Arvakkaa ketkä on tullu käymään meillä? No hormoonit! Joo. Mamma sanos, että meillä on kotona nyt aikamoinen hormoonihirmu. Ne hormoonit on aikamoisia piileskelijöitä, ku mä en oo onnistunu näkeen niitä vielä kertaakaan. Mut mamma sanos, että se on kyllä nähny niitä. Ja varsinki se on kuullu niitä.
Mutta vaikka mä en oo vielä nähny niitä hormooneja, niin mä aistin kyllä niitten läsnäolon. Koska en oo ihan varma, että onko ne hormoonit vaarattomia vai ei, ni oon ottanu sillai varovasti. Oon ottanu meinaan kolme mun vinkulelua vähä niinku erityissuojeluun niitten hormoonien varalta. W-setän jouluna antama vihree vinkuhirmiö, mun kumikana ja mummolta joskus ihan pienenä saatu vinkuminipossu on päässy mun erityissuojelukseen.
Oon suuressa viisaudessani aatellu, että ne hormoonit on vähä arkoja äänille. Ni sitä varten mä oon ottanu tavaks laulaa aika paljo. Varsinki laulan sillon, kun erityissuojelen vinkuhirmiöö, kumikanaa tai vinkuminipossua. Ni kattokaa sitte ne arvaamattomat hormoonit ei uskalla tulla ihan liki. Ja sit kans laulan iltasin, ku mamma sammuttaa valot, ni sellasen hormoonien karkotuskappaleen. Sen kertsi menee näin: viu-viu-viuuu viiiiuu-viu-viu-viuuu hmphm-viuuuu viu.
Sit oon kans tehny sellasia piilopaikkoja hormoonien varalta. Niinku esimerkiks peiton alle mä vien vinkuhirmiön, kumikanan tai vinkuminipossun. Siellä ne on turvassa. Vähän niinku pesässä, juu nou. Sit välillä laulan vähä siellä piilossaki, ettei ne hormoonit varmasti löydä meitä.
Niitä hormooneja on ollu meillä jo aika kauan. Mamma sanos, että kyllä ne vois jo vaikka lähtee poieski. No nii just voiskii! Tää hormoonikamppailu on aika rankkaa, ku mulla alkaa jo ääniki välillä sortua, niin paljo mä oon laulanu hormooninkarkotuskappaleita.
Naurava Nakki 
Nää oot niin vastuuntunnollinen, ku tolleen pidät huolta pienemmistä! Oot oikee sankari! Toivottavasti ne hirmiöt tajuaa ettiä jostaki niitten oman kodin, eikä enää kauaa luuhaa siellä teidän nurkissa kuleksimassa. Tsemii!
Pieni koira, iso vastuu. Näin tää maailma menee. Hienoo Lotta, että sä osaat arvostaa tällasta vastuuntunnollisuutta. Susta tulee ehkä kans yhtä vastuuntunnollinen isompana.
Mä olin just äsken taas pesäntekopuuhissa noille pikkusille ja tein sitä pesää maton alle. Ni hups vaan se matto menis ruttuun ja hups vaan pöytä liikkus sen mukana ja hups vaan mamman sihijuomat lens kaaressa mattolle! Mä olin ensin, että voi ei, että nymmääteinjottainväärää. Mut sit mamma sanos, että ei oo hätää, ku se oli vahinko. Ku vastuuntunnollisillekki voi käydä joskus vahinkoja.
Oprillaki on taatusti joku hormoonihirmiö ku se kulettaa sen leluja ympäriisä ja hokee et pitää ulkoiluttaa ja pissittää ja kaikkee. Sille ei ees maistu ruoka oikein. Se kyl on hyvä, ku sit mä voin syödä nekin. MAmma kyl ottaa Oprin ruuat pois mun ulottuvilta. Niuho!
Wappu
Toi kyllä kuulostaa just hormooneilta. Mullekaan ei oikein ruoka maita, kun ne on täällä. Ties vaikka oisivat pilaannuttaneet ne ruuat.
PS Älä välitä, munki mamma on usein ihan niuho. Mut nykku hormoonit on täällä, ni mammasta on kyllä iloo. Se pittää musta huolta ja rapsii ja hellii, sillonku mua harmittaa hormoonit.