Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘lelkut’

Meillä oli eilen vieraita. Ispän vanhemmat oli kattomassa mua. Meistä tuli heti hyviä kavereita. Niillä on nimittäin selkeesti homma hallussa. Ne tietää, että kun tullaan moikkaamaan mäyräkoiraa, ni on kovin kohteliaista huomioida mäyräkoiraa erittäin paljon. Niinku että mäyräkoiraa kuuluu rapsutella ja mäyräkoiran kanssa kuuluu leikkiä. Ja jos oikein haluaa olla kohteliainen, niin mäyräkoiraa voi myös muistaa tuliaisella. Ja mua muistettiin! Sain ihka oman, hienon Kettu Repolaisen.

Kettu Repolainen sano piip. Kymmenen minuutin kuluttua se ei enää sanonu piip. Kettu Repolaisella oli alunperin neljä jalkaa. Nyt sillä on kaks jalkaa. Ja mamma väittää, että Kettu Repolaisella oli myös hiukan tiiviimpi rakenne. Nyt se on aika repaleinen Repolainen. Mut se on silti mun oma ja mä tykkään siitä.

Mykkä, kaksijalkainen, mun ikioma, repaleinen Repolainen.

Mykkä, kaksijalkainen, mun ikioma Kettu Repaleinen.

Mä ja Repolainen.

Mä ja Repaleinen.

Mee jo pois. Mä ja Repaleinen ei enää jakseta poseerata.

Mee jo pois. Mä ja Repaleinen ei enää jakseta poseerata.

Kettu Repaleinen tuli tosi tarpeeseen, koska se ilostutti mua kovasti. Meinaan mulla on nyt vähän vaikeet ajat. Mamma on yrittäny lohduttaa, että naisen elämä on joskus sellasta ja kyllä se siitä helpottaa. En tiiä uskoisko tota, koska tää pöksyjen pitäminen on ihan hanurista ja mua murjotuttaa. Repaleisen kans mua ei murjotuta ihan niin paljoo.

Read Full Post »

Ruokailuseura

Mamma on sanonu, että mä oon usein hirmeen hellyyttävä, ku mä iltaruokailen. En tiiä mitä se sillä meinaa, mutta se on kyllä totta, että mua saa helliä mielin määrin. Mamma otti pari iltaa sitte mun iltaruokailusta kuvasarjan.

Mä tulin iltaruokailemaan mun possun kanssa. Mä asetin possun syömään siittä samasta kupista.

Mä tulin iltaruokailemaan mun possun kanssa. Mä asetin possun syömään siittä samasta kupista.

Jotenki se ruokailu ei tuntunu siinä asetelmassa niin mukavalta. Ni mä sitte nostin possun ja aloin katteleen sille uutta paikkaa.

Jotenki se ruokailu ei tuntunu siinä asetelmassa niin mukavalta. Ni mä sitte nostin possun ja aloin katteleen sille uutta paikkaa.

Näin. Oisko nyt parempi?

Näin. Oisko nyt parempi?

No nyt on molempien hyvä mutustaa.

No nyt on molempien hyvä mutustaa.

Kiitosvingutukset siihen ruokailun päälle.

Kiitosvingutukset siihen ruokailun päälle.

Tarpeeks ku vinguttaa, ni pitää laittaa omat korvatki off-asentoon.

Tarpeeks ku vinguttaa, ni pitää laittaa omatki korvat off-asentoon.

Read Full Post »

Mun mamma on mummiälestä aika tosi lapsellinen ihminen. Vaikka sen kuuluis olla aikuinen. Se on sillai lapsellinen, että sillä on pehmoleluja. Joo-o. En huijaa. Niin lapsellinen se on, että sillä on omat pehmolelut. Vaikka pehmoleluja kuuluis olla vaan koirilla ja lapsilla. Enemmän tietty koirilla.

No. Mammalla on yks maailman paras pehmolelu. Nasu. Nasu on maailman paras painikaveri. Se on meinaan kaks kertaa isompi ku mä, mutta silti mä voitan sen aina ihan kuus-nolla. Se ei pärjää mulle just lainkaan. Paitti että antaa se joskus vähä vastusta. Meillä on ollu ihan tosi hyviä painimatseja. Kunnes mamma tuli ja pilas hyvän harrastuksen. Ku se vissiin tuli kateelliseks, ku se ite on niin huono painimaan.

Se on meinaan kieltäny, että mä en saa enää koskee Nasuun. Se ite vaan saa. Vääryyttä! Se sanos, että se oli viiminen tikki, ku Nasu joskus jonku painimatsin tiimellyksessä vähä loukkaantu. Pieni mitätön pintanaarmu vaan, mutta mamma oli ihan sitä mieltä, että siihen loppu painit. Pölö-mamma!

Urheilunaarmu

Urheilunaarmu

Sit mamma kans sano, että se ei tykkää, ku sen Nasu on vaihtanu väriä. Se oli kuulemma ennen ihan puhtaan pinkki. No ei oo enää, ja ny mamma syyttää siittä tuhnaantumisesta mua. Se laitto Nasun pyörimään pesukoneeseenkin. Nasu-raukka. Mutta ei se enää muuttunut puhtaan pinkiks.

Nysse sitte sai vielä päähänsä, että jotta se mitätön pieni pintanaarmu ei näy, ni se on pukenu Nasulle kaulahuivin. Mummiälestä se on kyllä vieny Nasusta viimisenki painiuskottavuuden.

Epäuskottava painikaveri.

Epäuskottava painikaveri.

Näin lapsellinen mun mamma on. Ois jo aika aikuistua. Ja sitte ku se aikuistuu, ni sitte se vois antaa mulle Nasun ja viedä typerät kaulahuivinsa poies. Nih.

Read Full Post »

Arvakkaa ketkä on tullu käymään meillä? No hormoonit! Joo. Mamma sanos, että meillä on kotona nyt aikamoinen hormoonihirmu. Ne hormoonit on aikamoisia piileskelijöitä, ku mä en oo onnistunu näkeen niitä vielä kertaakaan. Mut mamma sanos, että se on kyllä nähny niitä. Ja varsinki se on kuullu niitä.

Mutta vaikka mä en oo vielä nähny niitä hormooneja, niin mä aistin kyllä niitten läsnäolon. Koska en oo ihan varma, että onko ne hormoonit vaarattomia vai ei, ni oon ottanu sillai varovasti. Oon ottanu meinaan kolme mun vinkulelua vähä niinku erityissuojeluun niitten hormoonien varalta. W-setän jouluna antama vihree vinkuhirmiö, mun kumikana ja mummolta joskus ihan pienenä saatu vinkuminipossu on päässy mun erityissuojelukseen.

Oon suuressa viisaudessani aatellu, että ne hormoonit on vähä arkoja äänille. Ni sitä varten mä oon ottanu tavaks laulaa aika paljo. Varsinki laulan sillon, kun erityissuojelen vinkuhirmiöö, kumikanaa tai vinkuminipossua. Ni kattokaa sitte ne arvaamattomat hormoonit ei uskalla tulla ihan liki. Ja sit kans laulan iltasin, ku mamma sammuttaa valot, ni sellasen hormoonien karkotuskappaleen. Sen kertsi menee näin: viu-viu-viuuu viiiiuu-viu-viu-viuuu hmphm-viuuuu viu.

Sit oon kans tehny sellasia piilopaikkoja hormoonien varalta. Niinku esimerkiks peiton alle mä vien vinkuhirmiön, kumikanan tai vinkuminipossun. Siellä ne on turvassa. Vähän niinku pesässä, juu nou. Sit välillä laulan vähä siellä piilossaki, ettei ne hormoonit varmasti löydä meitä.

Niitä hormooneja on ollu meillä jo aika kauan. Mamma sanos, että kyllä ne vois jo vaikka lähtee poieski. No nii just voiskii! Tää hormoonikamppailu on aika rankkaa, ku mulla alkaa jo ääniki välillä sortua, niin paljo mä oon laulanu hormooninkarkotuskappaleita.

Read Full Post »

Lelkkusairaala

Nyt on kuulkaa sellanen tilanne, että hirmeen moni mun lelkuista on joutunu sairaslomalle. En yhtään tiiä miks. Niillä on kaikilla jotain vammoja. Pääasiassa raajavammoja tai naamavammoja tai selkävammoja. Niillä on kaikilla sellasia avohaavoja. Nyt ne pittää sitte paikkailla kuntoon. 

Lelkut ensiavussa

Lelkut ensiavussa

 

Tossa kuvassa oikeessa reunassa on niitä raajarikkoja. Peppi ja sammakko ja ruma ukko ja lehmänen on jotenki kaikki saanu käsi- tai jalkavamman. Yhtäkkiä vaan niiltä tulee suolet ulos. Outoo. Vasemmalla on niitä naamavikasia. Niillä on silmien kohdalla ihan aukkoo vaan. En ymmärrä miten niin voi olla. Ja tuolla yläreunassa on mun hullu helou-helou-helou-helou-helou-helou-lelkku. Se laulaa ihan pimeetä laulua. Mamma sanoo, että mä tuun siittä ihan sekopäiseks. Mut sillä on selkävika. Ihan yhtäkkiä vaan on reikä selässä. Varmaan joku epideemia.

Mamma on onneks pätevä lelkkulääkäri ja se osaa aika hyvin operoida noi tollaset perusvammat kuntoon. Vähän niinku laittaa niille tikkejä, juu nou. Mut hiukka hidasta on toi operointi ollu viime aikoina. Tätä menoo mun kaikki lelkut on kohta potilasjonossa. Millä mä sitte leikin? Nih.

Read Full Post »

Rispee

Mä oon lyötäny uuden hauskan harrastuksen. Se on rispee. Rispeetä on huippuhauskaa heitellä ja hakee.
Mä ja rispee.

Mä ja rispee.

Mä oon nyt täällä maalla mummolassa elikkäs Justiinan luona ja täällä mä oon alottanu tän rispeeharrastuksen.

Rispeen taakse voi mennä piiloon. Mä huudan täältä rispeen takaa, että Kukkuu!

Rispeen taakse voi mennä piiloon. Mä huudan täältä rispeen takaa, että Kukkuu!

Rispee on sen vertta iso, että sitä on välillä vähä hankala kantaa.

Rispee on sen vertta iso, että sitä on välillä vähä hankala kantaa.

Mut välillä mä suarastaan lennän rispee suussa!

Mut välillä mä suarastaan lennän rispee suussa!

Rispeen lomassa tein vähä puutarhahommia. Olin oksasilppuri.

Rispeen lomassa tein vähä puutarhahommia. Olin oksasilppuri.

Justiina ei oo yleensä olleskaan kiinnostunut rispeestä.

Justiina tykkää enemmän kivileikeistä.

Justiina tykkää enemmän kivileikeistä.

 Mut sitku mä leikin rispeellä, ni Justiinaki kiinnostu siittä.

Lopputulos oli se, että Justiina ve rispeen. Lopputulos oli se, että Justiina vei rispeen.

Ollaan me tehty kaikkee muutaki täällä maalla ku vaan rispeetä. Oon käyny suppilovahverossa. Suppilovahvero osottautu mettäks. Sit oon syöny puolukoita itte suoraan mettästä. Sit oon makoillu mummon ja ukin sylissä. Ja tietty riehunu Justiinan kaa.

Olin ukin kans puuhommissa. Sahattiin eka yks oksa ja sit vietiin se pellon yli mettään. Näätteks tualla oksan keskellä mustan läntin? Se oon mä.

Olin ukin kans puuhommissa. Sahattiin eka yks oksa ja sit vietiin se pellon yli mettään. Näätteks tualla oksan keskellä mustan läntin? Se oon mä.

Justiinalla on parin viikon päästä synttärit. Mä toin sille lahjaks kamelin. Ollaan leikitty sillä.
Justiinalla on parin viikon päästä synttärit. Mä toin sille lahjaks kamelin. Ollaan leikitty sillä.

Sit mä oon käyny syömässä kakkaa. Mamma sanoo, että nyt mun hönkä haisee ihan kakkalle. Nyt se sanooki mua Kakki-Nakiks. Mut mä en aio kertoo sille mitä kakkaa ja missä mä söin, hähää!

Read Full Post »

Mä oon nyt töttöröpää. Käytiin siellä lääkärissä, niinku eilen kerroin, ja niin siinä kuulkaa kävi, että mä jäin sinne potilaaks päivän ajaks. Siellä oli hirmu kivoja lääkäritätejä ja -setiä ja hoitajatätejä ja -setiä. Mä huusin mammalle vaan, että Moro!, ku se kiva lääkäritäti sano, että mun pitää jäädä sinne leikkaukseen ja mamma voi lähtee pois.

Mamma käski pyysi mua kirjottaan tänne mun plokiin, että se kiva eläinlääkäripaikka oli Mevet Munkkivuoressa, ni sit kaikki mun kamelitki voi mennä tarvittaessa kivaan lääkäriin. Ja tästä mainoksesta mammalle ja mulle ei ees maksettu mitään! Se oli vaan niin huippupaikka, että me halutaan suositella sitä muillekki!

Mä nukkusin siellä lääkärissä ja sillä aikaa mun silmästä kirurkoitiin pois kirsikka ja sit samalla mun vilkuttava luomi lakkas vilkuttamasta. Sit mulle laitettiin tassuun letku, josta meni jotain tippoja muhun. Eli mun tassu vähän niinku joi. Oisin mä kyllä voinu juoda suullakin. Mut sit sain tassuun hianon violetin siteen ja se on tosi katu-uskottava!

Aika kuul ja katu-uskottava kimma

Aika kuul ja katu-uskottava kimma. Nyt kaikki tietää, et mulle ei kannata alkaa uhota!

Ens alkuun mua vähän ärsytti, ku mulla on nyt tällanen töttörö päässä, mut ei se mua enää jarruta ollenkaan! Oikeestaan se on aika kuul! Ja se ei lainkaan estä mua riehuksimasta.

Tässä on todiste siittä, että mä oon ihan huippunopee töttörönki kans. Mamma otti tässä kuvan musta.

Tässä on todiste siittä, että mä oon ihan huippunopee töttörönki kans. Mamma otti tässä kuvan musta.

Töttörön kans voi palloilla.

Töttörön kans voi palloilla.

Töttörön kans voi hyppiä helposti mun soffalle ja takas.

Töttörön kans voi myös hyppiä helposti mun soffalle ja takas. Tässä muuten näkyy upeesti myös mun katu-uskottava, violetti side. Ei oo ihan joka tytöllä tollasta.

Ku tultiin kotiin, ni mulle koitti onnenpäivät! Nimittäin meillä oli siivouspäivä. Siivous on ehkä kaikkein kivoin kotityö mun mielestä. Autoin mammaa eka imuroimaan ja sit peseen lattiat. Eikä siinä hommassa ollu töttöröstä mitään haittaa, pystyin ihan hyvin roikkuun imurin- ja rätinjatkeena siitä huolimatta. 

Sit mun päivä jatku vieläki aikas huippuna, ku mentiin ulos ja pääsin telmiin Paavon kanssa. Paavoki innostu ihan hulluna ja alko hyppii ja pomppii ihan ku vieteri ees taas. Mut sen isäntä käski sitä lopettaan, ku se pelkäs et mä murskaannun. Ja sit mä tapasin mun alakerrassa asuvan ihmiskääpiön, Tiitin, ja sitten Paavon ihmiskääpiön ja leikin niitten kaa rosmoo ja poliisia. En kyllä oo ihan varma olinks mä rosmo vai pollari. 

Aika hurja päivä!

Read Full Post »

Nyt mulle on tapahtunu sillai tympäle juttu, että mun silmässä on joku vamma. Mun vilkuttava luomi on alkanu vilkuttaa. En tajuu, et miks se sillai nyt sit haluu erikseen vilkutella, mut niin vaan on käyny. Ja sit meiän piti mennä vilkuttaan sitä eläinlääkärillekki.

Mamman mielestä se lääkäritäti ei ollu mulle riittävän hyvä, enkä mäkään siitä kauheesti tykänny. Mut se oli hyvä juttu, että mä sain siltä namin. Enkä yhtään muistanu Titi-Uun ja Morsen varotteluja siitä, että lääkäreitten antamat herkut voi olla myrkytetty. Onneks tää nami ei tällä kertaa ollu myrkytetty, ku mä nimittäin söin sen heti, enkä vasta kotona. Mut ens kerralla muistan olla varovampi. 

Eikä tää kurjuus vielä tähän lopu. Nimittäin mamma sano, että me mennään huomennaki lääkärisedälle. Ku se tänpäivänen ei oikein osannu  tehdä tarpeeks, ni me mennään huomenna toiseen lääkäripaikkaan. Huomenna koitan muistaa olla syömättä nameja, mitä ne mulle antaa. 

Mut lääkärikäynnissä on se hyvä juttu, että mamma oli musta niin ylpee, ku olin niin reipas siellä, että sain mammalta palkinnoks hyvittelylelkun. Siistiä! Saankohan mä huomenna seuraavan hyvittelylelkun?! Mun hyvittelylelkku on sellanen kukkanen, mikä on sikäli osuvaa, että oon harrastellu noita hortonoomitouhuja.   

Mä ja mun kukka.

Mä ja mun kukka.

Mun silmä vilkuttaa.

Mun silmä vilkuttaa.

Hualimatta mun vilkuttavasta silmästä viime päivät on ollut siitä kivoja päiviä, että oon saanu uusia kameleita. Mun naapurissa asuu sellanen Paavo. Paavo noutaa lapradoreja eli se on samis ku Tito. Paitsi että Tito on ruskee ja Paavo on musta. Ja Tito on tyttö ja Paavo on poika. Paavo on siitä hyvä, että me ollaan suunnilleen samankokosia (egolta toim. huom.), ni ollaan silleen sujut.

Sit mä tapasin tänään aika lähellä asuvan Ookken. Ookke on kans mäyriäinen. Se on syntyny kaniniiniks, mutta sitte siitä tuliki kääpiömäykky. Aatelkaa, että niinki voi käydä! Toivottavasti mä pysyn mäykkynä, enkä muutu vaiks elevantiks! Mamma nimittäin aina välillä sanoo, että mä oon vähän niinku Dumpo. En kerrassaan tiiä, mitä se sillä meinaa. Jotain ihmisten hölmöilyjä varmaan. 

Ja sit tiätty ollaan tultu entistä paremmiks kavereiks mun paras-kaveri-Titon kans.

Tito haltijakummittelee.

Tito haltijakummittelee.

Tito on kovin pitkämielinen ja loivaliikkeinen, niinku se ite sanoo, eikä ees ärähtäny mulle, vaikka vahinkossa juoksin sen jalkojen välistä ja kuonon alta just sillon ku se söi jukurttia. Ja sillon ei kyllä kenenkään itsesuojeluvaistolla varustetun koiran kantsis juosta niin läheltä kuonoo, ku Tito syö. Se on nimittäin kertonu, että ruoka on sille pyhä asia. Mulle ruoka on kyl sillai arkinen, että syön sitä ihan kaikkina päivinä enkä vaan sunnuntaisin.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: