Mun mamma kävi moikkaamassa mua täällä Taavetissa. Olipa kiva nähdä, että mimmonen tyyppi se on, ihmiset kun voi olla välillä vähän outoja. Ei se mun mamma ihan kauheen outo ollu, vaiks vähän kuitenkin. Mut ihmisethän on. Se halus ottaa musta kauheesti kuvia. Ja sitte mä näytin sille, miten hianosti osaan nukkua ja syödä.
Sillä oli mukana myös mun täti eli mamman sisko. Se oli kans vaan vähän outo ja luulen, että siitä tulee mulle ihan huipputäti! Testasin sen sylin ja siinä oli hyvä vetää sikeitä.
Tädillä on kuulemma maailman vahvin koira. Sen nimi on Tito. Tito on mun haltijakummi ja pitää musta sitte huolta, ku kaupunkilaistun.
Mä esittelin noille mun vieraille mun perhettä eli mun äitini Tytyn, Mummon, jonka oikee nimi on Nuppu, mut kaikki sanoo sitä mummoks, ja sit tiätty mun siskon ja veljet.
Yks mun veljistä, Mauri Antero, oli oikein edukseen. Nimittäin ku Mauri Anterolla ei viel oo kotia, ni mamman mukana oli sellanen Rinssi-niminen kaveri, joka lupas miettiä, et jos Mauri Antero vois muuttaa sen lua. Ni M.A. sit tiätty yritti olla ihan mielinkielin, et se tekis hyvän ensivaikutelman. Luulen, et se onnistu aika hyvin. Musta ois ihan superia, jos M.A. muuttais mun kaa samalle suunnalle, etten sit ois niin ypönäinen siällä suuressa kaupungissa.
Mamma lupas, että se tulee hakemaan mut ens kuun kymmenes päivä. Mä en vielä osaa laskee ku neljään, koska oon vasta neljä viikkoo vanha, mut luulen, että kymmenen tulee aika pian neljän jälkeen. Yks, kaks, kolme, neljä, kymmenen. Niin sen täytyy mennä. Mä sanoin mammalle, että sit se vois ottaa sellasen navikaattorin mukaan, ettei se eksy niin pahasti. Se ku myöhästy meiän treffeiltä tunnin, ku se oli eksyny niin monasti. On vissiin aika hyvä, että se saa tällasen erehtymättömän vainukoiran niinku mä, ni sit se ei oo elämässään niin hukassa.