Pure jenkki

Tai itse asiassa älä missään nimessä pure jenkkiä. Meinaan mää haluaisin nyt varottaa teitä plokikamuja purukumin vaaroista.

Kattokaa ko mulle kävi viikonloppuna huonosti. Meinaan ko mää pikkusen kurkistin mamman reppuun sillä välin ko mun ihmiset oli kaupassa. Siellä repussa ei ollu kauheesti mitään mielenkiintosta, mutta sentään jotain. Meinaan purkkapussi. Iso purkkapussi melkein täynnä purkkatyynyjä siellä oli. No ei oo enää, eikä muuten tuu olemaankaan enää toistamiseen missään mäyräkoirakorkeudella meiän talossa, sanos mamma.

Kattokaa ko määhän mennä mussutin niitä purukumeja oikeen ison kasan – ihan noin niinko hampaidenhoitomielessä mää sen tein. Mutta tiiättekö, että mulle tuli siitä ihan hirmee olo. Emmää kattokaa tienny, että se ksylitoli on koirille myrkkyä. Mutta kyllä mää aika nopeesti hokasin, että nyt tuli kyllä syötyä jotain, mitä ei ois pitäny. Ja niin mää pukluilin niitä purkkatyynyjä ulos minkä kerkesin.

Ja kuulkaa voi tavatonta sitä pelästyksen määrää, ko mun ihmiset tuli kotiin ja näki mun tekoseni. Siitä se kuulkaa vasta härdelli alko, ihan niinko siinä oksentelussa ja huonossa olossa ei jo ois ollu tarpeeks. Siinä kuulkaa yhtä aikaa soiteltiin lääkäriin ja syötettiin mulle ruokaa ja pakattiin mulle ulkovaatteita päälle ja kipitettiin kauheeta kyytiä autoon ja ajettiin päivystykseen.

Siellä lääkärissä mulle annettiin piikki pakaraan ja sitte mulle tuli ihan tositosi huono oli ja mää aloin puklata taas.  Meinaan ko arvakkaa mikä mulla oli? No ksylitolimyrkytys. Hui! Mulle tehtiin siellä lääkärissä tahalteen huono olo, jotta mää varppina puklailen kaiken purkan poies. Mutta mää olin kyllä (onneksi) puklaillu kaiken purkan poies jo kotona ittekseni.

Mää annoin niille lääkäreille vielä vertaki, ko ne halus. Ko kattokaa se ksylitoli voi aiheuttaa kaikkee ikävää maksassakin. Ja munki maksassa näky, että mää olin syöny purkkaa, mutta ei onneks kauheen pahasti. Siinä mun naapurihuoneessa siellä lääkärissä oli yks toinen koira, joka oli kans syöny purkkaa ja sillä se näky siellä maksassa paljo pahemmin.

Aika pitkään me siellä lääkärissä jouduttiin oleen, mutta lopulta mää kuitenki pääsin mamman ja ispän mukana kotiin, ko ne pysty hoitaan mua ite. Mää sain parin tunnin välein pieniä aterioita ja hunajaa mää sain kanssa vähän väliä  ja sain nukkua mamman kainalossa ja jotain lisäravinnetta ja luontaistuotepilleriä mun ruokaan laitettiin. Ja sitte mää voimistuin ja reipastuin.

Nyt mun kauheesta purkkaepisodista on kulunu pari päivää ja mää oon ihan kunnossa. Mää kävin tänäänki antamassa lääkäreille vähä verta, noin niinko varmuuden vuoks. Ja nyt mun veri ja maksa näytti jo ihan hyvältä. Eli mää ilmeisesti selvisin ko selvisinki säikähdyksellä (ja nopeella hoidolla). Onneks selvisin, mamma meinaan kertos, että jokku koirat ei oo selvinny ollenkaan. Että mulla oli kyllä nyt matkassa joku todellinen suojelusenkeli.

Niin että kuunnelkaas tarkkaan plokikamut: PYSYKÄÄ KAUKANA PURKASTA JA KSYLITOLISTA! Siitä seuraa vaan ikävyyksiä. Mää tiiän sen nyt.

P.S. Mää kiitän Viikin Yliopistollisen eläinsairaalan hoitajia ja lääkäreitä avusta. Mää sain hirmeen hyvää hoitoa ja hoitajat oli kivoja. Ja mää tykkäsin kovasti mun tänpäiväsestä lääkärinlausunnosta, jonka lopussa luki, että ”Hyvää jatkoa reippaalle ja suloiselle Nakille!” Kiitos.