Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for maaliskuu 2010

Matkoilla

Mä oon matkoilla. Lomamatkoilla.

Mäpä kerron. Eilen ku mamma tuli töistä kotiin, ni se alko hirmeetä kyytiä heitteleen kaikkia tavaroita reppuun. Mä vähän huolestuneena seurasin, että kai se hönöpää muistaa pakata munki kassin. Muisti se.

Sitte me hypättiin autoon ja ajettiin lentokentälle. Me hengailtiin siellä kentällä aika kauan. Mä puklasin pari kertaa. Ku oltiin kurvailtu sinne niin vauhdilla, että mulla meni vatta vinkuralle. Mä en oikein tiiä mitä me siellä odotettiin, ni mä sitte olin vastaanottokomiteana niinku kaikille matkustajille. Olin tosi hyvä vastaanottokomitea. Mut sit yhtäkkii sieltä löyty mummo ja ukki! Sieltä lentokentältä! Ne oli kuulemma ollu matkoilla.

Sitte me kaikki hypättiin autoon ja matkailtiin tänne maalle mummolaan. Ni arvakkaa mikä täällä odotti? No ei mikään. Sehän se ongelma just oliki. Ku Justiina ei ollu täällä missään. Mä etin ihan joka paikasta, mutta ei se oo täällä. Mä jo vähä huolestuin, mut sit mamma sano, että Justiinaki on matkoilla. Se on ollu Kauko-kyydillä jossain tunturissa. Ja kuulemma se on tulossa takasin sieltä ihan pian.

Mun mielestä tossa ois ollu jo matkoilla olevia koiria ja ihmisiä ihan riittämiin, mutta kuulkaa ei se tähän lopu. Me lähetään kuulemma huomenna kans jonnekki tunturiin. Ja sit me ollaan kaikki taas matkoilla. Aikamoista reissaamista tää elämä.

Mainokset

Read Full Post »

Mulla on hirmeen monta juttua kerrottavana. Mutta mä alotan siittä kaikkein kauheimmasta. 

Arvakkaa meinaan. Yks päivä viime viikolla, ku mä ihan normisti hengailin soffan selkänojalla ja valvoin liikennettä, ni mamma katto mun pymppyä ja sano että nyssealko. No mä ihmettelin, että mikä alko, ni se kerto, että nyt mulla alko juoksuaika.

Mä en oikein ymmärtäny, että mihin mun oikein pitäis juosta. Että Tätinkö luokse mää juoksen? Vaiko mummolaan? Vaiko minne? En vieläkää tiiä sitä, että mihin pittäis juosta, mutta sen mä tiiän, että emmä tästä juoksemisesta niin kauheesti tykkää. Meinaan ku arvakkaa mitä mamma sitte sai päähänsä? No se puki mulle päälle juoksupöksyt! Mä olin ihan, että Hei haloo! Oon mä ennenki osannu juosta eikä siihen oo mittään housuja tarvittu! Mut mamma ei ollu moksiskaan mun arkumenteista, vaan pakotti mulle ne pöksyt päälle. Pölöö. Mut mähän en ookkaan ihan neuvoton ku sille päälle satun. Ni mä kostoks mammalle pissin niihin pöksyihin. Siitäs sai! Nih.  

Eilen mä sitte aattelin päästä lopullisesti niistä housuista eroon. Ni mä tein niistä aika selvää jälkee sillä välin ku mamma oli töissä. Ihan pelkkää riekaletta oli ne pöksyt vaan. Mut pölö-mamma meni ja osti uudet pöksyt. Eikä siinä vielä kaikki. Se osti kahdet uuet pökät. Se onki vissiin ovelampi ku miltä näyttää. 

Mä hieron nyt uusia stratekioita niitten pöksyjen pään menoks. Oisko teillä hyviä vinkkejä antaa?

Read Full Post »

Mä eppäilen, että mun mammalla viiraa hiukka päässä. Tiiättekö ku siitä on tullu ihan rikkinäinen levy, joka vaan junnaa paikallaan. Se saattaa toistaa samoja juttuja ihan tolkuttoman monta kertaa. 

Niinku eilenki lenkuralla. Me poikettiin mun vakipuistoon, vaikka siellä ei ollu yhtään kamelia. Ni yhtäkkii mammalla alko taas se levy junnata. Se käski mun istua ja odottaa. No mä istuin ja odotin. Sitte se peruutti kauemmas ja mää sain hakkee siltä namin. Sitte se taas käski istua ja odottaa. No mä istuin ja odotin. Ja taas se perruutti ja taas mä kävin hakemassa namia. Tätä jatku vaikka kuinka monta kertaa. Se vaan toisteli ihan niinku joku vajakki noita kahta käskyä. Höhlää. Onneks namit oli sentään hyviä. 

Sitte sillä kans välillä jää levy päälle sellaseen sanaan ku tule. Se saattaa toistaa sitä vaikka kuinka monta kertaa. Sitäki tehtiin puistossa. Että ku touhuilin muina koirina omiani, ni sit se rupes hokeen että tule. No mä tulin, jos katoin tarpeelliseks. Aina en kattonu tarpeelliseks. Ni sitäki se vaan hoki ja junnas.

Pitäisköhän huolestua mamman vajaavaisesta sanavarastosta? Onko se sitä dementtiaa, jos se toistaa vaan samoja juttuja koko aika? Viiraako sillä päässä? Ootteko törmänny moiseen?

Read Full Post »

Niilo on ihku

Ette ikuna arvaa mitä tapahtu?! Niilo pyys mua uusille ensireffeille tänään. Kattokaa ku se ei huomenna päässy, niinku mä viimeks kerroin, ni me oltiinki reffeillä nyt illalla.

Meitä ei yhtään ujostuttanu, vaan meillä synkkas heti hirmu hyvin. Niilo on ihana ♥. Mä luulen, että Niilosta tulee mun eka oikee poikakaveri. Hönö-mamma unohti kameran kotiin, ni meistä ei vielä saanu sellasta hyvää pariskuntapotrettia. Mut ees jotain kuvia sentään.

Aluks mä esitin hiukka vaikeestitavoteltavaa.

Aluks mä esitin hiukka vaikeestitavoteltavaa.

 

Sitte me kirmailtiin ympäri puistoo. Ihan just sillai ku mä olin haaveillu.

Sitte me kirmailtiin ympäri puistoo. Ihan just sillai ku mä olin haaveillu.

 

Lopuks me oltiin jo aika lähikontaktissa kummitätin luona.

Lopuks me oltiin jo aika lähikontaktissa kummitätin luona.

Read Full Post »

Arvakkaa mitä? Mulla piti olla lauantaina ihan oikeet reffit. Sellasen yhen potentiaalisen sulhasen kans. Sen nimi on Niilo. Ja se on kans käyräkoira. Niitten oli tarkotus olla ensireffit. Sellaset missä tutustuttaan ja ollaan vähä ujosti. Ja sellaset missä ei tapahu vielä mittään vakavaa, vaan vasta kattellaan, että oisko tosta sulhasesta mihinkään.

Mä olin jo haaveillu kirmaavani kilpaa Niilon kans ympäri puistoo ja näyttäväni sille miten ihana tyttö mä oon. Mut sitte… Niilo tekiki mulle oharit! Siis miättikää sitä. Törtsyä. Me ei mennäkkään lauantaina reffeille. Siis miättikää! Mä oon ehkä vähän möks nyt.

Mut emmä Niilo-sulhaselle oo möks, ku kuulin, että Niilo ois kyl kauheesti halunnu reffata tällasen hehkeen pikkurinsessan, mut sen isäntä oli pölö ja sano, että Niilon pittää mennä juokseen mettälle mettästyseläinten perässä. Mun mielestä ois ollu paljo kivempaa, jos Niilo ois tullu juokseen mun perässä.

Että siinä meni se sulhanen ja ne ensireffit. Toivottavasti Niilo pyytää mua vielä toistekki ensireffeille. Nih.

Read Full Post »

Mulle kävi kerran ihan hurja juttu. Kattokaa ku meiän Matias-kilpikonna asuu akvaariossa ja sitte se aina välillä käy kävelyillä lattialla. Mutta yleensä se on käyny kävelyillä sillai ittekseen, että mä en oo ollu vältsiin samassa huoneessa. Ku mamma on eppäilly, että meille tulis toraa. 

No mut sit yks kerta ku mä vaan ihan muina koirina tsillailin kotona ja olin just menossa keittiöön, ni mä näin kummia. Mä näin kilpikonnan meiän lattialla. 

O-ou! Tuolla on konna!

O-ou! Tuolla on konna!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Niinku tosta kuvastaki näätte, ni mä otin tilanteen tosi kuulisti ja rohkimusmaisesti. Olin vaan sillai ohimennen, että kato konnahan se siinä. Mua ei pelottanu, ei tippaakaan. Ja sitte mä aattelin ottaa rohkimusmaisesti hiukka selvää, että miltä se Matias oikeestaan lemustaa. Ja niin mä lähdin varjostaan sitä. 

 

Varjostan konnaa.

Varjostan konnaa.

 

 

Tiiättekin varmaan, että kilpikonnat on tosi nopeita otuksia. Matias kipitti minkä räpylöistänsä ehti ja mä varjostin tosi rohkeesti sopivalla turvaetäisyydellä. Mua ei vieläkään yhtään pelottanu. Ei tippaakaan.

Matias kipitti keittiöön. Mä jatkoin varjostamista.

Matias kipitti keittiöön. Mä jatkoin varjostamista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mä lähestyin ja lähestyin ja olin jo aika lähellä… Ja olin vieläki ihan kuulisti rohkee.

Ihan kuka tahansa koira ei uskaltais näin lähelle. Mut mä uskalsin.

Ihan kuka tahansa koira ei uskaltais näin lähelle. Mut mä uskalsin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lopulta mä pääsin haisuetäisyydelle. 

Konnalle se lemustaa. Kyllä.

Konnalle se lemustaa. Kyllä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mä kävin nopeesti nuolasemassa Matiaksen kilpee, mut se kävi niin vikkelään, että hituri-mamma ei saanu siittä kuvaa. Sitte mä juoksin lujaa poies. Kattokaa ku mä kyllästyin siihen varjostamiseen ja muistin, että mulla oli oikeestaan hirmunen kiire soffalle.

Ton kerran jälkeen Matias on käyny useesti kävelyillä meiän lattioilla sillai että mä oon ollu vähä niinku sen lapsenlikkana. Oon sillai vahtinu, että se ei mee mihkään väärään paikkaan. Me ollaan jo tosi läheisissä väleissä. Mamma on sanonu, että ei pitäis olla ihan niin läheinen, ku Matias voi purra. Mutta ei kai se ny mua pure. Pölö-mamma.

Read Full Post »

%d bloggers like this: