Mää oon ollu viikonloppuvieraissa mun hyvän ystäväni Sinnan luona.
Sinna oli tosi hyvä emäntä. Se vei mut mettään ja arvakkaapa vaan minne? No lintutorniin! Se lintutorni ei ollu vielä ees virallisesti avattu, mutta Sinna kerto, että se on kyllä jo monasti avannu sen Vaarin kanssa. Ja niin meki sit mentiin sinne avaamattomaan lintutorniin pongaamaan lintusia.
”No missä niitä lintuja nyssitte on? Emmäävaan näe yhtään! Onko tää joku huijauslintutorni vai?”
”Mamma! Näetkö sää muka jonku linnun? Mää en näe! Missä sää muka näet linnun? Mikä lintu? Näytä ny mullekki!”
Ei kyllä lopultakaan nähty ensimmäistäkään lintua missään. Ehkä se johtu siittä, että sitä tornia ei oltu viälä virallisesti avattu, ni ne linnut ei sitten vielä oo tullu näytille.
Tänään mää kävin sitte oikeessa satumettässä. Siellä oli ihan vihreetä ja sammalta ja isoja kallioita. Mut mikä kaikkein parasta, ni mää sain olla ihan vappaana siällä satumettässä! Ihan ilman remmiä mää annoin mun ihmisten kävellä siällä.
”Pois alta risut ja männynkävyt! Täältä tulee hurjan nopee mäyräkoira!”
”Mamma! Mikä sulla oikeen kestää? Aina sua saa odottaa! Ottasit mallia mun menosta! Sää oot hirmu hidas mettäetenijä!”
”Kuules mamma. Mullon tässä pikkunen savotta. Kato ko jonku pittää huolehtia näistäki oksista. Jahka mää ensin saan tän pienen oksan hoidettua silpuks, ni sit mää käyn ton ison rungon kimppuun.”
Olipa kiva viikonloppu. Mut on se hyvä, että huomenna alkaa arki ja mää pääsen normaalien pitkien päiväunien makuun. Mää oon meinaan aina aika väskä tällasten vierailuviikonloppujen jäljiltä.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Read Full Post »
