Lomaa luvassa

Mulla on ens viikolla syysloma. Ja onki kuulkaa luvassa ihan miäletöntä meininkiä! Arvakkaa meinaan mitä?

No kattokaa ko mun ihmiset on lähössä reissuun. Jonnekki Afrikkaan ne matkaa. Mää olin aluks ihan että ”Jaa minne meette? Afrikkaan? No mää tuun mukkaan! Määkin tahon nähdä norsun! Ja kiraffin! Ja hipon! Ja jellonan! Ja kaikki muutki Afrikan eläimet! Missä muuten on Afrikka? Joo joo, ette varppina lähe ilman mua! Ettehän te voi mua yksin jättää! Ihan heitteille mää jään!”

Mut nihkeitä olivat ja sanovat, että mää en pääse mukkaan, ko mun pittää jäädä tänne. Mut sepä ei muuten harmitakkaan mua enää yhtään, meinaan ko arvakkaa mitä ohjelmaa mulle on järjestetty? No semmosta, että Ukki tulee mun luo kylään! Me vietetään puol viikkoo laatuaikaa Ukin kanssa. Ja sit Mummo tulee mun luo kylään! Ja me vietetään puol viikkoo laatuaikaa Mummon kanssa. Hullussa! Ehkä parasta lomaohjelmaa ikinä!

Mää aion emännöidä mun vieraita oikein olan takaa ja ottaa lomasta kaiken irti! Mää meinaan nukkua kainalossa ja istua sylissä ja pussailla ja leikkiä aamusta iltaan ja kerjätä herkkuja ja rapsuja niin paljo ko vaan ikuna kerkiän! Ja mää on ihan varma, että mää myös saan rapsuja ja herkkuja ja huomioo ja hellyyttä ihan tuhatmäärin! Kyllä Ukki ja Mummo aina yhen Afrikan voittaa, se on vissi!

Ja sitä paitti mullahan on kaks ikiomaa jellonaa, ni ei mun tartte minnekkään Afrikkaan lähtee semmosia kattomaan. Mun jellonat on vielä sellasta harvinaisempaa silmättömien jellonien sukuhaaraa. Tässä mää ja mun silmättömät jellonat ollaan.

Niin että Ukki ja Mummo, jos luette tän jutun, ni tiedoks, että täällä mää jo teitä odotan!

Read Full Post »

Pulla

Mulla on hirmeen paljon erilaisia taitoja. Mun viimeksi löydetty uus taito on leipominen. Juu juu.

Mun mammahan on tyystin toivoton pullaleipuri. Kyllä se leipää osaa leipoo, mutta sen pullat on, no, vähintäänkin erikoisia. Se kuitenki sinnikkäästi kokeilee pullan leipomista kerran vuodessa. Jotta sen touhun voikin hyvällä mielin unohtaa taas seuraavaks vuodeks.

Viime vuonna pullat oli pehmeitä, mut ne maistu lähinnä pahvilta. Eli ei miltään. Sitä edellisenä vuonna ne pullat oli niin pahoja, että edes Tito ja mää ei syöty niitä, ko sylettiin moiset leipomukset lattialle (ja uskokaa pois, me ei kyllä todellakaan olla mittään kranttuja, ko kyllä sillon pullassa on pahasti jottain vikaa, jos se ei meille maistu). Ja sitä edellisellä kerralla ne pullat oli niin kovia, että meinattiin että ois voitu lahjottaa ne vaikka jollekki pesäpallojoukkueelle harjotuspalloiks.

No. Tänään oli taas se päivä vuodesta ko mammaan iski pullanleipomisvimma. Tällä kertaa mää autoin sitä. Hääräsin jaloissa koko leipomisen ajan ja annoin ohjeita. Ja vahdin tietty paistumista myös. Olin siis varsinainen mestarileipuri. Mää tarkistin meiän työn tulokset heti tuoreeltaan, ko ne tuli uunista.

Ja kuulkaa kyllä heti huomattiin ero, ko mää osallistuin leipomiseen. Mää nimittäin sain maistaa pullaa, enkä yhtään sylkeny sitä tällä kertaa lattialle. Ko koko palan mussutin tyytyväisenä!

Mamma ite oli sitä mieltä, että ei näillä tekeleillä kyllä edelleenkään kovin pitkälle pötkitä, ko pulla ei juur maistu, ko pelkkä rahka pullan päällä vaan. Mut mummiälestä nää on just hyvin leivottu – mulle maistuu, mammalle ei, ni sehän tarkottaa yhteenlaskettuna, että mulle riittää enempi pullia, kjeh kjeh!

Read Full Post »

Peiton alla

Niinko ehkä muistatte, mää nukun yöt omassa kopassa, mut viikonloppuaamusin pääsen hetkeks ihmisten viekkuun aamu-unille. Sit kans jos ihmiset ottaa päivätupsluikkareita, mää pääsen niitten viekkuun sänkyyn.

