Mä olin eilen ihan huippuahkera sillä välin ku mamma oli töissä. Mä luin taas kirjoja. Nyt luin neljä kirjaa.
Yks niistä kirjoista oli Alastalon salissa. Mamma totes, että on se hyvä, että nyt meiänki taloudessa on yks, joka sen on lukenu. Se ku on lojunu siellä hyllyssä aika pitkään, eikä mamma oo päässy sitä vielä loppuun. Mä pääsin ihan loppuun. Tein siittä ihan selvää jälkee. Aattelin arvostella sen nyt sitte, ni tiiätte, et kannattaako sitä lukee. Meiltä ei sitä kyl enää saa lainaks, mut varmaan kirjastosta löytyy hyvä kappale itse kullekin koiralle.
Alastalon salissa:
– Hieman hidas tarinankulku, vaatii kärsimällisyyttä.
– Aika paljo sivuja, mut ne on ohkasia ja niistä selviää lopulta aikas nopeesti.
– Kerrassaan houkuttelevan herkullinen kannen kuvitus.
– Tarinasta riittää iloa, jättää meinaan jälkensä sekä lukijaan että ympäristöön.
– Ihan parhaimmillaan lukukokemus on, kun kääriytyy filttiin (ja keittiön mattoki kyllä on ihan hyvä lukualusta).
Et kyllä mä sanosin, että se on ihan viiden tähden kirja. Kantsii kokeilla.
Sen lisäks, että mä luin kirjoja, ni mä kans vähän hoitelin noita meiän perheen pyykkijuttuja eilen. Selvitin meinaan kuivumassa olleitten mamman rintaliivien sisimmät salaisuudet. Niistä löyty sisältä sellaset kaaret. Kuulemma ne jotain tukitoimenpiteitä siellä toimittaa. Mun mielestä ne oli hiukka turhat, ni poistin ne sitte.
Mamma sanos, että voi herranjumala, että jos tää meno jatkuu, ni sen pitää jatkossa olla ihan ”irrallaan ja vapaana”. Luulis olevan tyytyväinen sitte, mun mielestä irrallaan ja vapaana on paljo parempi ku tiukasti kiinni remmissä. Ni.
Hienoa kun nuori koira harrastaa kulttuuria noin antaumuksellisesti! Mää en oikeen koskaan innostunu lukemisesta… Mää meinasin jossaki välissä alkaa optikoksi, mutta perhe ei oikeen kannustanu. Sitten tuunailin pari kännykkää, mutta ei siitäkää sitten pitempiaikasta bisnestä irronnu.
Aika ankeeta, että perheet ei tue meitä meiän uravalinnoissa. Mä tähtään kirjailijaks, mut ei oo mammalta paljoo tukee herunu.
Mä olisin halunnu raksamieheks, mutta aina ku mä remontoin ni äispä halus palauttaa kaiken silleen niinku se oli ennen. Äispä on jotenki tosi itsekäs siinä et vaan se sais muka päättää minkälainen sisustus meillä on, on se munki koti ja jos mä haluun harrastaa sisustusta ni kyllä saan! Nih! Jos ikkunat on liian korkeella ja mä haluun tehä seinään oman pikkuikkunan sinne alas ni mitä vikaa siinä on?!? Kysynpähän vaan…
Ainii, mun kaveri Kamu harrasti valokuva-analyysiä ja sitäkään ei tuettu. Ihmiset on. Ne NIIIIIN on.
Törkeetä. Mun haltijakummi Tito haluaa kokiksi tai lahjapakkaajaks. Se on harjoottanu molempia hommia varten aika paljo viime aikoina, mut vähissä on tuki sielläki. Törkeetä.