Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘mettä’

Osa mun plokin lukijoista saattaa muistaa, että mä haaveilin hortonoomin urasta jo ihan pienenä plikkana. Ja hyvämuistisimmat muistaa ehkä kans, että mä haaveilin ikiomasta puutarhasta aika vähän aikaa sitte. No ette ikinä arvaa mitä ny on tapahtunu? No mulla on ikioma puutarha! Joo-o, ihan totta. Se on mamman ja mun yhteinen ikioma puutarha. Siellä on omppuja ja luumuja ja kukkasia ja risuja ja multaa ja kuopankaivuuhommia ja oksansilppuumishommia ja ihan kaikkee siellä puutarhassa on. Ja se on mun!

Se on ihan aika lähellä meiän kotia. Sinne voi kävellä. Me ollaan käyty siellä monta kertaa kattomassa, mutta tänään me oltiin siellä ekaa kertaa sillai oikeesti. Ja huomennaki mennään. Ja ylihuomenna. Ja huomisen ylihuomenna. Ja sitäki seuraavana päivänä. Ja mä saan puutarhuroida ihan niin paljo ku mä vaan haluan. Paitti että ihan ensteks me rakennetaan mamman kanssa sinne aita, ni sit pupujussit pysyy poissa mun puutarhasta (ja mäyräkoira pysyy omalla tontilla, toim.huom.).

Siellä mun puutarhassa on pieni mökkiki. Me remontteerataan mamman kans sitä mökkiä ja sitte ku se on remontteerattu, ni sitte mä saan sinne ikioman mökkipedin ja ikiomat mökkilelkut. On siellä nytki jo yks lelkku, meinaan tiineits mjutant nintsa töötls -pallo. Mä leikin sillä tänään.

Oma puutarha. Paljo enempää ei vois pieni koira toivoa.

.

PS Meille kävi Titon kanssa ihan hullu munkki eilen ku oltiin mettässä. Löyettiin aarre, kattokaa vaikka! Ihka oikee leipäaarre! Ehittiin syyäkki niitä vähäsen ennenku mamma ja W-setä huomas meiän aarteen. Muuten ne ei ois välttämättä huomannu, mutku ne sattu näkee, ku Titolla oli iso tsapaatta suussa. Ni sitte ne löysi meiän aarteen kans.

Me löyettiin mettästä mahtava leipäaarre!

Me löyettiin mettästä mahtava leipäaarre!

Mainokset

Read Full Post »

Poissa ja kateissa!

Mä oon ollu pitkään poissa intternetistä. Kyllä mä ite oisin ollu täällä, mutku mamma jakaa meillä noi intternetinkäyttövuorot, ni se alko jossain vaiheessa oleen hankala. Eka oltiin lomalla ja ei kuulemma oltu siks intternetissä. Sitte ei enää oltu lomalla, vaan töissä, ja ei kuulemma oltu siks intternetissä. Mummiälestä toi on perin sekavaa. Just mammamaista toimintaa.

Mut nyt mä oon täällä. Mut tiiättekö, että ois voinu käyä niinki, että en ois täällä. Mä olin nimittäin tänään ihan hukassa ja kateissa. Mamma vasta hukassa ja kadoksissa oliki!

Me meinaan mentiin mettään. Mamma kyl sano, että me mentiin sieneen, mutta ihan ehta mettä se mummiälestä oli eikä mikkään sieni. Sit me mentiin sinne ja tänne ja ylös ja alas ja sinne ja ylös ja tänne ja alas. Ja oishan se pitäny tietää miten siinä käy. Mamma oli ihan pää pyörällä sitte. Ja ku mä yritin vähä vihjasta sille, että tänne, ni se haluski mennä tonne. Ihan sekopäisesti se säntäili siellä mettässä ilman minkäänlaista lokiikkaa. Eikä mamma sitte enää tienny yhtään, että missä auto on. Tyypillistä. Mennä nyt ja hukata auto. Mä oisin kyllä koko ajan tienny minne pitää mennä, mutku mamma vaati olla se joka määrää tien, ni mä otin rennosti ja annoin sen sit kans selvittää meiät siittä hukasta.

Me käveltiin ja käveltiin ja käveltiin. Sit löyettiin polku. Sit ei oltu enää ihan niin kadoksissa. Mut ei mamma silti vieläkää tienny, että onko auto sen polun päässä vai jossain ihan muualla. Ei se auto sen polun päässä ollu, mutta sitä pitkin me päästiin toiselle polulle, ja sit jossain vaiheessa oltiin jo tutulla polulla.

Ihan pölöö hukkaantumista tollane. Ens kerralla mä otan ohjat käsiin. Enkä anna mamman tähystää koko aika jotain sieniä. Ei se niitä kuitenkaa löydä. Tänäänkää se ei löytäny ku yhen. Tsihih!

Read Full Post »

Mulla oli ihan hullu toimintatorstai viime torstaina. Mammalla oli nimittäin vappaapäivä, ni arvakkaa vaan, oliks se ohjelmoinu sen koko päivän ihan täyteen kaikkee. No oli. 

Aamulla me herättiin ihan normaaliaikaan. Siis ihan niinku työpäivinä. Mä olin siinä vaiheessa aikas uninen. En oo meinaa mikkää aamuvirkkunen.

Hohhoijaa. Mee ny jo sinne töihis. Mä haluun jatkaa unia.

Hohhoijaa. Mee ny jo sinne töihis. Mä haluun jatkaa unia.

Mut sit mamma sano, että se ei lähekkää töihin, vaan meillä on vappaata. Ni sit mä kyl heräsin, ku vappaalla on kiva olla. Tavallinen arki on aika raskasta meinaan. Ku mun tehtävä on pittää kotia pystyssä, ku mamma on poissa. Se on aika raskas homma näin pienelle koiralle. 

Ihan ekaks me mentiin hakkeen mun paraskaveri-Tito meiän kyytiin. Ja sitte me mentiin mettään. Noi ihmiset oli tosi valppaana sienten kans ja Tito oli tosi valppaana mamman namipussin kans. Mä olin aika valppaana mettän kans ja tein tutkimusretkiä aika kauaski. Me oltiin mettässä aikas kauan. 

Sit mettästä me mentiin mamman kaverin luakse ja mä otin torkut. Niillä asuu joitain allerkikkoja, ni mä en juossu vapaana, ku mä olin vaan mun kopassa yhessä huoneessa. Se oli sillai ihan ookoo, että mä olin aika väskäpäskä siitä mettästä vielä. 

Mut sit kuulkaa mulla oliki tärkee tehtävä. Mä olin nimittäin virallinen pöpöttäjä. Me nimittäin mentiin sit taas uuteen taloon, jossa asuu sellanen Pötkis-niminen mini-ihmiskääpiö. Se on kuulkaa vielä tosi pieni, ihan melkein rääpäle vaan. Ja mun tärkee tehtävä oli antaa sille mun pöpöjä, ni se ei tuu koskaan kipeeks. 

Pötkiksestä tuli mun hyvä kameli.

Pötkiksestä tuli mun hyvä kameli.

Pötkis oli tosi mielenkiintonen mini-ihmiskääpiörääpäle. Mä luulen, että ku se vähä kasvaa, ni meistä tulee pestikset. Siis sellaset ihmiskoirapestikset. 

Pötkiksen peppu tuoksu ihan taivaallisen hyvälle!

Pötkiksen peppu tuoksu ihan taivaallisen hyvälle!

