Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘ruoka’

Sokerileipuri

Me leivottiin mamman kanssa kakku. Mamma ei ois kyllä mitenkään pärjännyt leipurihommissa ilman mua, koska mulla oli tosi tärkeitä ja taitoo vaativia tehtäviä siinä leivonnassa. Niinku esimerkiks että mä nuolin puhtaaks rahkakipan ja kermavaahtolusikan ja siinä samalla toimin vähän niinku laaduntarkkailijana. Mä kattokaa varmistin, että ne on varmasti hyviä ne kakuntäytteet ennen ku mamma menee ja tarjoilee vieraille sitä meiän tekemää kakkua.

Mut mun kaikkein tärkein tehtävä oli se, että mä olin mallina ja innoittajana niille kakunkoristeille. Joo-o! Kattokaa ko mamma mietti, että millälailla kakku kantsis koristella, että siittä tulis varppina hiano. No, niinku kaikki tietää, että jos oikein hieno kakku halutaan tehdä, niin kyllä siihen sillon kannattaa tehdä mäyräkoirakoristeet. Kyllähän se meinaan niin on, että mäyräkoiraa on aina ilo kattella, enkä kyllä just keksi mitään nätimpää ko pieni sievä mäykky. Sellanen, ko mä ittekki oon.

No juu, ei oo mun mamma mikkään sokerileipuri, eikä oo sen paremmin mikkään kuvanveistäjä. Mutta ko sillä oli näin hyvännäkönen ja ahkera malli, ni kyllä se vaan sai mäyräkoirakoristeet tehtyä. Ei niillä ehkä muotoilupalkintoja tai mittään muitakaan pystejä voitettais, mutta kyllä ne meiän kakun päälle kelpuutettiin. Niitä tuli lopulta kaks. Ei osattu päättää, kumpi ois laitettu kakun päälle, ni laitettiin kaksin kappalein. Tehtiin niille luutkin vielä kummallekki.

Meiän kakku ja mua jäljittelevät mäyräkoirakoristeet.

Meiän kakku ja mua jäljittelevät mäyräkoirakoristeet.

Me syötiin jo tätä kakkua yhessä ukin ja mummon ja tätsän ja W-setän kans. Tito ja mä saatiin kummatki ihka omat kakkupalaset.

Tää oli silläviissiin hyvä harjotus tää kakku, että arvakkaa kenellä on nelivuotissynttärit parin kuukauden kuluttua? No mulla! Mää luulen, että ko mamma tässä vielä pari kuukautta reenaa, ni se pystyy pyöräyttään mun syntymäpäiväjuhlille ihan kelpo mäyräkoirakakun. Ehkä se siihen mennessä oppii käyttämään sitä sokerimassaaki jotenkin fiksummin, ettei tartte koristemäykkyjen maata retkottaa. Nyt ne meinaan makkaa siks, ko mamma ei ollu ihan sinut sen massan kans, eikä saanu niitä pysyyn tolpillaan. Johtuu varmaan siittä, että meillä mäykyillä on niin pitkät jalat, että tämmöset säihkysääret on vaikee muovailla, tsihih!

 

Mainokset

Read Full Post »

Mä oon monessa asiassa onnistunu kouluttaan mun ihmiset tosi hyvin. Niinku että ne tekee sitä, mitä mä haluan. Mutta yks juttu vaatii kyllä vielä harjotetta.

Meinaan että ku kuulemma on niin hirmu tärkeetä, että joka päivä syödään illallista yhdessä ja katetaan pöytä kauniisti, niin minkä ihmeen takia nää ”perheen yhteiset” illalliset ei ikuna koske mua? Häh? Ihan mielelläni mää näkisin, että mullekki katettais paikka pöytään ja voisin siinä ruokailla ja istuskella ja seurustella ja vaihtaa päivän kuulumiset. Mut ei. Nää perheen muka yhteiset ruokahetket ei koske mua, vaan mun pittää aina olla jossain ihan muualla ko pöydässä. Joudun oleen lattialla tai sohvalla tai jossain muualla, missä ei oo minkääsortin kattausta.

Oon alkanu taistella moista vääryyttä vastaan. Mököttämällä. Mökötän sinnikkäästi nää perheen yhteiset illalliset.

Oikeaoppinen mökötysasento.

Oikeaoppinen mökötysasento.

