Meillä oli eilen vieraita. Ispän vanhemmat oli kattomassa mua. Meistä tuli heti hyviä kavereita. Niillä on nimittäin selkeesti homma hallussa. Ne tietää, että kun tullaan moikkaamaan mäyräkoiraa, ni on kovin kohteliaista huomioida mäyräkoiraa erittäin paljon. Niinku että mäyräkoiraa kuuluu rapsutella ja mäyräkoiran kanssa kuuluu leikkiä. Ja jos oikein haluaa olla kohteliainen, niin mäyräkoiraa voi myös muistaa tuliaisella. Ja mua muistettiin! Sain ihka oman, hienon Kettu Repolaisen.
Kettu Repolainen sano piip. Kymmenen minuutin kuluttua se ei enää sanonu piip. Kettu Repolaisella oli alunperin neljä jalkaa. Nyt sillä on kaks jalkaa. Ja mamma väittää, että Kettu Repolaisella oli myös hiukan tiiviimpi rakenne. Nyt se on aika repaleinen Repolainen. Mut se on silti mun oma ja mä tykkään siitä.
Kettu Repaleinen tuli tosi tarpeeseen, koska se ilostutti mua kovasti. Meinaan mulla on nyt vähän vaikeet ajat. Mamma on yrittäny lohduttaa, että naisen elämä on joskus sellasta ja kyllä se siitä helpottaa. En tiiä uskoisko tota, koska tää pöksyjen pitäminen on ihan hanurista ja mua murjotuttaa. Repaleisen kans mua ei murjotuta ihan niin paljoo.