Mutta sitä mä en oikein kyllä ymmärtäny, että jos Pötkis tarttee koirapöpöjä, ni miksei se niitten oma koira voi antaa sille niitä? Niillä nimittäin asu kans mäyräkoira. Se oli kyl vähä ujo tapaus, ku se oli koko ajan vaan yhessä ja samassa paikassa. Sain tietää, että sen niitten mäyräkoiran nimi oli Peili. Ens kerralla yritän saada sen Peilin rohkastumaan sen vertta, että voidaan leikkiä yhessä. Nyt se vaan katteli mua ja vähä nuuskutti sillon ku mäki nuuskutin. Se oli siitä hassu koira, että se matki mun juttuja. Vaiks toisaalta, miks ei matkis, oonhan mä aika kuuli kimma. Ehkä se Peiliki haluu tulla yhtä kuuliks ku mä.

Mut arvakkaa vaan loppuko meiän ohjelma siihen pöpöttämiseen? No ei loppunu. Me nimittäin haettiin sit seuraavaks kummitäti ja ajettiin hepostallille. Siellä oli ihan hulluna heposia. Isoja heposia. Aika hurjan pelottaviaki heposia. 

Hengailen hepostalleilla.

Hengailen hepostalleilla.

Musta ne heposet haisi vähä vaaralliselle, ni olin sillai aika varuillani. Mut samaa ei voi sanoo kummitädistä. Se on ihan hullu rohkimus. Arvakkaa meinaa mitä se teki? Se kiipes sellasen ison, vaaralliselle haisevan heposen selkään istumaan. Ja sit se heponen käveli ja jolkutteli ja hullu rohkimus kummitäti vaan oli siellä selässä! 

Mä laitan tähän todistusaineistoks kuvan hullun rohkimuksesta Kummitädistä siellä vaaralliselta haisevan heposen selässä. Hullu!

Mä laitan tähän todistusaineistoks kuvan hullun rohkimuksesta kummitädistä siellä vaaralliselta haisevan heposen selässä. Hullu!

Mut koska mä oon loppujen lopuks tosi rohkimus (vaiks vähä yritinki juosta salaa karkuun joka kerta ku heponen lähesty mua), ni mä suostuin tutustuun siihen heposeen lähikontaktissa.

Mä olin ihan lähikontaktissa sen heposen kans. Sen nimi oli Oktava.

Mä olin ihan lähikontaktissa sen heposen kans. Sen nimi oli Oktava.

Sit oliki jo ilta. Aikamoinen touhutorstai!

Read Full Post »

Hukka

Mammalle kävi taas eilen pieni kömmähdys. Ja tällä kertaa se oli siitä huono kömmähdys, että se koski MUN tavaroitani.

Oon ehkä joskus kertonukkin, että mamma on vähän hajaamielinen. Siltä tahtoo aina välillä olla tavarat ja ajatukset kateissa, eikä se aina muistakkaan mittään. Ja eilen mettäreissulla se oli aika paljo hajaamielinen. Nimittäin ku me lähettiin sieltä mettästä, ni se nosti mut mun omaan koppaan autoon ja laitto mun hianon punasen fleksitaluttimen auton katolle. Ja sitte se huristeli pois.

No arvakkaa vaan, onko mulla nyt sit enää sitä fleksiä? No ei oo ei. Se oli siellä auton katolla ja sitte ku mamma rallikaahaili kotiin, ni se mun hiano punanen fleksitalutin oli lentänyt jonnekki hukkaan sieltä katolta. En tiiä missä se hukka on, ku en oo koskaan käyny siellä.

Ni nyt mä sit toivoisin kaikilta teiltä kameleilta apua: Jos meette joskus hukkaan, ni katotteko, jos näätte siellä myös mun hianoa punasta fleksiä? Siinä on sellanen kiva keltanen ankkatarra, joka heijastaa pimeessä. Jos näätte sitä, ni laitatteks tuleen mulle. Kiitti!

Onneks mamma lupas, että mä saan uuden, yhtä hianon, punasen fleksitaluttimen sen mamman hukkaan kadottaman tilalle.  Sen lisäks toivoisin, et jos teillä on ylimäärästä muistia, ni mammalla vois olla sellaselle käyttöö. Et sitäkin voisitte laittaa meille tuleen. Kiitti!

Read Full Post »

Mä oon touhunnu monenlaista syksytouhua. Niinku esimerkiks juossu syksymettässä ja ottanu kiinni puista tippuvia syksylehtiä. Syksy on kiva. Paitti että märkä on ihan hyhhyh, niinku jo viimeks kerroin. 

Titon kans metässä. Emmitään tässä, että kantsisko mennä yli vai ali.

Titon kans metässä. Emmitään tässä, että kantsisko mennä yli vai ali. Meillä on ihan samikset sadetakit!

Kerran yhtenä lauantaipäivänä mamma pakkas mut autoon ja sano, että me ajetaan Maxin luokse. Ja ihan totta, mamma ei puijannu! Me nimittäin ajettiin tosissaan Maxin luakse. Ja sitte me lenkuroitiin ja mentiin koirapuistoon. Tai noi meiän mammat vissiin lähinnä vaan juoruili ja puhua pälpätti, mut Max ja mä peuhusteltiin koirapuistossa.

Max on tosi hieno poikamäykky. Ehkä vähän ihastuin. Mut ei siit vielä tullu mun poikaystävää, ku mä oon vielä liian pikkunen sellaseen vakavampaan suhteeseen. Tai siis mullon oikeestaan jo aika monta poikaystävää, mut kukaan ei oo sillai ihan vakkari. 

Täs me ollaan Maxin kans. Mä huudan just, et lälläslää, näytän sulle kieltä! Mamma ei osannu ottaa meistä hyvää kuvaa. Mä oon melkein kaikissa selälläni ja Maksista ei näy naamaa. Mut ehkä ens kerralla sit saadaan parempia kuveja.

Täs me ollaan Maxin kans. Mä huudan just, et lälläslää, näytän sulle kieltä! Mamma ei osannu ottaa meistä hyvää kuvaa. Mä oon melkein kaikissa selälläni ja Maxista ei näy naamaa. Mut ehkä ens kerralla sit saadaan parempia kuveja.

Sit mä oon käyny kans mummolassa, mut siitä on kyllä jo vähän aikaa. Mä autoin mummoo syksytouhuissa, niinku omppujen keräämisessä. 

Tarkastin, että ämpärissä on just oikeet omput. Väärät omput otin pois ja vein poies.

Tarkastin, että ämpärissä on just oikeet omput. Väärät omput otin pois ja vein poies.

Sit tarkistin vielä toisesta suunnasta, että ämpärissä oli kaikki mallillaan.

Sit tarkistin vielä toisesta suunnasta, että ämpärissä oli kaikki mallillaan.

Siellä maalla kävi yhtenä aamuna mamman mielestä hassu juttu. Mä olin jo aamuriehunu Justiinan kans ja menny sit takas mamman huoneeseen nukkuun. Sit mamma heräs ja me mentiin alakertaan ja sit siellä meitä odotti mummon jättämä lappu. 

Siinä lapussa luki tälleen. Mamman mielestä tässä oli jotain hassua. Sit se kans sano, että Justiinalla on aina ollu paha Napoleon-kompleksi.

Siinä lapussa luki tälleen. Mamman mielestä tässä oli jotain hassua. Sit se kans sano, että Justiinalla on aina ollu paha Napoleon-kompleksi.

Mut sit me todistettiin kaikille, että meiän riitely aamulla oli vaan sellasta sisarellista nahinaa ja oikeesti me ollaan ihan kameleita.

Mut sit me todistettiin kaikille, että meiän riitely aamulla oli vaan sellasta sisarellista nahinaa ja oikeesti me ollaan ihan kameleita.

Sen lisäks, että oon syksytouhunnu, ni ennen syksyä, sillon ku mä lomailin, mä olin mun ekalla oikeella lomamatkalla. Mä kerron siittä joku päivä sit lisää.

Read Full Post »

%d bloggers like this: