Mulla oli ihan hullu toimintatorstai viime torstaina. Mammalla oli nimittäin vappaapäivä, ni arvakkaa vaan, oliks se ohjelmoinu sen koko päivän ihan täyteen kaikkee. No oli.
Aamulla me herättiin ihan normaaliaikaan. Siis ihan niinku työpäivinä. Mä olin siinä vaiheessa aikas uninen. En oo meinaa mikkää aamuvirkkunen.
Hohhoijaa. Mee ny jo sinne töihis. Mä haluun jatkaa unia.
Mut sit mamma sano, että se ei lähekkää töihin, vaan meillä on vappaata. Ni sit mä kyl heräsin, ku vappaalla on kiva olla. Tavallinen arki on aika raskasta meinaan. Ku mun tehtävä on pittää kotia pystyssä, ku mamma on poissa. Se on aika raskas homma näin pienelle koiralle.
Ihan ekaks me mentiin hakkeen mun paraskaveri-Tito meiän kyytiin. Ja sitte me mentiin mettään. Noi ihmiset oli tosi valppaana sienten kans ja Tito oli tosi valppaana mamman namipussin kans. Mä olin aika valppaana mettän kans ja tein tutkimusretkiä aika kauaski. Me oltiin mettässä aikas kauan.
Sit mettästä me mentiin mamman kaverin luakse ja mä otin torkut. Niillä asuu joitain allerkikkoja, ni mä en juossu vapaana, ku mä olin vaan mun kopassa yhessä huoneessa. Se oli sillai ihan ookoo, että mä olin aika väskäpäskä siitä mettästä vielä.
Mut sit kuulkaa mulla oliki tärkee tehtävä. Mä olin nimittäin virallinen pöpöttäjä. Me nimittäin mentiin sit taas uuteen taloon, jossa asuu sellanen Pötkis-niminen mini-ihmiskääpiö. Se on kuulkaa vielä tosi pieni, ihan melkein rääpäle vaan. Ja mun tärkee tehtävä oli antaa sille mun pöpöjä, ni se ei tuu koskaan kipeeks.
Pötkiksestä tuli mun hyvä kameli.
Pötkis oli tosi mielenkiintonen mini-ihmiskääpiörääpäle. Mä luulen, että ku se vähä kasvaa, ni meistä tulee pestikset. Siis sellaset ihmiskoirapestikset.
Pötkiksen peppu tuoksu ihan taivaallisen hyvälle!
Mutta sitä mä en oikein kyllä ymmärtäny, että jos Pötkis tarttee koirapöpöjä, ni miksei se niitten oma koira voi antaa sille niitä? Niillä nimittäin asu kans mäyräkoira. Se oli kyl vähä ujo tapaus, ku se oli koko ajan vaan yhessä ja samassa paikassa. Sain tietää, että sen niitten mäyräkoiran nimi oli Peili. Ens kerralla yritän saada sen Peilin rohkastumaan sen vertta, että voidaan leikkiä yhessä. Nyt se vaan katteli mua ja vähä nuuskutti sillon ku mäki nuuskutin. Se oli siitä hassu koira, että se matki mun juttuja. Vaiks toisaalta, miks ei matkis, oonhan mä aika kuuli kimma. Ehkä se Peiliki haluu tulla yhtä kuuliks ku mä.
Mut arvakkaa vaan loppuko meiän ohjelma siihen pöpöttämiseen? No ei loppunu. Me nimittäin haettiin sit seuraavaks kummitäti ja ajettiin hepostallille. Siellä oli ihan hulluna heposia. Isoja heposia. Aika hurjan pelottaviaki heposia.
Hengailen hepostalleilla.
Musta ne heposet haisi vähä vaaralliselle, ni olin sillai aika varuillani. Mut samaa ei voi sanoo kummitädistä. Se on ihan hullu rohkimus. Arvakkaa meinaa mitä se teki? Se kiipes sellasen ison, vaaralliselle haisevan heposen selkään istumaan. Ja sit se heponen käveli ja jolkutteli ja hullu rohkimus kummitäti vaan oli siellä selässä!
Mä laitan tähän todistusaineistoks kuvan hullun rohkimuksesta kummitädistä siellä vaaralliselta haisevan heposen selässä. Hullu!
Mut koska mä oon loppujen lopuks tosi rohkimus (vaiks vähä yritinki juosta salaa karkuun joka kerta ku heponen lähesty mua), ni mä suostuin tutustuun siihen heposeen lähikontaktissa.
Mä olin ihan lähikontaktissa sen heposen kans. Sen nimi oli Oktava.
Sit oliki jo ilta. Aikamoinen touhutorstai!
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Read Full Post »
