Nyt mulle on tapahtunu sillai tympäle juttu, että mun silmässä on joku vamma. Mun vilkuttava luomi on alkanu vilkuttaa. En tajuu, et miks se sillai nyt sit haluu erikseen vilkutella, mut niin vaan on käyny. Ja sit meiän piti mennä vilkuttaan sitä eläinlääkärillekki.
Mamman mielestä se lääkäritäti ei ollu mulle riittävän hyvä, enkä mäkään siitä kauheesti tykänny. Mut se oli hyvä juttu, että mä sain siltä namin. Enkä yhtään muistanu Titi-Uun ja Morsen varotteluja siitä, että lääkäreitten antamat herkut voi olla myrkytetty. Onneks tää nami ei tällä kertaa ollu myrkytetty, ku mä nimittäin söin sen heti, enkä vasta kotona. Mut ens kerralla muistan olla varovampi.
Eikä tää kurjuus vielä tähän lopu. Nimittäin mamma sano, että me mennään huomennaki lääkärisedälle. Ku se tänpäivänen ei oikein osannu tehdä tarpeeks, ni me mennään huomenna toiseen lääkäripaikkaan. Huomenna koitan muistaa olla syömättä nameja, mitä ne mulle antaa.
Mut lääkärikäynnissä on se hyvä juttu, että mamma oli musta niin ylpee, ku olin niin reipas siellä, että sain mammalta palkinnoks hyvittelylelkun. Siistiä! Saankohan mä huomenna seuraavan hyvittelylelkun?! Mun hyvittelylelkku on sellanen kukkanen, mikä on sikäli osuvaa, että oon harrastellu noita hortonoomitouhuja.

Mä ja mun kukka.

Mun silmä vilkuttaa.
Hualimatta mun vilkuttavasta silmästä viime päivät on ollut siitä kivoja päiviä, että oon saanu uusia kameleita. Mun naapurissa asuu sellanen Paavo. Paavo noutaa lapradoreja eli se on samis ku Tito. Paitsi että Tito on ruskee ja Paavo on musta. Ja Tito on tyttö ja Paavo on poika. Paavo on siitä hyvä, että me ollaan suunnilleen samankokosia (egolta toim. huom.), ni ollaan silleen sujut.
Sit mä tapasin tänään aika lähellä asuvan Ookken. Ookke on kans mäyriäinen. Se on syntyny kaniniiniks, mutta sitte siitä tuliki kääpiömäykky. Aatelkaa, että niinki voi käydä! Toivottavasti mä pysyn mäykkynä, enkä muutu vaiks elevantiks! Mamma nimittäin aina välillä sanoo, että mä oon vähän niinku Dumpo. En kerrassaan tiiä, mitä se sillä meinaa. Jotain ihmisten hölmöilyjä varmaan.
Ja sit tiätty ollaan tultu entistä paremmiks kavereiks mun paras-kaveri-Titon kans.

Tito haltijakummittelee.
Tito on kovin pitkämielinen ja loivaliikkeinen, niinku se ite sanoo, eikä ees ärähtäny mulle, vaikka vahinkossa juoksin sen jalkojen välistä ja kuonon alta just sillon ku se söi jukurttia. Ja sillon ei kyllä kenenkään itsesuojeluvaistolla varustetun koiran kantsis juosta niin läheltä kuonoo, ku Tito syö. Se on nimittäin kertonu, että ruoka on sille pyhä asia. Mulle ruoka on kyl sillai arkinen, että syön sitä ihan kaikkina päivinä enkä vaan sunnuntaisin.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Read Full Post »