Pääkaupungissa

Mää olen tutustumassa pääkaupunkielämään. Oslossa kato.

Mää ajattelin, että sen kerran ko mää ny Osloon tulen, ni voisin moikkailla paikallisia kuninkaallisia samalla. Niinko vaihtaa kuulumiset ja sillai. Ja niinpä mää meninki sinne kunkun linnalle.

Mutta kuulkaa ei näkyny kunkkua siellä. Oli se hiukka kurjaa, ko mää ihan Suomesta asti oon tullu moikkaan, ni kohteliasta ois ollu tulla edes pistäytymään siihen linnan pihalle. Pöh. Mutta jottei ois ollu ihan turha reissu, ni mää jätin sille kunkulle kyllä viestin sen linnan puutarhaan. Ni tietää sitte, että mää kävin tavottelemassa. (Tässä vaiheessa voisin muuten kertoo senkin, että parlamentin pihalle mää jätin vähän isommankin viestin. Eli Norjan johtoportaalle on tuotu terveisiä Suomesta, juu.)

Mutta siellä kunkun linnan ympärillä oli kuulkaa ihan ihme tyyppejä. Pyssyt ja kaikki niillä oli. Ja seistä toljottivat siellä ja välillä tepastelivat viis metriä sinne ja viis metriä tänne ja sitten takasin paikoilleen taas. Niitten käytös oli niin hämärää, että mää menin ottaan selvää, että mitä tyyppejä ne oikein on. Ja kuulkaa tiiättekö, että ko mää olin siinä sen tyypin edessä, ni yhtäkkiä se alko puhua sen radiopuhelimeen ja antaan jotain käskyjä. Ja niin mää serlokkina päättelin, mitä ne tyypit on. Arvakkaapa mitä? No ne on tietty akentteja!

Ko akenteista selvittiin, ni me mentiin ihan ihmeelliseen puistoon. Vaikka mitä patsaita oli se puisto täynnä. Intouduttiin mamman kanssa matkiin niitä patsaita, tsih!

Yks pikkunen patsaspoika oli hirmu kiukkunen. En tiiä miks. Eikä kukaan muukaan kuulemma tiiä, mikä sitä poikaa oikein harmittaa.
”Kuules pikkanen poika, mikä sua oikeen risoo?”

Mää kävelin täällä kaupungilla, kunkun linnalla, puistoissa ja monessa muussa paikassa, tänään ainaski kymmenen kilometriä. Eli melkonen turisti mää olin! Ja arvakkaapa mikä oli kaikkein hulluinta? No se että mää kävelin puolet matkasta SATEESSA! Kuulit oikein, vesisateessa mää kävelin. Mamma sanos, että kyllä nyt on maailmankirjat pahasti sekasin. Ei oo meinaan mulla tapana tassuja kastella. Ja en ois muuten kastellu tänäänkään, mutta ei ollu vaihtoehtoja. Kyllä mää yritin ehdottaa, että seistäis koko porukka koko sateen ajan tässä antikvariaatin portaalla, mutta ei kuulemma käyny se ihmisille.

Tiiättekö, että mun reissun loppu jo häämöttää. Huomenna alkaa kotimatka. Huhhuh. Melkoset pari viikkoa on ollu. Mutta mää olenkin melkonen reissukoira.