Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘eläinlääkäri’

Tai itse asiassa älä missään nimessä pure jenkkiä. Meinaan mää haluaisin nyt varottaa teitä plokikamuja purukumin vaaroista.

Kattokaa ko mulle kävi viikonloppuna huonosti. Meinaan ko mää pikkusen kurkistin mamman reppuun sillä välin ko mun ihmiset oli kaupassa. Siellä repussa ei ollu kauheesti mitään mielenkiintosta, mutta sentään jotain. Meinaan purkkapussi. Iso purkkapussi melkein täynnä purkkatyynyjä siellä oli. No ei oo enää, eikä muuten tuu olemaankaan enää toistamiseen missään mäyräkoirakorkeudella meiän talossa, sanos mamma.

Kattokaa ko määhän mennä mussutin niitä purukumeja oikeen ison kasan – ihan noin niinko hampaidenhoitomielessä mää sen tein. Mutta tiiättekö, että mulle tuli siitä ihan hirmee olo. Emmää kattokaa tienny, että se ksylitoli on koirille myrkkyä. Mutta kyllä mää aika nopeesti hokasin, että nyt tuli kyllä syötyä jotain, mitä ei ois pitäny. Ja niin mää pukluilin niitä purkkatyynyjä ulos minkä kerkesin.

Ja kuulkaa voi tavatonta sitä pelästyksen määrää, ko mun ihmiset tuli kotiin ja näki mun tekoseni. Siitä se kuulkaa vasta härdelli alko, ihan niinko siinä oksentelussa ja huonossa olossa ei jo ois ollu tarpeeks. Siinä kuulkaa yhtä aikaa soiteltiin lääkäriin ja syötettiin mulle ruokaa ja pakattiin mulle ulkovaatteita päälle ja kipitettiin kauheeta kyytiä autoon ja ajettiin päivystykseen.

Siellä lääkärissä mulle annettiin piikki pakaraan ja sitte mulle tuli ihan tositosi huono oli ja mää aloin puklata taas.  Meinaan ko arvakkaa mikä mulla oli? No ksylitolimyrkytys. Hui! Mulle tehtiin siellä lääkärissä tahalteen huono olo, jotta mää varppina puklailen kaiken purkan poies. Mutta mää olin kyllä (onneksi) puklaillu kaiken purkan poies jo kotona ittekseni.

Mää annoin niille lääkäreille vielä vertaki, ko ne halus. Ko kattokaa se ksylitoli voi aiheuttaa kaikkee ikävää maksassakin. Ja munki maksassa näky, että mää olin syöny purkkaa, mutta ei onneks kauheen pahasti. Siinä mun naapurihuoneessa siellä lääkärissä oli yks toinen koira, joka oli kans syöny purkkaa ja sillä se näky siellä maksassa paljo pahemmin.

Aika pitkään me siellä lääkärissä jouduttiin oleen, mutta lopulta mää kuitenki pääsin mamman ja ispän mukana kotiin, ko ne pysty hoitaan mua ite. Mää sain parin tunnin välein pieniä aterioita ja hunajaa mää sain kanssa vähän väliä  ja sain nukkua mamman kainalossa ja jotain lisäravinnetta ja luontaistuotepilleriä mun ruokaan laitettiin. Ja sitte mää voimistuin ja reipastuin.

Nyt mun kauheesta purkkaepisodista on kulunu pari päivää ja mää oon ihan kunnossa. Mää kävin tänäänki antamassa lääkäreille vähä verta, noin niinko varmuuden vuoks. Ja nyt mun veri ja maksa näytti jo ihan hyvältä. Eli mää ilmeisesti selvisin ko selvisinki säikähdyksellä (ja nopeella hoidolla). Onneks selvisin, mamma meinaan kertos, että jokku koirat ei oo selvinny ollenkaan. Että mulla oli kyllä nyt matkassa joku todellinen suojelusenkeli.

Niin että kuunnelkaas tarkkaan plokikamut: PYSYKÄÄ KAUKANA PURKASTA JA KSYLITOLISTA! Siitä seuraa vaan ikävyyksiä. Mää tiiän sen nyt.

P.S. Mää kiitän Viikin Yliopistollisen eläinsairaalan hoitajia ja lääkäreitä avusta. Mää sain hirmeen hyvää hoitoa ja hoitajat oli kivoja. Ja mää tykkäsin kovasti mun tänpäiväsestä lääkärinlausunnosta, jonka lopussa luki, että ”Hyvää jatkoa reippaalle ja suloiselle Nakille!” Kiitos.

 

Read Full Post »

Mä kävin viime perjantaina eläinlääkärissä. Mamma sano, että mut täyty viedä piikitettäväks, etten raivostu. Mut emmä kyllä mitään piikkiä siellä nähny, ku mä vaan söin namia. Sit ku olin syöny sen namin, se lääkäritäti sano, että nyt on homma hoidettu. Must oli paljo kivampi syödä namia ku piikkiä. 

Mä käyttäännyin siellä tosi esimerkillisesti. Se lääkäritätiki sano, että mä oon aina niin ilonen ja reipas. No tiätty oon. Kuka sitä ny murjottaa viittis?!

Siellä odotteluhuoneessa oli muitaki koiria. Isoja koiria. Monta. Olisin halunnu moikkailla, mut ne vaan murjotti siellä toisessa päässä huonetta. Niil oli vissiin tosi kipeet oltavat, ku ne vaan murjotti. Sit mamma sano mulle, että tule ja istu ja odottaa ja paikka. Ja sit mä tottelin sitä, ku mä olin vähä vieraskoree, ku olin vieraassa paikassa. Mamma jostain syystä toisteli niitä useemman kerran ja aina mä tottelin. Ni sit yks setä siinä vieressä sano mammalle, että onpas mut hyvin koulutettu. Mä luulen, että se vähän sotkeentu sanoissaan ja sen oli tarkotus sanoo, että oonpas MÄ kouluttanu mamman hyvin. 

Mamma kehu mua ihan hulluna, ku tultiin sieltä poies. Ku mä käyttäännyin niin hianosti. Musta jopa vaikutti vähä siltä, että mamma oli odottanu, etten oikeen käyttääntyis. En kyl tajuu, mistä se ois sellasta saanu päähänsä…

Read Full Post »

Mä oon nyt töttöröpää. Käytiin siellä lääkärissä, niinku eilen kerroin, ja niin siinä kuulkaa kävi, että mä jäin sinne potilaaks päivän ajaks. Siellä oli hirmu kivoja lääkäritätejä ja -setiä ja hoitajatätejä ja -setiä. Mä huusin mammalle vaan, että Moro!, ku se kiva lääkäritäti sano, että mun pitää jäädä sinne leikkaukseen ja mamma voi lähtee pois.

Mamma käski pyysi mua kirjottaan tänne mun plokiin, että se kiva eläinlääkäripaikka oli Mevet Munkkivuoressa, ni sit kaikki mun kamelitki voi mennä tarvittaessa kivaan lääkäriin. Ja tästä mainoksesta mammalle ja mulle ei ees maksettu mitään! Se oli vaan niin huippupaikka, että me halutaan suositella sitä muillekki!

Mä nukkusin siellä lääkärissä ja sillä aikaa mun silmästä kirurkoitiin pois kirsikka ja sit samalla mun vilkuttava luomi lakkas vilkuttamasta. Sit mulle laitettiin tassuun letku, josta meni jotain tippoja muhun. Eli mun tassu vähän niinku joi. Oisin mä kyllä voinu juoda suullakin. Mut sit sain tassuun hianon violetin siteen ja se on tosi katu-uskottava!

Aika kuul ja katu-uskottava kimma

Aika kuul ja katu-uskottava kimma. Nyt kaikki tietää, et mulle ei kannata alkaa uhota!

Ens alkuun mua vähän ärsytti, ku mulla on nyt tällanen töttörö päässä, mut ei se mua enää jarruta ollenkaan! Oikeestaan se on aika kuul! Ja se ei lainkaan estä mua riehuksimasta.

Tässä on todiste siittä, että mä oon ihan huippunopee töttörönki kans. Mamma otti tässä kuvan musta.

Tässä on todiste siittä, että mä oon ihan huippunopee töttörönki kans. Mamma otti tässä kuvan musta.

Töttörön kans voi palloilla.

Töttörön kans voi palloilla.

Töttörön kans voi hyppiä helposti mun soffalle ja takas.

Töttörön kans voi myös hyppiä helposti mun soffalle ja takas. Tässä muuten näkyy upeesti myös mun katu-uskottava, violetti side. Ei oo ihan joka tytöllä tollasta.

Ku tultiin kotiin, ni mulle koitti onnenpäivät! Nimittäin meillä oli siivouspäivä. Siivous on ehkä kaikkein kivoin kotityö mun mielestä. Autoin mammaa eka imuroimaan ja sit peseen lattiat. Eikä siinä hommassa ollu töttöröstä mitään haittaa, pystyin ihan hyvin roikkuun imurin- ja rätinjatkeena siitä huolimatta. 

Sit mun päivä jatku vieläki aikas huippuna, ku mentiin ulos ja pääsin telmiin Paavon kanssa. Paavoki innostu ihan hulluna ja alko hyppii ja pomppii ihan ku vieteri ees taas. Mut sen isäntä käski sitä lopettaan, ku se pelkäs et mä murskaannun. Ja sit mä tapasin mun alakerrassa asuvan ihmiskääpiön, Tiitin, ja sitten Paavon ihmiskääpiön ja leikin niitten kaa rosmoo ja poliisia. En kyllä oo ihan varma olinks mä rosmo vai pollari. 

Aika hurja päivä!

Read Full Post »

Nyt mulle on tapahtunu sillai tympäle juttu, että mun silmässä on joku vamma. Mun vilkuttava luomi on alkanu vilkuttaa. En tajuu, et miks se sillai nyt sit haluu erikseen vilkutella, mut niin vaan on käyny. Ja sit meiän piti mennä vilkuttaan sitä eläinlääkärillekki.

Mamman mielestä se lääkäritäti ei ollu mulle riittävän hyvä, enkä mäkään siitä kauheesti tykänny. Mut se oli hyvä juttu, että mä sain siltä namin. Enkä yhtään muistanu Titi-Uun ja Morsen varotteluja siitä, että lääkäreitten antamat herkut voi olla myrkytetty. Onneks tää nami ei tällä kertaa ollu myrkytetty, ku mä nimittäin söin sen heti, enkä vasta kotona. Mut ens kerralla muistan olla varovampi. 

Eikä tää kurjuus vielä tähän lopu. Nimittäin mamma sano, että me mennään huomennaki lääkärisedälle. Ku se tänpäivänen ei oikein osannu  tehdä tarpeeks, ni me mennään huomenna toiseen lääkäripaikkaan. Huomenna koitan muistaa olla syömättä nameja, mitä ne mulle antaa. 

Mut lääkärikäynnissä on se hyvä juttu, että mamma oli musta niin ylpee, ku olin niin reipas siellä, että sain mammalta palkinnoks hyvittelylelkun. Siistiä! Saankohan mä huomenna seuraavan hyvittelylelkun?! Mun hyvittelylelkku on sellanen kukkanen, mikä on sikäli osuvaa, että oon harrastellu noita hortonoomitouhuja.   

Mä ja mun kukka.

Mä ja mun kukka.

Mun silmä vilkuttaa.

Mun silmä vilkuttaa.

Hualimatta mun vilkuttavasta silmästä viime päivät on ollut siitä kivoja päiviä, että oon saanu uusia kameleita. Mun naapurissa asuu sellanen Paavo. Paavo noutaa lapradoreja eli se on samis ku Tito. Paitsi että Tito on ruskee ja Paavo on musta. Ja Tito on tyttö ja Paavo on poika. Paavo on siitä hyvä, että me ollaan suunnilleen samankokosia (egolta toim. huom.), ni ollaan silleen sujut.

Sit mä tapasin tänään aika lähellä asuvan Ookken. Ookke on kans mäyriäinen. Se on syntyny kaniniiniks, mutta sitte siitä tuliki kääpiömäykky. Aatelkaa, että niinki voi käydä! Toivottavasti mä pysyn mäykkynä, enkä muutu vaiks elevantiks! Mamma nimittäin aina välillä sanoo, että mä oon vähän niinku Dumpo. En kerrassaan tiiä, mitä se sillä meinaa. Jotain ihmisten hölmöilyjä varmaan. 

Ja sit tiätty ollaan tultu entistä paremmiks kavereiks mun paras-kaveri-Titon kans.

Tito haltijakummittelee.

Tito haltijakummittelee.

Tito on kovin pitkämielinen ja loivaliikkeinen, niinku se ite sanoo, eikä ees ärähtäny mulle, vaikka vahinkossa juoksin sen jalkojen välistä ja kuonon alta just sillon ku se söi jukurttia. Ja sillon ei kyllä kenenkään itsesuojeluvaistolla varustetun koiran kantsis juosta niin läheltä kuonoo, ku Tito syö. Se on nimittäin kertonu, että ruoka on sille pyhä asia. Mulle ruoka on kyl sillai arkinen, että syön sitä ihan kaikkina päivinä enkä vaan sunnuntaisin.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: