijä. Jos sen ois pitänyt ettiä ne kadonneet meetvurstit, ni me etittäs niitä vieläki. Se on sellanen juttu, että kyllä paras työnjako on se, että mamma kadottaa ja mä löydän.

Read Full Post »

Older Posts »

%d bloggaajaa tykkää tästä: