Mulle kävi kerran ihan hurja juttu. Kattokaa ku meiän Matias-kilpikonna asuu akvaariossa ja sitte se aina välillä käy kävelyillä lattialla. Mutta yleensä se on käyny kävelyillä sillai ittekseen, että mä en oo ollu vältsiin samassa huoneessa. Ku mamma on eppäilly, että meille tulis toraa.
No mut sit yks kerta ku mä vaan ihan muina koirina tsillailin kotona ja olin just menossa keittiöön, ni mä näin kummia. Mä näin kilpikonnan meiän lattialla.
O-ou! Tuolla on konna!
Niinku tosta kuvastaki näätte, ni mä otin tilanteen tosi kuulisti ja rohkimusmaisesti. Olin vaan sillai ohimennen, että kato konnahan se siinä. Mua ei pelottanu, ei tippaakaan. Ja sitte mä aattelin ottaa rohkimusmaisesti hiukka selvää, että miltä se Matias oikeestaan lemustaa. Ja niin mä lähdin varjostaan sitä.
Varjostan konnaa.
Tiiättekin varmaan, että kilpikonnat on tosi nopeita otuksia. Matias kipitti minkä räpylöistänsä ehti ja mä varjostin tosi rohkeesti sopivalla turvaetäisyydellä. Mua ei vieläkään yhtään pelottanu. Ei tippaakaan.
Matias kipitti keittiöön. Mä jatkoin varjostamista.
Mä lähestyin ja lähestyin ja olin jo aika lähellä… Ja olin vieläki ihan kuulisti rohkee.
Ihan kuka tahansa koira ei uskaltais näin lähelle. Mut mä uskalsin.
Lopulta mä pääsin haisuetäisyydelle.
Konnalle se lemustaa. Kyllä.
Mä kävin nopeesti nuolasemassa Matiaksen kilpee, mut se kävi niin vikkelään, että hituri-mamma ei saanu siittä kuvaa. Sitte mä juoksin lujaa poies. Kattokaa ku mä kyllästyin siihen varjostamiseen ja muistin, että mulla oli oikeestaan hirmunen kiire soffalle.
Ton kerran jälkeen Matias on käyny useesti kävelyillä meiän lattioilla sillai että mä oon ollu vähä niinku sen lapsenlikkana. Oon sillai vahtinu, että se ei mee mihkään väärään paikkaan. Me ollaan jo tosi läheisissä väleissä. Mamma on sanonu, että ei pitäis olla ihan niin läheinen, ku Matias voi purra. Mutta ei kai se ny mua pure. Pölö-mamma.
Matiashan on tosi iso! Vähänkö nää olit rohkee!! Mun Retku on paljo pienempi ehkä. Sä voisit ehkä rueta tekee enempiki noita varjostushommia ku oot selkeesti siinä tosi pätevä ja tosi taitava ja sillee.
Joo mä oon vähä aatellu, että isona musta vois tulla Serlok Holmes. Ookko koskaan kokkeillu ottaa Retkua suuhun? Mä oon vähä yrittäny Matiasta, mutta se on liian iso ja sätkii liikaa.
En kyllä oo, mut mä haluaisin nähä mitä siellä sen kuoren alla on! Mä oon yrittäny kääntää sitä tassulla mut iskä aina sanoo että ei saa tökkiä sitä ni en oo vielä saanu käännettyä.
Morientes Onni ja Nakki!
Onkin menny tovi siitä ku viimeks kirjottelin tänne ku mulla on viime aikoina ollu niin kauhee kiire – pukkaa sen verran tota ruuan-, roskisten-, kassien-, laatikoiden ja kaikkien sellasta vahtimista ja tutkimista, että menee taim mänizmentti pieneltä koiralta ihan sekasin! Nii ja sit viel mun on iskän kans pitäny tehdä noita lumitöitä. Oon vahtinu ettei iskä tipu katolta ku se on puhdistanu Mikkelin ukin talon ja iskän siskon talon ja kesämökin ja työpaikan ja ties minkä talojen katot lumesta.
No mut aloin savolaista verta omaavana jaaritteleen kun mun piti vaan sanoa, että meidän Helka se vasta iso onkin! Ja se on aika kuningatar meidän huushollissa joten olen ihan sujuvasti sovussa luovuttanu sille lattian kuningattaruuden kotona. Mieluimmin olen rinsessa ja siks oleilenkin Helkasta aina turvaetäisyyden päässä ja esmes omassa kopissani tai sängyllä kun Helgis pitää juoksuharjotuksiaan lattialla. Kerran näet olin Serlokkina ja unohdin turvavälin: Helkallapa on tosi terävät ikenet!
Joo mä oon nähny Helkan. Se on varmana mua isompi, vaikka onki vaan konna. Mä oon joskus lällätelly sille siittä akvaarion reunalta, ku oon ollu mamman apuna ruokkimassa sitä. Mut ehkä mä jatkossa pidän turvavälin. Jos säki pidät. Katokku sä oot mun idoli ja mä teen kaiken samallai ku sä.
Kyl sä Nakki oot vaan hirmurohkee! Tuohan voi olla vaikka mikä ninja, ja potkasta tommosta matalaa mimmiä pahastikin. Me ei kyllä mentäis tommosen lähelle, seurattais vaan kauempaa ettei se syö meidän ruokia.
Joo mä oon hullu rohkimus. Matias ei onneks syö mun ruokia, mutta mä kyllä hamuan sen katkarapuja. Ja varsinki sen lohikuutioita.
Oi, syöks Matias katkiksii?! Mä siis rrrrrrrrrakastan katkiksii. Isäntä heittää niitä aina siihen meidän olkkarissa olevaan vesialtaaseen, mutta onneksi se on niin mämmikoura että siltä aina putoo lattialle niitä niin mäkin saan niitä!
– Mörkö
Hyi yöks, en syö. Eihän se oo ees lihaa. Möh.
– Hemmo
Pidetään turvaväli, serkkuni, nii ei tuu huuli- tai häntävaurioita!
Siis anteeksi, ymmärrinsinkö mää nyt oikein, että jollaki konnallaki on mun nimi?! Ku Maarit just sano, että sen työkaverilla on jälkeläisiä, joilla on jälkeläisiä, jotka on Helka ja Lotta?! Miksei ne ottanu omia nimiä?
Siistiä varjostusta, pakko sanoa. On sussa sherlokkiainesta. Mää tiiän, ku harrastin nuorempana kaikkee päättelyä. Siitä jäi vähän tapaki, ni nyt päättelen kaikenlaista, vaikken ees tarkota!
Helka! Meiän mielestä se on merkki siittä, että Helka on vaan niin hieno nimi, että kaikki tahtoo olla Helkoja! Niinku koirapuistossakin on yks toinen Mörkö, vaikse ei oo yhtään niinku mää. Huijausta koko juttu, yrittää olla Mörkö, vaikse oikeesti on kuitenkin joku Antero. Ihan varppina!
– Mörkö & Hemmo
Joo kyllä sää ymmärsit. Mä luulen, että ne kaikki ihailee sua niin paljo, että ne haluu olla samannimisii.
Huih, jopas on otus tuollainen kilppari! Se muistuttaa hiukan siiliä. Olispas hienoa tutustua tuommoiseen panssarilliseen siiliin. Se ei varmaan pistelekään jos sitä sattuu maistamaan. Oot kyllä rohkea!
Te voitte tulla tutustuun Matiakseen ihan millon vaan haluutte. Mä näytän sitä teille.