Eikö näytäkki aika hyvältä mökötystaistelutoimelta? Mököttäessähän on tärkeetä kääntää peppu kohdetta kohti, välttää kaikensorttista katsekontaktia, olla ihan hiljaa ja mahdollisimman surmee. Oon mielestäni aika onnistunu.

Read Full Post »

Voihan kiinankaali!

Tiiättekö, että mun mamma on saanu päähänsä, että mun pitää laihduttaa. Kyllä, laihikselle se mut on laittanu. Mun ruoka-annoksia on pienennetty ja herkkusiakaan ei saa enää mielin määrin. Tätä on ny jatkunu jo monta viikkoo, mut nyt se vasta hulluja keksi. Meinaan että se alko syöttää mulle kasviksia. Kyllä mä vielä napojaki saan ja lihaaki ja kalaaki, mut osa mun lihoista ja kaloista on korvattu rehuilla. Esimerkiks eilen mä sain iltanapojen kans porkkanaa, enkä niinku vaikka jauhislihaa. Ja tänään meni viel hullummaks. Meinaan mamma tarjos mulle iltaruoaks kiinankaalia! Ihan tosi!

Mä oon sillai kohteliainen, että en ronklaa niin kauheesti, ni mä sitte ihan kohteliaisesti söin mun kipan tyhjäks, vaikka ensin mä kyllä vähän yrmin sitä kaalia. En o ikuna kuullu, että koirat söis kaalia. Ootteko te plokikamut kuullu moista? Pittääkö mielestänne mun huolestua, että mun mammasta on tullu ihan sekopää?

Read Full Post »

Ruokailuseura

Mamma on sanonu, että mä oon usein hirmeen hellyyttävä, ku mä iltaruokailen. En tiiä mitä se sillä meinaa, mutta se on kyllä totta, että mua saa helliä mielin määrin. Mamma otti pari iltaa sitte mun iltaruokailusta kuvasarjan.

Mä tulin iltaruokailemaan mun possun kanssa. Mä asetin possun syömään siittä samasta kupista.

Mä tulin iltaruokailemaan mun possun kanssa. Mä asetin possun syömään siittä samasta kupista.

Jotenki se ruokailu ei tuntunu siinä asetelmassa niin mukavalta. Ni mä sitte nostin possun ja aloin katteleen sille uutta paikkaa.

Jotenki se ruokailu ei tuntunu siinä asetelmassa niin mukavalta. Ni mä sitte nostin possun ja aloin katteleen sille uutta paikkaa.

Näin. Oisko nyt parempi?

Näin. Oisko nyt parempi?

No nyt on molempien hyvä mutustaa.

No nyt on molempien hyvä mutustaa.

Kiitosvingutukset siihen ruokailun päälle.

Kiitosvingutukset siihen ruokailun päälle.

Tarpeeks ku vinguttaa, ni pitää laittaa omat korvatki off-asentoon.

Tarpeeks ku vinguttaa, ni pitää laittaa omatki korvat off-asentoon.

Read Full Post »

Etsintäharkat

Me pidettiin tänään mamman kans etsintäharjotukset. Etsintää on hyvä harjotella, meinaan joskus voi olla sellanen tilanne, että jottain tärkeetä on kateissa. Niinku vaikka eväät. Tai mamma. Vaiks toisaalta toi mun mamma pitää kyl sen verran meteliä mennessään, että ei se ihan helpolla katoo. Tai vaikka katoiski, ni sen löytää ilman täydellistä hajuaistiaki, ku kyllä sen kuulee. Jos viittii pitää korvia päällä. Aina en viitti.

Meillä oli tänään kateissa arvakkaa mitä? No meetvurstia! Monta palaa meetvurstia oli kadonnu ja mun piti ettiä ne kadonneet meetvurstit. Mä löysin ne kaikki! Tiätty! Vaiks mamma kyl sanos, että mä oon välillä niin tohkeissani, että multa unohtuu toi kuonon käyttö ja mä vaan säntäilen. Ei pidä paikkaansa. Mun jokainen liike oli tarkkaan harkittu meetvurstinmetsästysliike. Mamma ei vaan ymmärrä miten etitään, ku eihän sen nenä toimi ja se on kyllä luvalla sanoen ihan todella surmee meetvurstin etsijä. Jos sen ois pitänyt ettiä ne kadonneet meetvurstit, ni me etittäs niitä vieläki. Se on sellanen juttu, että kyllä paras työnjako on se, että mamma kadottaa ja mä löydän.

Read Full Post »

Mä oon ollu viimeaikoina ihan sikahyvällä dieetillä. Tai ei se oikeesti mikään dieetti oo, mutta viime viikkoina mä vaan oon syöny tosi paljo kalaa. Ku kala on mun suosikkiruokaa. Mamma on käyny erikseen mua varten taas siellä hallissa, ja sieltä hallista se on tuonu mulle sillivileitä ja kirjolohikalaa. Sit ku jonain kertana mamma ei oo ehtiny käyä siellä hallissa, ni sillon oon syöny seitikalaa lähikaupan pakkasaltaasta. Mun lemmikkini Matias-kilpikonna on kans syöny niitä mun kaloja. Oon aina vahtinu siinä akvaarion vieressä siltä varalta, että mamma köppänäppinä pudottaa ne akvaarion ohi eikä akvaarioon. Ei oo vielä onnistanu.

Mulla oli sillivileitä matkaeväänä sillonki ku mä olin matkoilla Titon luona. Mamma oli pakannu sillivileitä sekä mulle että Titolle. Mut arvakkaa vaan kuin kävi? No täti ja W-setä oli jollain säännöstelylinjalla, ja ei saatu syyä niitä kaikkia mun eväiks ottamia sillivileitä. Ni arvakkaa vaan miten sitte kävi? No täti oli laittanu mun eväsrasiat ja mun matkakipat muovipussiin ja anto ne takas mammalle ku mä lähdin kotiin. Mammapa laiskana ihmisenä ei avannu sitä pussia heti, ku se vaan katto, että siellä on mun tyhjät eväsrasiat ja mun kipat. Ni se laitto sen pussin vaan keittiön pöydälle. Seuraavana päivänä ku se tuli töistä kotiin, meillä oli aikamoiset odöörit. Mamma etti sitä haisun aiheuttajaa roskiskaapista ja vei roskat. Mut haisu vaan jäi. Sitte se etti sitä viemäristä ja päästeli hirveet määrät vettä sinne muka-kuivuneisiin putkiin. Mut haisu vaan jäi. Sitte se tunki päänsä astianpesukoneeseen ja etti sitä haisua sieltä. Mutta haisua ei vaan löytyny. Sitte viimein se alko purkaa sitä muovipussia, jossa oli mun eväsrasiat ja mun matkakipat. Ja sitte se haisu löyty! Siellä mun eväsrasiassa oli vielä jälellä sillivilettä! Ja se sillivile oli muuttunu haisuks sillä välin ku mamma oli töissä. Hurja haisu se oli! Niin hurja, että se haisusillivile vietiin roskiin ihan syömättä. Hullua sillivileen hukkaanheittämistä. Ens kerralla sanon mammalle, että ei oo laiska, vaan tarkistaa mun eväsrasiat heti ku tullaan kotiin piileskelevien sillivileitten varalta.

Lopuks mä kerron vielä ihan kummallisen jutun, mitä mamma sanos mun kaladieetistä. Se meinaan sanos, että kalaa kannattaa syyä, ku se kasvattaa järkee. En ymmärrä miten se mitenkään liittyy siihen, että mä oon saanu viime aikoina paljo kalaa.

Read Full Post »

Oon joskus kertonukki, että mulla on pieni ihmiskääpiöystävätär. Sen nimi on Pötkis. Pötkis on ihan paras. Mä olin kutsunu Pötkiksen ja sen perheen meille sunnuntailounaalle. Just sillai, miten ystävättäret kutsuu toisiaan kylään. Meillä oli oikein mukava sunnuntailounas Pötkiksen kanssa. Se on nyt noussu kahelle jalalle, ni me pystytään sillai vähä enemmän oleskeleen yhessä.

Parasta Pötkiksessä on kuiteski se, että sillä on oikeenlaista pelisilmää. Niinku esimerkiks tuliaisten suhteen. Pötkis meinaan toi mulle ihka oikeen luun. Ei mitään puruluuta, vaan ihka oikeen herkkuluun. Se tuliainen teki mut tosi onnelliseks. Mä oon järsiny sitä jo monta iltaa, eikä se lopu koskaan! Mamma sanos, että se kadehtii mua, ku mä osaan riemuita elämän pienistä iloista. No ei se mikkään PIENI ilo oo, ku se luu on ISO ja ihan JÄTTISUURI ilo! Oon järsiny sitä luuta ja juossu sen luun kanssa ympyrää ja heitelly sitä iloissani. Sillai kattokaa kuuluu riemuita elämästä.

Read Full Post »

Older Posts »

%d bloggers like this: