Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘tottelemattomuus’

Me oltiin viikonloppuna mummolassa. Meillä oli tosi kiva viikonloppu. Mut sit se reissu päätty vähä ikäviin tunnelmiin.

Kattokaa ko me oltiin just pakkaamassa autoo, ni just ku kaikki ihmiset touhus sitä pakkaamista, mulle tuli nenääni maailman ihanin tuoksu. Se tuoksu oli niin huumaava, että mun oli ihan pakko seurata sitä. Ja sitte ihan ykskaks ihmiset huomas, että mä en enää ollukkaan pakkaamassa autoo niitten kanssa.

Mä seurasin ja seurasin sitä ihanaa tuoksua ja jotenki mä erkaannuin kaikista muista. Ja ku mä erkaannuin, ni samalla mun korvani meni sellaseen asentoon, että ne ei kuullu ollenkaan, ko mamma ja muut ihmiset huusi ihan kurkku suorana mun nimee. Ne vissiin huus mun nimee aika kauan, mutta mä en kuullu sitä, koska mä olin vähä niinku kateissa.

Sitte siinä kävi niin, että mun ispä (joo, en oo tainnu kertookaan, että mullon nykyään sellanenki) kans erkaantu niistä muista. Ja se erkaantu kans sinne maantielle, missä mä olin erkaantuneena. Se juoksi sinne ihan viimistä päivää ja sitte se löys mut erkaantuneena. Se vaikutti jotenki hätääntyneeltä, ni mä sit vaan haistelin siinä maantien pientareella haisuja ihan muina koirina, ihan kuulisti vaan.

Ispä nappas mut kiinni ja mä pääsin sylikyydillä takasin mummolaan sieltä maantieltä. Mamma tuli ihan vauhkona vastaan ja se oli jotenki tosi huonotuulinen, ku mä tulin sieltä erkaantumisreissultani takas. Mut laitettiin suoraan auton takapenkille ja turvavöihin ja mamma sanos, että mun on syytä koko kotimatkan ajan miettiä tekosiani.

Mamma sano, että ispä on sankari, ko se löysi mut sieltä erkaantumisreissusta. Mut mä kuulemma oon antisankari, ku tein erkaantumistempun, enkä kuullu, ku mua huudettiin. En tiiä mikä on antisankari, mutta jotenki mä aistin, että ois parempi olla sankari ko antisankari.

Read Full Post »

Tiedättekö ne sellaiset Brion mäyräkoiralelut, joita vedetään perässä? Siis tällaiset:

Kuva: www.brio.fi, klikkaamalla lisätietoihin

Kuva: http://www.brio.fi, klikkaamalla lisätietoihin

No. Mamman mielestä ne on aina ollut ihan huippuja, ja jouluna sen lahjapaketista kuoriutuikin tuollainen maailman hienoimpia koiria jäljittelevä lelukoira (jep, niinku oon ennenkin kertonu, niin mun mamma on aika lapsellinen). Se lelu on paraatipaikalla työhuoneen mun huoneen kirjahyllyn päällä.

Ollaan sitten mamman kanssa mietitty, että mistäköhän on muinoin vuonna 1953 suunnittelija saanut inspiraationsa tehdä juuri perässä vedettävä mäyräkoira. Siis että oishan se voinut yhtälailla suunnitella vaikka perässä vedettävän puldokin taikka vaikka villakoiran. Mun mielestäni tää on tietenkin ihan selvä juttu: Mikäpä muu koira olisi yhtä kaunis, edustava, viisas ja virtaviivainen kuin komea mäyräkoira?!

Mammalla on toinen (mielestäni väärä) näkemys asiasta. Se on nimittäin sitä mieltä, että se vois yhtä hyvin käydä lenkuroilla Brio-koiran kanssa kuin mun kanssa, samanlaista perässä vetämistä kuulemma ois lenkurointi kummassakin tapauksessa. Paitsi että kuulemma Brio-koira seurais kiltimmin. Eli mamma on sitä mieltä, että Brio-koiran suunnittelija on ilmeisesti tehnyt läheisempää tuttavuutta jonkun oikean mäyräkoiran kanssa ja nähny, minkälaista lenkurointi meidän kanssa on (toim. huom. taloudessani asuva mäyräkoira tulee aina askeleen (tai kymmenen) perässä vikuroiden ja itsepäisesti hidastellen).

Hmph. Enpä tiedä. Taitaa olla taas mamman joutavia horinoita. Mitäs menee ja harppoo aina niin hirmeetä kyytiä lenkuroilla, että mulla on täys työ kipittää samaa vauhtia perässä (vaikka mulla tietty onkin aika pitkät sääret). Ja siis oishan se nyt epäkohteliaista ohittaa vastaantulevia lapsia / aikuisia / mummoja / pappoja / polkupyöriä / pulkkia / lastenvaunuja / skeittilautoja / koiria / mitä tahansa pysähtymättä ja tervehtimättä. Kyllä hyviin tapoihin kuuluu heittäytyä selälleen ja tarjota massua rapsuteltavaksi.

Read Full Post »

Arvakkaa mitä? Mä oon ruvennu pulkaks. Joo-o. Mummiälestä on ihan yliarvostettua, että pulkka kuuluu vaan talveen. Mummiälestä kesäänki kuuluu pulkkailu.

Mä pulkkailen aika usein nykyään lenkuroilla. Yleensä kyllä vaan siinä vaiheessa ku huomaan, että mamma on salakavalasti kääntyny kotiin päin, ku mummiälestä lenkuroilla pitäis mennä vaan poiespäin kotoota. Paitti sillon jos sataa.

Pulkkana ollaan silleen, että jäädään muka-haistelemaan jotain juttua sinne mamman selän taakke. Mut sit pistetäänki pitkäkseen ja käännytään selälleen. Sit mamma hetken kuluttua huomaa, että siellä narun päässä ei tapahdukaan mitään liikettä ja sit se kattoo ja mä tuijotan takasin mun ”hähää, enpäs tuukkaan” -ilmeellä ja makoilen vaan. Sit mamma sanoo, että TULE! ja sit ehkä tuun tai sit en tuu. Yleensä hetken päästä tuun. Sit ku ollaan taas tultu hetki, ni jäädään taas muka-haistelemaan ja kellahdetaan selälle ja katotaan mammaa ”hähää, enpäs tuukkaan” -ilmeellä. Sillai voidaan jatkaa tosi pitkäänki.

Kummitäti oli eilen meiän kans lenkuroimassa ja mä aattelin näyttää sille mun parhaat pulkkatemput. Tein pulkan ainaski sata kertaa. Kummitätin mielestä mä olin vähän tuhmauhma. Silläki siis vissiin on se sama uhmaikä ku mammalla. Mamma mesos mulle, että jossei nää pulkkatemput kohta lopu, ni se tekee musta rukkaset. Mut ei se oikeesti tee. Mä tiiän, ku oon oikeesti mamman muru.

Mä oon todennäkösesti meiän huudien paras pulkka. Pulkkailu on pop. Kantsii kokeilla!

Read Full Post »

Uhmaikä

Tiiättekö, että on aika rankkaa, ku jollain perheessä on uhmaikä. Mä en oo aiemmin kuullukkaa sellasesta iästä, mutta mamma on sanonu monasti, että nyt meillä kyllä on yks uhmaikänen talossa. No, koska meitä on vaan kaks, ja mä todistetusti oon yhden vuoden ikäinen, ni oon päätelly, että mamma on sit sen uhman ikänen.

Mamman uhmaikä on siittä rankkaa, että mamma käskyttää mua hirmeen paljo, ja me joudutaan käymään mummiälestä ihan turhia keskusteluja päivittäin. Mä oon esimerkiks päättäny, että oikeestaan ei oo kovin kliffaa istua joka kerta ku laitetaan remmi kaulaan ja mennään ulos (tai vältsiin muissakaan tilanteissa). No mä oon sit aatellu, että mä seison vaan siinä mamman edessä. Mutta arvakkaapa vaan sopiiko se tolle uhmaikäselle mammalle? No ei vissiin sovi, ei. Siinä se sitte toistelee, että pitää istua. Saattaa mennä tosi kauanki ennen ku päästään sopuun.

Sit kans oon alkanu miettii, että mamma mummiälestä kutsuu luokse välillä ihan turhaan. En oo sit viittiny aina mennä sen lua, ku oon aatellu, että se on vaan sitä mamman uhmaikää. No arvakkaa vaan sopiiko sekään mammalle? No ei vissiin sovi, ei. Sit se on saanu päähänsä, että se pomottaa muutenki mua hirmeen paljo. Niinku esimerkiks se määrää mihin suuntaan mennään lenkillä ja millon saa mennä ulos ja millon saa mennä kadun yli ja millon saa moikata muita ihmisiä tai koiria ja millon saa riahua ja millon saa vinguttaa kumikanaa. Niinku esimerkiks öisin ei saa vinguttaa kumikanaa. Tosi ahdasmielistä.

Mamma on sanonu, että tää uhmaikä ja ainanen rajojen testaaminen koettelee sen kärsimällisyyttä. No NIINPÄ! Vähänkö tää koettelee myös mun kärsimällisyyttä! Onko teiän muitten mammoilla ollu vastaavia uhmaikäoireita? Millai ootte selvinny niistä? Mä otan hirmeen mialuusti vinkkejä vastaan, ku tää uhmaikä on kyl tosi rankkaa aikaa.

Read Full Post »

Eilen ku oltiin lenkuralla, meille tapahtu hulluja. Meinaan yhtäkkiä ku me käveltiin ja mamma oli just päästäny mut mettään vapaaks ja testannu mun tottelevaisuuden, ni yhtäkkii meiän vierestä lähti juoksuun iso rusakkojussi! Se oli tosi iso ja tosi nopee. Mä ku näin sen, ni mä otin tietty haasteen vastaan ja lähin ajaan sitä takaa. Anitraki lähti juoksukisaan mukaan.

Se rusakkojussi oli tosi nopee. Niin nopee, että ees mä, vaikka oon todennäkösesti näitten huudien nopein mäyräkoira, en saanu sitä kiinni. Yritin kyllä. Mamma yritti häiritä mun juoksukilpailua mesoomalla siellä mun perässä, että pitää pysähtyä ja tulla takas. Mä en ottanu sellasia käskyjä kuuleviin korviini. Juoksin vaan ku hullu, vaikkein kyl oo yhtään hullu, ja maistelin jo suussani jänöpaistimakua.

Sit se rusakkojussi onnistu jotenkin harhauttaan ja katoomaan. Sit mä tulin takas mammalle. En kyllä suostunu heti kiinni, ku mulla oli tärkee homma haistaa niitä rusakojussin jälkiä, että löytäsin sen uuelleen. Mamma oli vihanen. Se toru, että pitää totella, ku käsketään, vaikka ois mikä rusakkojussi vauhdittamassa menoo. Sit jouduin remmiin, enkä saanu loppulenkkiin olla vapaana, ku mamma sanos, että se sai tarpeekseen tottelemattomista koirista yhelle päivälle. En tiiä mistä tottelemattomista koirista se puhu, ku mä en nähny itteni lisäks ku Anitran, eikä meny niin kauheen tottelemattomia mummielestä olla. Kumma mamma. Ihan hönö.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: