Laulutaitoja

Ootteko huomannu, että linnut laulaa? Mä huomasin. Eilen ku oltiin lenkuralla, ni mun piti ihan hetkeks pysähtyä ja vaan kuunnella ja kattella ylös, että mikä ihmeen ääni sieltä puista tuli.

Mä aluks olin ihan ihmeissäni, että mitä sirkutusta se sellanen on, mutta sitte mamma muistutti, että lintuja ne on.  No niinpä tietysti. Oonhan mä ennenkin lintuja kuullu, mutta en nyt hetkeen. Tai en ainaskaan muista, että oisin talvilintuja kuullu. Kesälintuja kyllä.

Siittä lintulaulusta innostuneena mä päätin ittekki vähän availla ääntäni. Meinaan ku mähän oon haukuton koira. Siis kyllä mä OSAAN haukkua, mut en vaan yleensä viitti. No nyt mä viittin.

Mä kuulin, ku rappukäytävässä oli joku ja se joku soitti naapurin ovikelloo, ni sit mä huusin kovaa ja korkeelta, tosi komeesti, että WUFF. Mut huusin sillai ihan kerran vaan. Mä meinaan itekki vähä peljästyin, ku se oli niin komee haukku.

Valokuvamallikansio

Mähän kerroin, että mä kävin viikonloppuna runssilla mun hoitotätin ja Mikeliton luona. Ja siellä runssilla syötiin munakokkelia ja otettiin valokuvia. Mikelitolla on meinaan ihan oikee järjestyskamera ja se halus ottaa kuvia. Ja mä tiätty olin meistä kaikista se kaikkista valokuvauksellisin ja parhaan näkönen, ni se otti sit aika paljo kuvia musta sillä järjestyskameralla. Ni mä aattelin nyt julkasta täällä mun ikioman mallikansion. Kuulemma kaikilla oikeilla malleilla on sellane.

Hengailen soffan viekussa.

 

Syön viehkeesti luuta.

 

Namskis!

 

Lumikuninkatar

Kroolaan merenjäällä.

 

Välillä oli pakko pyytää kyytiä mammalta, ku siellä oli niin järettömän syvästi lunta.

Auraushommissa.

Kiitti Mikelito kuvista!

Tähystyspaikka

Tiiättekö, että mun yks tehtävä on vahtia liikennettä täällä meillä kotona. Mä seuraan ikkunasta, että liikenne sujuu. Mä ennen aina vahdin liikennettä sylistä käsin, ku oon sen vertta matala ja meillä on ikkunat liian korkeella mun korkusille. 

Liikennepoliisina tätin olalla.

Mutta sitte mä vähän aikaa sitte kyllästyin siihen, että liikennehommelit onnistu vaan sylistä käsin. Ni mä keksin sitten itelleni ihan uuden päivystyspaikan olohuoneessa.

Keksin, että soffalta näkkee ulos.

Ja sitte ku mä olin kekannu sen soffahommelin, ni mä aattelin laittaa vielä hiukka paremmaks. Ni mä keksein ihan parhaan tähystyspaikan, mistä näkkee liikenteen hyvin ja missä on mukava istuskella vaikka pitempäänki.

Tähystyspaikalla.

Mamma sano, että mä oon ihan niinku kissa. Mutta se ny on taas mamman sekoiluja ja kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa. Pääasia, että siittä tähystyspaikalta voi hoitaa liikenteenseurantavelvollisuuksia.

Pikkusiskokateus

Mä oon tosi katteellinen. Meinaan mun plokikameleille Helkalle ja Wapulle. Ne on molemmat saanu ikiomat pikkusiskot! Wappu sai mustan Oprin ja Helka sai valkosen Lotan. 

Saadaankohan me kaikki ikiomat pikkusiskot? Jos Helka ja Wappu sai omansa eka ja me muut saadaan nyt sit seuraavina? Musta ois ihanaa, jos mulla ois ikioma sisko. Mä opettaisin sille kaikkia koiruuksia. Niinku että miten käyttäännytään ja miten ei käyttäännytä. 

Mamma on sanonu, että jonain päivänä mä saan siskon, mutta en yhtään tiiä, millon se joku päivä on. Niinku että tulleeko se sisko huomenna vaiko vasta ens vuonna vaiko vasta joskus myöhemmin. Jos oikein hyvin käy, ni mun pikkusisko on pokseri. Mutta voi se olla tällänen mäyräkoiraki. Elikkäs tällanen aika hiano ja viksu koira. Vaiks ei se mua viksumpi ois, ku pikkusiskot ei voi olla viksumpia ku isosiskot.

Sillä välin ku mä ootan, että joskus saisin ikioman pikkusiskon, mä vaan sitten kadehdin Helkaa ja Wappua. Niin ja mun veljee Jonee kanssa. Ku jonella on ikioma isoveli, Jimi.

Mahtiviikonloppu!

Tiiättekö, että mä oon ollu tänään ihan tosi väsynyttää koiraa. Olin oikeestaan aika tyytyväinen ku mamma lähti aamulla töihin. Mamma ois kuitenkin vaan häirinny mun arkee, jos se ois ollu kotona. Meinaan ku mulla oli niin vauhdikas viikonloppu, että se ois vieny mehut vähä isommastaki koirasta, saati sitte tällasesta pienestä pitkulasta. 

Meinaan ku lauantaina oli mun yhen pestiksen juhlat. Meinaan Anitran maahanmuuttojuhlat. Kattokaa ku R-setä ei tiiä tarkkaan, millon Anitra on syntyny, ku Anitra on etelän tyttöjä ja muutti tänne Suomeen Estoniasta vasta vuos sitte. Ni sitte ku R-setä ei tiiä millon ne synttärit tarkalleen on, ni Anitra juhlii vuosittain maahanmuuton vuosipäivää. Ku muuten se ois ihan epoo, jos olis ihan syntymäpäivätön ja ihan juhlaton. 

Ni mut oli kutsuttu sit Anitran juhliin. Ja Tito oli kans. Ja noi meiän ihmiset. Me riahuttiin Anitran kanssa niin hulluna, että mä meinasin simahtaa sinne niitten lua. Juhlissa oli tiätty kans herkkuja. Niinku esimerkiks koirapopkornia ja kuivattua silliä ja muhvinsseja. Saatiin ihan omat herkkutapaslautaset. Tito söi omansa puhtaaks ennen ku mä olin ees vielä ehtiny tutkia, mitä kaikkee herkkua siinä oli. Mut mamma vahti, että mulla oli silti ruokarauha, vaikka noi isot tytöt oliki aika hotoja ja mä söin rauhassa ja nautiskelin. 

Mä annoin Anitralle maahanmuuttovuosipäivälahjaks häränhäntiä. Vaikka mamma kyllä eppäilee, että ne on jotain ihan muita juttuja ku häntiä. Yhtään en tiiä mitä se sekoilee. 

Mut ei kuulkaa mun kyläilyt siihen loppunu. Meinaan sitte sunnuntaina mut oli kutsuttu runssille. Mun hoitotäti ja Mikelito kutsu mut runssille. Runssi on sellanen, että syödään munakokkelia ja otetaan valokuvia. Ja sitte runssin jälkeen mennään ulos. 

Noi ihmiset oli ihan pöhköjä ja halus mennä merenjäälle tarpomaan. Mä yritin vähän vihjata, että Hei te ihmiset! Jos teillä on kerta vähä vaikeeta tarpoo täällä hankessa, ni miten te luulette että mä selviän? Mä oon vaan ihan pieni ja matala eläin! No oishan se pitäny arvata, että ei ne tajunnu ennen ku oli jo ihan myöhästä. Siellä mä sitten jouduin pomppimaan ja leikkimään lumiauraa. Ja noi ryökäleihmiset kehtas vielä nauraa mulle. 

Mutta kyllä vaan oli aika huippis viikonloppu! Kiitti kamelit!

Joulujuttu

Mä tiiän, että nyt on jo erivuosi ja joulu oli jo ihan edellisenä vuonna, mutta mä aattelin kuitenki kertoo hiukka mun ekasta joulusta. Meinaan ku joulu oli ihan huippista. 

Ennen joulua me leivottiin mamman kans vaikka mitä. Esimerkiks pipparimökkejä. Olin tosi hyvä leipuri. 

Vahdin uunissa olevia leipomuksia.

Ennen joulua mamma toteutti kans uhkauksensa ja kanto meille sisälle puun. Ihka oikeen kuusaman. Mä kävin aina juomassa sieltä sen kuusaman jalasta. Ei ois kuulemma saanu, mut kävin silti.

Kuusama ja mä

Sitte yhtenä päivänä ennen joulua ukki tuli yhtäkkiä meille ja me pakattiin kaikkee tavaraa ukin autoon ja sitte me ajettiin mummolaan. Sitte tuliki jo joulu.

ARVAKKAA MITÄ MÄ SAIN JOULULAHJAKS?

IKIOMAT AKILIITOTELINEET MUMMOLAAN!

Ukki ja joulupukki oli tehny ne telineet. Ne on maailman hianoimmat ikiomat liitotelineet. Ja ne on ihan ite tehdytki vielä! Ja ne on siirreltävät, ettei mummo hermostu, ku sen miälestä jotku jutut on joskus vähä römpötin näkösiä. Ootan ihan hulluna, että mennään mummolaan ja ei ois niin kylmä ku jouluna, ni pääsisin liitämään ihan hulluna. 

Sain mä sit muitaki lahjoja, ku oon kerran ollu aina niin esimerkillisen kiltti. 

Avasin ihan itte lahjani.

 

Justiinaki avas itte omat lahjat. Välillä meillä meni vähä sekasinki, että kenen lahja on mikäki.

Melkein yhtä hauskoja ku lahjat oli ne lahjapaperit. Ne rapisi ihan ihanasti. Tykättiin Justiinan kanssa niistä ihan hulluna.

Justiina tutkii lahjapapereita.

Meillä oli Justiinan kanssa muutenki kivaa yhessä. Me leikittiin ja telmittiin ja välillä vähän kinattiinki. 

Telmimistä.

Sit tietty jouluna syötiin ihan hulluna hullun hyvää ruokaa. Sain ihan ikioman jouluaterialautasen. Ihan kaikkee herkkua oli siinä lautasella. 

Täydellä vattalla oli kiva kellahtaa takan eteen köllimään.

Semmonen oli mun eka joulu. Ihan hirmu hyvä joulu.

Tärkeä varakoiratehtävä

Onpa ollu aikamoinen plokihiljasuus mulla. Mamma vaan aina naputtelee jotain omiansa, ni mulla on hirveen vähän koneaikaa nykysin.  Mamma häirittee mun kamelikommunikointia! Tympälettä tällanen. Pittää vissiin alkaa koulutukset, vaiks mamma tuntuu olevan niin kovapäinen, et sitä on hirmeen pitkäpiimästä opettaa tavoille. 

Mulle on tapahtunu tän plokihiljasuuden aikana vaiks mitä juttuja. Niinku joulu ja maailmojen sota ja kaikkee sellasta. Mut ehkä hulluinta on ollu se, että on ollut ihan järjettömän kylmä! Ihan niin kylmä, että meiän lenkurat on välillä ollu ihan mitättömiä. On mulla tiätty uus toppatakki, minkä sain ukilta jouluna, mutta edes se ei oo aina ollu tarpeeks. Mamma on uhannu hankkia mulle töppöset, mutta mummiälestä se haiskahtaa hiukka epäilyttävältä se. Ei oo onneks vielä näkyny mitää töppösiä. 

Ei olla käyty puistossakaa ainaskaa tosi pitkään aikaan. Mut tänään mentiin, ku ei ollu enää niin kylmä. Puistot on kyllä melkein parasta mitä tiiän. Heti kalan, niinku silakin tai lohikalan, jälkeen. 

Tänään meitä oli ihan hulluna siällä mun lempparipuistossa. Oli ihan huippua, varsinki ku meitä samankokosia kavereita oli niin paljo. Niinku esimerkiks yks nyyvaunlander eli nöhvi ja yks pulmastihvi ja kaks Tito-koiraa eli laporatoorion noutajaa ja yks vesikoira jostain välimereltä ja sitte pari Anitra-koiraa elikkäs sellasia isoja mustia monirotusia. Mä tykkään siittä, että ollaan sillai niinku tasavertasia. 

Mulla on muuten tosi tärkee tehtävä huamenna. Katokku Tito on lähteny maalla-lomalle, ni täti on ihan ypönä kaupunkissa. No tiätäähen sen miten siinä käy. Eihän se ny yksinkertasesti pärjää ypönä. Ni mä meen sen lua varakoiraks. Se on tosi tärkee tehtävä se. Se on vähän niinku sellasta opastinkoirana olemista. Aion opastaa tätin puistoon ja herkkukaapille. En tiiä mihin mamma laitetaan siks aikaa ku mä oon tätin varakoirana, mut mä luulen, että se on menossa siks aikaa matkalaukkuun. Ainaski se on kaivanu sellasen esiin.

Mamma sekos

Arvakkaa, meillä tapahtuu aika hurjia. Mamma meinaan sekos tänään. Se tuli ihan normaalisti kotiin ja sitte me moikattiin ja sitte se tuli mun huoneeseen tai siis meiän työhuoneeseen ja sit se sai sätkyn. 

Meinaan ku mä tossa päiväunien lomassa tuumailin, että voisin oikeestaan tutustua tähän maapalloon vähän tarkemmin. Ja sit mä päätin ottaa selvää, että missä Titi-Uu ja Morse oikeestaan asuu eli missä se Pelkia oikeen on. Ja mammalta löyty sopivasti yks karttakirja, ni mä sit tsekkasin Pelkian sijainnin siittä. Ja sitte ku olin saanu Pelkian koordinaatit haltuun, ni mä miätin, että mistäköhän Helka ja Wappu oikeestaan on kotosin, ku ne on Enklanninlammaskoiria. Ja sitte ku olin senki selvittäny, ni mä tsekkasin, että missä se Ranska oikeen on, ku Justiina on ranskalainen puldokki. Ja sitte mä vielä viimotteeks kattelin, että mistä Anitra on tullu tänne, ku se kuulemma on muuttanu tänne Virosta. 

Mut mamma ei yhtään tykänny mun maantieteellisistä selvityksistä, ku mä olin tehny ne selvitykseni sellasella kirjalla, joka oli tosi vanha. Niin vanha, että ukin äispä on käyttäny sitä kirjaa joskus tosi-tosi-tosi kauan sitte. Ja kuulemma sitä ei ois saanu tutkia ilman lupaa. 

Mut nyt vasta seuraa se varsinainen mamman sekoominen. Se meinaan kaivo esiin kauheet määrät valkopippuria ja alko ripotella sitä meiän kirjahyllyyn. Mä yritin sille huudella siinä, että Mamma hei! Valkopippuria käytetään keittiössä, nyssääoot ihan seonnu, sä oot kirjahyllyn etkä hellan vieressä! Mut mamma ei yhtään kuunnellu mua eikä tajunnu, että se ei oo keittiössä ja se vaan jatko sitä valkopippurin ripottamista. Se on ihan seonnu.

Nyt meillä sitte on hirmeet kukkuralliset valkopippuria kirjahyllyssä ja mua hualestuttaa, että mitähän se mamma on sitte laittanu keitoksiinsa tänään?! Ettei vaan siellä sit ois jotain kirjahyllyyn kuuluvaa kattilassa? Ihan sekopää. 

Onks muilla kokemusta sekopäisistä äispistä tai ispistä? Mitä mun pitäis nyt tehdä?

Kirja-arvostelu

Mä olin eilen ihan huippuahkera sillä välin ku mamma oli töissä. Mä luin taas kirjoja. Nyt luin neljä kirjaa.

Yks niistä kirjoista oli Alastalon salissa. Mamma totes, että on se hyvä, että nyt meiänki taloudessa on yks, joka sen on lukenu. Se ku on lojunu siellä hyllyssä aika pitkään, eikä mamma oo päässy sitä vielä loppuun. Mä pääsin ihan loppuun. Tein siittä ihan selvää jälkee. Aattelin arvostella sen nyt sitte, ni tiiätte, et kannattaako sitä lukee. Meiltä ei sitä kyl enää saa lainaks, mut varmaan kirjastosta löytyy hyvä kappale itse kullekin koiralle.

Alastalon salissa:
- Hieman hidas tarinankulku, vaatii kärsimällisyyttä.
- Aika paljo sivuja, mut ne on ohkasia ja niistä selviää lopulta aikas nopeesti.
- Kerrassaan houkuttelevan herkullinen kannen kuvitus.
- Tarinasta riittää iloa, jättää meinaan jälkensä sekä lukijaan että ympäristöön.
- Ihan parhaimmillaan lukukokemus on, kun kääriytyy filttiin (ja keittiön mattoki kyllä on ihan hyvä lukualusta).

Et kyllä mä sanosin, että se on ihan viiden tähden kirja. Kantsii kokeilla.

Sen lisäks, että mä luin kirjoja, ni mä kans vähän hoitelin noita meiän perheen pyykkijuttuja eilen. Selvitin meinaan kuivumassa olleitten mamman rintaliivien sisimmät salaisuudet. Niistä löyty sisältä sellaset kaaret. Kuulemma ne jotain tukitoimenpiteitä siellä toimittaa. Mun mielestä ne oli hiukka turhat, ni poistin ne sitte.

Mamma sanos, että voi herranjumala, että jos tää meno jatkuu, ni sen pitää jatkossa olla ihan “irrallaan ja vapaana”. Luulis olevan tyytyväinen sitte, mun mielestä irrallaan ja vapaana on paljo parempi ku tiukasti kiinni remmissä. Ni.

Kirje joulupukille

Moi Joulupukki!

Aattelin, että sä varmaan luet mua plokia, ni laitan tän kirjeen tänne. 

Oon ollut hirmeen kiltti tyttö ihan aina ja siks mä ootan paljo lahjoja sitte jouluna. 

En ehkä oo muistanu kertoo, mutta mä oon käyny kerran kokeilemassa akiliitämistä. Siällä puistossa ei ollu ku ihan pari telinettä, mutta mä innostuin niistä ihan hirmusesti. Akiliitäminen oli ihan huippuhauskaa! Mä olin siinä tosi luonnonlahjakkuus.

Osasin kiivetä sillalle.

Tälleen mä meen sillalla.

Välillä mä istahdin katteleen mitä kamelit touhus ympärillä.

 

R-setä voi todistaa, miten hianosti mä liisin.

Putken läpitte juokseminen se vasta nastaa oli!

Ni sitä varten mä toivosin ihan omia akiliitotelineitä mummolaan. Haluisin ainaski sillan ja putken ja pieniä esteitä ja vaikka kiikkulaudan. Ja renkaan mä haluisin ihan sitä varten, että mun serkku ja haltijakummi Tito on tosi hyvä renkaassa. Kato vaikka. 

Tito osaa tosi hianosti mennä tästä renkulasta läpitte.

Ne mun akiliitotelineet vois olla sellaset siirreltävät, ku mummo ei välttämättä tykkää, jos ne on aina siellä pitkin ja poikin maita ja mantuja. Mut jos ne ois sellaset, että aina ku mä käyn siällä, ni me voitais laittaa ne nurmikolle, ni se ois ihan huippua. 

Tää ois mun isoin toive. 

Ootan jo innolla, että tuut käymään. Laitan mun tonttuasun päälle, ku kuulemma sitte annat enempi lahjoja. 

Toivoo, 
Nakki