Kettu Repaleinen

Meillä oli eilen vieraita. Ispän vanhemmat oli kattomassa mua. Meistä tuli heti hyviä kavereita. Niillä on nimittäin selkeesti homma hallussa. Ne tietää, että kun tullaan moikkaamaan mäyräkoiraa, ni on kovin kohteliaista huomioida mäyräkoiraa erittäin paljon. Niinku että mäyräkoiraa kuuluu rapsutella ja mäyräkoiran kanssa kuuluu leikkiä. Ja jos oikein haluaa olla kohteliainen, niin mäyräkoiraa voi myös muistaa tuliaisella. Ja mua muistettiin! Sain ihka oman, hienon Kettu Repolaisen.

Kettu Repolainen sano piip. Kymmenen minuutin kuluttua se ei enää sanonu piip. Kettu Repolaisella oli alunperin neljä jalkaa. Nyt sillä on kaks jalkaa. Ja mamma väittää, että Kettu Repolaisella oli myös hiukan tiiviimpi rakenne. Nyt se on aika repaleinen Repolainen. Mut se on silti mun oma ja mä tykkään siitä.

Mykkä, kaksijalkainen, mun ikioma Kettu Repaleinen.

Mä ja Repaleinen.

Mee jo pois. Mä ja Repaleinen ei enää jakseta poseerata.

Kettu Repaleinen tuli tosi tarpeeseen, koska se ilostutti mua kovasti. Meinaan mulla on nyt vähän vaikeet ajat. Mamma on yrittäny lohduttaa, että naisen elämä on joskus sellasta ja kyllä se siitä helpottaa. En tiiä uskoisko tota, koska tää pöksyjen pitäminen on ihan hanurista ja mua murjotuttaa. Repaleisen kans mua ei murjotuta ihan niin paljoo.

Read Full Post »

Hoo niinku hormooni

Arvakkaa ketkä on tullu käymään meillä? No hormoonit! Joo. Mamma sanos, että meillä on kotona nyt aikamoinen hormoonihirmu. Ne hormoonit on aikamoisia piileskelijöitä, ku mä en oo onnistunu näkeen niitä vielä kertaakaan. Mut mamma sanos, että se on kyllä nähny niitä. Ja varsinki se on kuullu niitä.

Mutta vaikka mä en oo vielä nähny niitä hormooneja, niin mä aistin kyllä niitten läsnäolon. Koska en oo ihan varma, että onko ne hormoonit vaarattomia vai ei, ni oon ottanu sillai varovasti. Oon ottanu meinaan kolme mun vinkulelua vähä niinku erityissuojeluun niitten hormoonien varalta. W-setän jouluna antama vihree vinkuhirmiö, mun kumikana ja mummolta joskus ihan pienenä saatu vinkuminipossu on päässy mun erityissuojelukseen.

Oon suuressa viisaudessani aatellu, että ne hormoonit on vähä arkoja äänille. Ni sitä varten mä oon ottanu tavaks laulaa aika paljo. Varsinki laulan sillon, kun erityissuojelen vinkuhirmiöö, kumikanaa tai vinkuminipossua. Ni kattokaa sitte ne arvaamattomat hormoonit ei uskalla tulla ihan liki. Ja sit kans laulan iltasin, ku mamma sammuttaa valot, ni sellasen hormoonien karkotuskappaleen. Sen kertsi menee näin: viu-viu-viuuu viiiiuu-viu-viu-viuuu hmphm-viuuuu viu.

Sit oon kans tehny sellasia piilopaikkoja hormoonien varalta. Niinku esimerkiks peiton alle mä vien vinkuhirmiön, kumikanan tai vinkuminipossun. Siellä ne on turvassa. Vähän niinku pesässä, juu nou. Sit välillä laulan vähä siellä piilossaki, ettei ne hormoonit varmasti löydä meitä.

Niitä hormooneja on ollu meillä jo aika kauan. Mamma sanos, että kyllä ne vois jo vaikka lähtee poieski. No nii just voiskii! Tää hormoonikamppailu on aika rankkaa, ku mulla alkaa jo ääniki välillä sortua, niin paljo mä oon laulanu hormooninkarkotuskappaleita.

Read Full Post »

Rankkoja aikoja

Tytön elämä on välillä tosi rankkaa. Niinku mulla esimerkiks just nyt. Mua harmittaa hirmeen moni asia.

Kaikkein isoin harmitus on housut. Joo, luit ihan oikein, housut. Mamma puki mulle pöksyt, vaikka mä yritin sanoo sille, että haloo, emmä oo mikkään poika. Ku mä oon kyllä sitä mieltä, että vaan pojat pitää housuja. Tällaset prinsessat ku mä oon pitää vaan takkeja tai hamosia, mut ei housuja. Mut niin vaan mamma pakotti isomman oikeudella mulle ne housut jalkaan. Ne on ihan hanurista. Otan ne aina heti poies jalasta, ku mamman silmä vähänkään välttää. Oon ottanu ne parin päivän aikana ainaski viiskytkaheksan kertaa poies. Mut aina mamma vaan tulee ja pukee ne mulle uuestaan. Ihan hanurista.

Sit toinen harmitus on se, että mua väsyttää ja harmittaa ihan yleisesti ihan hirmeesti. Mä vaan tahtosin nukkua ja nukkua. Ja välillä mä päästään harmitusvinkunankin. Mut ei oo ees vinkunat auttanu. Kyllä harmittaa siltiki vaan tää housuaika.

Sit kolmas harmitus on noi kelit. Joka päivä aina on märkää vaan. Jos ei märkää tuu taivaalta, ni maa on märkä. Ja se ei oo yhtään kivaa, jos sattuu olemaan tällainen normaalijalkainen, ettei oo mitenkään venytetyt jalat. Maha on aina ihan märkä ja jalat on märät ja koko koira on märkä  ku lenkuroidaan. Mummiälestä ei oo ollenkaan mun arvolle sopivaa mennä pihalle hetkekskään ku on tollasta. Mamma yrittää silti aina ees vähän mua raahata sinne, mutta mä laitan jarrut päälle hetsillään. Ihan hanurista on toi sää.

Mamma on lohduttanu, että sellasta se joskus on, naisen elämä. Yhtä harmitusta vaan. Höh. Ei oo reilua.

Read Full Post »

Pöksypulma

Mulla on hirmeen monta juttua kerrottavana. Mutta mä alotan siittä kaikkein kauheimmasta. 

Arvakkaa meinaan. Yks päivä viime viikolla, ku mä ihan normisti hengailin soffan selkänojalla ja valvoin liikennettä, ni mamma katto mun pymppyä ja sano että nyssealko. No mä ihmettelin, että mikä alko, ni se kerto, että nyt mulla alko juoksuaika.

Mä en oikein ymmärtäny, että mihin mun oikein pitäis juosta. Että Tätinkö luokse mää juoksen? Vaiko mummolaan? Vaiko minne? En vieläkää tiiä sitä, että mihin pittäis juosta, mutta sen mä tiiän, että emmä tästä juoksemisesta niin kauheesti tykkää. Meinaan ku arvakkaa mitä mamma sitte sai päähänsä? No se puki mulle päälle juoksupöksyt! Mä olin ihan, että Hei haloo! Oon mä ennenki osannu juosta eikä siihen oo mittään housuja tarvittu! Mut mamma ei ollu moksiskaan mun arkumenteista, vaan pakotti mulle ne pöksyt päälle. Pölöö. Mut mähän en ookkaan ihan neuvoton ku sille päälle satun. Ni mä kostoks mammalle pissin niihin pöksyihin. Siitäs sai! Nih.  

Eilen mä sitte aattelin päästä lopullisesti niistä housuista eroon. Ni mä tein niistä aika selvää jälkee sillä välin ku mamma oli töissä. Ihan pelkkää riekaletta oli ne pöksyt vaan. Mut pölö-mamma meni ja osti uudet pöksyt. Eikä siinä vielä kaikki. Se osti kahdet uuet pökät. Se onki vissiin ovelampi ku miltä näyttää. 

Mä hieron nyt uusia stratekioita niitten pöksyjen pään menoks. Oisko teillä hyviä vinkkejä antaa?

Read Full Post »