Ko mää pääsen sänkyyn, ni meillon aina tarkka kuri ja järjestys, että miten se tapahtuu. Ensinnäkin mää hyppään sänkyä vasten ja kerron, että oon hereillä ja että on aamu. Sit ispä nostaa mut sänkyyn ja mää etin mamman peiton yläreunan ja sujahdan siittä sisään. Sitten mää kömmin peiton alla mamman polvitaipeeseen tai jalkojen väliin. Ja sitte me koisitaan porukalla hetki.

Tärkein sääntö sänkynukkumisessa on se, että AINA PITTÄÄ OLLA PEITTO, JONKA ALLE KÖMPIÄ! Muuten ei nukkumisesta tuu mitään.

Eilen kävi kuulkaa kuitenki köpelösti. Me otettiin päivätupsluikkareita sängyssä koko porukka. Mut koska oli päivä, sänky oli pedattu. Ja koska otettiin päiväunia, ihmiset ei ollu peiton alla, ko ne vaan hetkeks heittäyty pitkäkseen. Ja sekös johti katastrooffiin! Meinaan että mihin ihmeeseen menee sitte mäyräkoira, ko ei oo peittoo, minkä alle kömpiä?

Mää olin vallan tuskastunu ja tönin mammaa ja yritin päästä sen kaulahuivin sisään paremman peiton puuttuessa. Mut ei se ollu hyvä. Mutta mää en ois mäyräkoira, ellen omais terävästi leikkaavaa älliä! Ja niinpä mää sen sit keksin. Meinaan että jos ei kertta anneta mäyräkoiralle peittoo, ni mäyräkoira kyllä löytää itelleen peiton. Ja niin mää ähisin ja puhisin ja onnistuin ko onnistuinki tunkeutumaan ”peiton” alle.

Siellä mää sitte vedin tyytyväisenä sikeitä ”peiton”alla. Ispä ei sit tosin enää vetäny sikeitä, ko sen miälestä oli mahdotonta nukkua mäyräkoira paidan sisällä. Ei mummiälestä vaan ollu yhtään mahdotonta, ko just hyvät unet oli! Niin oli mukavaa, että saatan kömpiä toistekki paidan sisään!

Read Full Post »

Suuri huijaus

Mää jouduin tänään suuren huijauksen uhriks. Kattokaa ko me lähettiin mamman kans lenkille, vaikka maa oli märkä. Vaikka ei kai kukaan järkevä ny märällä asfaltilla kävele! Laitoin jarrut pohjaan heti tossa pihalla ja sanoin, että ”Kuules mamma. Tää peli ei vetele. Tassut kastuu ja massuunki roiskuu. En tuu!”

Mut sit kävi niin, että toisella puolella katua käveli kultainen noutaja ja mamma sanos, että otahan tosta itelles kirittäjä. Ja määhän tein työtä käskettyä. Paitti sitte se noutaja otti ja katos näköpiiristä ja mää totesin, että ”Kuules mamma. Nymme käännytään takas kohti soffaa.”

Mut sit kävi niin, että toisella puolella katua meni mun ystävättäreni Salla ja Pimu. Ja mää moikkasin niitä ja mamma sanos, että otas tytöistä mallia ja uudet kirittäjät. Ja mää tein työtä käskettyä. Kunnes me käännyttiin eri reitille ja mää sanoin mammalle, että ”Kuules mamma. Nythän me käännytäänki kuule takas ja mennään kotio.”

Mut sit kävi niin, että me nähtiin mun naapuritalon poifrendit Chato ja Gizmo. Ja mää pussailin niitä ja olin niin ilonen poikaseurasta, että pistelin poskeeni ties miten monta tammenterhoo siltä seisomalta. Ja sit mamma sanos, että lähetäänhän käveleen poikain kanssa yhtä matkaa. Ja määhän tein työtä käskettyä. Me käveltiin yhessä ja mää sinkoilin ees taas ja kävin antaan tasapuolisesti molemmille pojille pusuja kesken kävelyn.

Ja kuulkaa sitte jossain vaiheessa me tultiin takas meiän kotikadulle ja mää yks kaks huomasin, että voi himputti, muthan on huijattu poifrendien avulla kävelemään ihan kokonainen lenkki märällä asfaltilla! Hullussa! Enkä mää osannu epäillä yhtään mittään, niin ovela ja salakavala huijaus se oli! Mikä suuri huijauspuijaus!

Mut mää annoin tän huijauksen nyt sit anteeks, ko mää niin tykkään Chatosta ja Gizmosta, ja mulla oli oikein mukavaa pussailla niitten kans. Me yritettiin ottaa musta ja mun poifrendeistä oikein kuvaki, mutta mamman puhelin on rikki, ni ei saatu poseerattua. Mut mää lupaan joskus toiste esitellä mun ihkut poifrendit teille.

Read Full Post »