Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘kiipeli’

Hullu ukko!

Sellanen hullu ukko on taas tänään ollu meiän huudeilla. On se ollu joskus ennenki. Se ukko mylvii ja jyrisee ja mekastaa ja sitte se räpsyttelee valoja. Se on tällasen urhean pienen koiran mielestä aika hurjaa. Ehkä jopa vähän pelottavaa.

Mamma oli onneks kotona ku se ukko alko mekastamisensa. Muuten mua ois saattanu pelottaa. Mä oon aatellu sen niin, että ku se hullu ukko tulee, ni kannattaa olla ihan mamman kintereillä koko aika. Lähinnä sillai niinku mammaa suojellakseni mä siinä kintereillä oon. Kannattaa olla ihan korvat luimussa ihan mammassa kiinni. Mieluiten sylissä, ku sit se ukko ei kuulosta ihan niin pahalta. Kattokaa ku muuten mammaa saattas pelottaa. Mä oon niinku sellanen turvakoira siinä sylissä. Mä varmuuden välttämiseks vähän tärisytänki itteeni siinä, että mamma tietää, että ihan elossa ollaan, vaikka ukko onki hurjana. Kyllä mä välillä kävin vähän kurkkimassa ikkunasta, että joko se ukko ois menny poies, mut siellä se vaan mylvi.

Sit alko kans sataa ihan hulluna. Niin paljo, että kaduilla joutu melkein uimistelemaan. Onneks me hypättiin autoon ja mentiin ihan muualle. Siellä ihan muualla oli metsää ja rantaa, eikä melkein yhtään sadetta eikä ainakaan hullua ukkoa. Hus hus hullu ukko!

Read Full Post »

Laululento

Mä olin lomamatkalla tunturissa. Mä aion kertoo teille siitä tunturilomasta erikseen, mutta nyt mä kerron järkyttävästä matkasta, jonka mä taitoin poies sieltä tunturista. 

Ehkä tiiättekin, että mä oon tottunu ajelemaan pussilla. Mä oon ajellu paljon sekä täällä Helsinkissä että sitte pitkän matkan pusseissa. Usein mulla on ollu mun oma koppa pitkillä reissuilla, mutta välillä mä oon matkustanu ilman. 

Pussimatkalla. Jos oisin saanu luun ulos, ni oisin laittanu.

Pussimatkalla. Jos oisin saanu luun ulos, ni oisin laittanu.

No oon mä aika paljon ajellu autollaki. Seki on mukavaa. Mä yleensä nukkua pötkötän, ku se on autossa niin mukavaa. Välillä kattelen maisemia. Yleensä tyydyn sivuikkunamaisemiin, mutta välillä oon kyllä kurkkinu takaikkunastaki. 

Hirmeen mielenkiintosia maisemia tuolla takana.

Hirmeen mielenkiintosia maisemia tuolla takana.

Me ajeltiin sinne tunturiinki autolla. Me pötkötettiin Justiinan kans koko matka. Ei meinattu viittiä herätä ees sitte ku oltiin perillä. 

Mut ette ikuna arvaa, miten mä matkustin poies sieltä tunturista?! No lentämällä! Joo-o, ihan totta. Mamma sano, että mä en tarttis ees lentokonetta, ku mulla on niin isot korvat, että niillä pystyis tämmönen pieni koira lentään ihan mainiosti. Hih. Tässä vaiheessa muaki vielä nauratti kaikki lentämisjutut. Mut ei kauaa…

Lentäminen on meinaan mummiälestä ihan yliarvostettua matkustamista. Paljo mieluummin oisin nukkunu autossa tai pussissa sen matkan. Mäpä kerron teille, mitä lentäminen on. 

Lentäminen on sitä, että pieni ja viaton automatkustamista rakastava koira tungetaan ahtaaseen kassiin. Sitte se kassi kannetaan lentokoneeseen ja tungetaan tuolin alle. Sitte siellä kassissa, joka on siellä tuolin alla, joka on siellä lentokoneessa, itketään lauletaan koko matka. Nousut ja laskut ja kaikki siltä väliltä itketään ja huudetaan lauletaan. Se lentäminen tuntuu oudolta korvissa ja muutenkin. Ja se kestää ainaski sata tuntia se lentäminen (mamman mukaan oltiin siellä lennolla vaan tunti). Sellasta on lentäminen. Ihan pökälettä. 

Jos ette oo vielä kokeillu lentämistä, ni en suosittelis kokeilemaankaan. Mikä vika muka on autoilussa, mä vaan kysyn?

Read Full Post »

Hurja seikkailu

Mulle tapahtu yks aamu tässä ihan hurja juttu! Se oli oikeen suuri seikkailu. 

Oltiin meinaan mamman kans nukkumassa ihan normaalisti, niinku joka yö ollaan, ja mä siinä puolinukuksissa vähän möyrin mamman peiton alla, niinku joka yö möyrin. Mut sit yhtäkkii mä katoin ympärilleni ja huomasin, että mä oonki jossain ihan vieraassa paikassa. 

Siellä vieraassa paikassa oli kyl ihan tutut tuoksut, mut se oli ihan kammio. Ei olleskaan ulospääsyä siinä kammiossa. Mä siinä aikani yritin löytää sen kammion ovee, mut en vaan löytäny. Siinä hätäännyksissäni rohkimusmaisesti miettiessäni ratkasua meinas tulla jo mammaa ikävä. Ja tuliki vähän.

Aattelin, että jos mä vähän huutelen mammaa, ni mamma ehkä tulee kans sinne kammioon. Ni niin mä sitten huusin hädissäni rohkeesti viu-viu-viu-viu-viu! Ja sit mamma heräs. Mä meinaan kuulin sen äänen ihan läheltä, ku se kysy, että mikä hätä sulla nyt on? No nii-i, mikäköhän hätä mulla ois, kun oon suljettuna kammioon?!

Sit mamma kurkkas peiton alle ja etti mua. Mut ei se löytäny. Mut sit se hävytön rupes nauramaan ihan hervottomana. Mä olin vähän että mua ei nyt kyllä tää juttu naurata yhtään ja että mamma on tosi härski ku se nauraa tällasessa hurjassa tilanteessa, ku toinen on kiipelissä. Mut sit mamma laitto kätensä sinne kammioon ja näytti mulle uloskäynnin sieltä kammiosta. Ja sit mä pääsin sieltä pois. Huh, huh! Onneks mamma tuli ja pelasti mut. 

Tarinan opetus: Älkää menkö pussilakanan sisään. Ne on hurjan vaarallisia paikkoja!

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: