Mä oon tässä vähän pohtinu. Oon pohtinu noita ihmisiä ja niitten ihmeellisyyksiä. Niinku esimerkiks sitä, että ne tekee asioista jotenkin hirmeen monimutkasia välillä.
Otetaan nyt niinku esimerkiks mun nimi, Nakki. Mä tiiän, että se on mun nimi ja mamma on sen nimen mulle antanu, mutta silti se puhuttelee mua ainaski kymmenellä muullaki nimellä. Niinku esimerkiks Muru-murmeli, Muru, Pitkänen, Nakkilainen, Pissi-Liisi, Tilliäinen ja sillai. Että niinku mikä järki siinä on? Eikö ny olis paljo helpompaa käyttää mun oikeeta nimee ja vaan mun oikeeta nimee? Ihmiset vissiin haluaa tehdä asioista vaan hankalia ja monimutkasia.
Onko teillä tollasia kokemuksia? Onko teillä monta nimee? Tiiättekö mistä se johtuu?
Ihmiset on.
Mulla on paljo nimiä, mutta en tottele kyllä niistä kaikkia, ku ne on vaan semmosia sekundanimiä, jotka tarkottaa, että oon maailman paras selkärankainen ja hienoin nisäkäs. Mun tottelunimiä on Helka ja Epu. Mua sanotaan kans Hepuliksi ja Hempulaksi ja Nallenaamaksi ja Mummo sanoo mua Helssuksi. Me sanotaan Lottaa Lottapotaksi ja Sintiksi ja Rääpäleeksi ja Vinkuiitaksi. Ne tarkottaa, että se on ylipieni ja valittaa liikaa.
Lottapotta. Hihii. Vinkuiita. Hihii.
Mua sanotaan Waapukkavilleks ja Waapukaks. Pienenä mä olin myös Wappuliisa Piipinen ja Neiti Soma Sievänen. Opri on Opripopri ja Poprikov. Ja sekin on kans Vinkuiita.
Lottapotta… onks se sukua Harri Potalle?
Mua huudellaan Eppuliksi tai Tuubiksi ja Epsoniksi, mutta on niitä muitakin. Sit on ne kun äippä huutaa Koiraprkle, mut sillon mä en kuuntele vaan vaihdan maisemaa…
Onneks se ei enää usein huuda silleen, kun oon lopettanu mun ihmisveljen sukkien ja tumppujen varastelun. Melkein.
Moro!
Meilläkin on hirmu monta nimee. Mutta me luullaan, että se tarkoittaa sitä me ollaan niiiiiin loistavia tyyppejä. You know, kun me ollaan parhaita.
T: Mörkö & Hemmo