Me oltiin viikonloppuna mummolassa. Meillä oli tosi kiva viikonloppu. Mut sit se reissu päätty vähä ikäviin tunnelmiin.
Kattokaa ko me oltiin just pakkaamassa autoo, ni just ku kaikki ihmiset touhus sitä pakkaamista, mulle tuli nenääni maailman ihanin tuoksu. Se tuoksu oli niin huumaava, että mun oli ihan pakko seurata sitä. Ja sitte ihan ykskaks ihmiset huomas, että mä en enää ollukkaan pakkaamassa autoo niitten kanssa.
Mä seurasin ja seurasin sitä ihanaa tuoksua ja jotenki mä erkaannuin kaikista muista. Ja ku mä erkaannuin, ni samalla mun korvani meni sellaseen asentoon, että ne ei kuullu ollenkaan, ko mamma ja muut ihmiset huusi ihan kurkku suorana mun nimee. Ne vissiin huus mun nimee aika kauan, mutta mä en kuullu sitä, koska mä olin vähä niinku kateissa.
Sitte siinä kävi niin, että mun ispä (joo, en oo tainnu kertookaan, että mullon nykyään sellanenki) kans erkaantu niistä muista. Ja se erkaantu kans sinne maantielle, missä mä olin erkaantuneena. Se juoksi sinne ihan viimistä päivää ja sitte se löys mut erkaantuneena. Se vaikutti jotenki hätääntyneeltä, ni mä sit vaan haistelin siinä maantien pientareella haisuja ihan muina koirina, ihan kuulisti vaan.
Ispä nappas mut kiinni ja mä pääsin sylikyydillä takasin mummolaan sieltä maantieltä. Mamma tuli ihan vauhkona vastaan ja se oli jotenki tosi huonotuulinen, ku mä tulin sieltä erkaantumisreissultani takas. Mut laitettiin suoraan auton takapenkille ja turvavöihin ja mamma sanos, että mun on syytä koko kotimatkan ajan miettiä tekosiani.
Mamma sano, että ispä on sankari, ko se löysi mut sieltä erkaantumisreissusta. Mut mä kuulemma oon antisankari, ku tein erkaantumistempun, enkä kuullu, ku mua huudettiin. En tiiä mikä on antisankari, mutta jotenki mä aistin, että ois parempi olla sankari ko antisankari.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Read Full Post »