Helmee menoo

Meillä oli viime viikonloppuna vieraita. Täti ja Tito ja Anitra ja R-setä oli meillä vieraisilla. Ja me pidettiin korutyöpaja. Mä aattelin vähä muotiplokata siis myös mun korupisneksistä. 

Mamma teki mulle kahet helmet. 

Nää on mun nuorekkaat ja rendikkäät pilehelmet.

Ja nää on mun hillitymmät, juhlavammat helmet.

R-setä teki Anitralle kans ikiomat helmet. Ne on kans sellaset pilettäjähelmet, ku niissä on hirmeen paljo eri värejä. 

Mamma on niin surmee kuvaaja, et se ei saanu Anitran helmistä parempaa kuvaa. Ens kerralla mun pitää vissiin ite hoitaa noi kuvaushommelitki.

Titolla oliki jo ennestään ikiomat helmet, mut Täti teki sille viel toisenlaiset helmet. Mut tiättekö että Titon iskä elikkäs W-setä on jotenkin outo, ku se ei kuulemma kehtaa kävellä Titon kans sillon ku Titolla on helmet! Outo se W-setä tossa suhteessa. Tosi outo.

Tällaset helmet Tito sai.

Täti teki kans Justiinalle helmet, mut sitä ei saa viel kertoo Justiinalle, ku se ei oo saanu niitä vielä. 

Helmien tekeminen oli ihan kivaa. Varsinki sillon ku joku oli köppänäppi ja levitti helmiä lattialle. Mä olin heti kärppänä paikalla ja sieppasin niitä suuhuni. Kerran kävi itse asiassa niinki, että ku tuli sellanen helmihärdelli, ni Anitraki innostu ja sit se hyökkäs pöydän alle ja meni istuun. Ni arvakkaa mihin se istu? No mamman ompelukoneen polkimelle. Ja sit se kone rupes ihan kummitusmaisesti hurruttaan yksinänsä siellä pöydän nurkassa, vaiks kukaan ei ollu ees lähellä. Se oli aika vekkulia!

Me peuhattiin aikaslailla Anitran kans. Tito katteli vaan loivaliikkeisempänä siinä vieressä. 

Meiän leijjonankesytysleikki näyttää välillä aika hurjalta!

Mut kyl mäki osaan olla pelottavasti kita auki!

Mut oikeestihan me ollaan hyviä kameleita.

Oli tosi hauska ilta. Loppuillasta Anitra tosin vähä väsähti. Se meni mun soffalle nukkuun. Aika hyvin se mahtuki siihen. 

Hih. Aika iso koira ja aika pieni soffa.

Helmee meininkii!

Mannekiini

Mä oon sillai aika muodinmukanen kimma, ni aattelin välillä vähän muotiplokata. Mulla on meinaan uusia tamineita. 

Mulla meinaan oli aikasemmin samis takki ku Titolla ja Anitralla, mut sitku mä kasvoin ja kasvoin ja venyin ja venyin, ni se takki oli kyl ympärykseltään mulle hirmu sopiva, mut se pituus oli ihan mitätön. Se loppu ihan puoleen selkään se takki. Se oli niin hassunnäköstä, että mulle vähän tirskuttiinki välillä ku olin lenkuroimassa. 

Ni sit mamma totes jonain iltana, et nyt loppu tirskut ja kaivo sellasen hurisevan ompelukoneen kaapista. Ja sit se rupes äheltään. Mamma ei oo mikkään ompelulahjakkuus, mut se sai ku saiki mulle aikaseks uuen takin. Siitä tuli ihanan lämmin. 

 

Tää on mun uus leppäkerttutoppatakki. Se on kyl täs kuvas jo vähä likanen, ku oon ehtiny peuhaan sen kans puistossa ennen ku mamma otti kuvan.

 

Ja sitku mamma oli niin innoissaan siitä ompelemisesta, ni se teki mulle ikioman virtahepospeiton ja virtahepostyynyn. Ja sitte se teki kans mulle ikioman virtaheposkassin. Ni sit aina ku meen matkoille tai vaikka kylään jonnekki, voin pakata mun oman tyynyn ja peiton mun omaan kassiin. 

 

Testailen mun tyynyy ja peittoo. Hyvät on.

Eikä siinä vielä kaikki! Nyt mamma tekkee mulle kans uutta sadetakkia. Ku toi leppäkerttutakki on toppatakki. Mä kerron sit myöhemmin, että onnistuks mamma siinä sadetakissa vai ei. 

Ja sit joku toinen kerta mä muotiplokkaan vähän mun koruista. Mulla on meinaan nyt ihan ikiomat helmet. Kahet ikiomat helmet. Oon aika helmi mimmi.

Hurja seikkailu

Mulle tapahtu yks aamu tässä ihan hurja juttu! Se oli oikeen suuri seikkailu. 

Oltiin meinaan mamman kans nukkumassa ihan normaalisti, niinku joka yö ollaan, ja mä siinä puolinukuksissa vähän möyrin mamman peiton alla, niinku joka yö möyrin. Mut sit yhtäkkii mä katoin ympärilleni ja huomasin, että mä oonki jossain ihan vieraassa paikassa. 

Siellä vieraassa paikassa oli kyl ihan tutut tuoksut, mut se oli ihan kammio. Ei olleskaan ulospääsyä siinä kammiossa. Mä siinä aikani yritin löytää sen kammion ovee, mut en vaan löytäny. Siinä hätäännyksissäni rohkimusmaisesti miettiessäni ratkasua meinas tulla jo mammaa ikävä. Ja tuliki vähän.

Aattelin, että jos mä vähän huutelen mammaa, ni mamma ehkä tulee kans sinne kammioon. Ni niin mä sitten huusin hädissäni rohkeesti viu-viu-viu-viu-viu! Ja sit mamma heräs. Mä meinaan kuulin sen äänen ihan läheltä, ku se kysy, että mikä hätä sulla nyt on? No nii-i, mikäköhän hätä mulla ois, kun oon suljettuna kammioon?!

Sit mamma kurkkas peiton alle ja etti mua. Mut ei se löytäny. Mut sit se hävytön rupes nauramaan ihan hervottomana. Mä olin vähän että mua ei nyt kyllä tää juttu naurata yhtään ja että mamma on tosi härski ku se nauraa tällasessa hurjassa tilanteessa, ku toinen on kiipelissä. Mut sit mamma laitto kätensä sinne kammioon ja näytti mulle uloskäynnin sieltä kammiosta. Ja sit mä pääsin sieltä pois. Huh, huh! Onneks mamma tuli ja pelasti mut. 

Tarinan opetus: Älkää menkö pussilakanan sisään. Ne on hurjan vaarallisia paikkoja!

Susi-illallisella

Mä olin eilen susi-illallisella yhden mamman kaverin luona. Mä luulin, että siellä syötäis isoo pahaa sutta, mutta siellä syötiinki sellasia japanialaisia susia.

Mulla oli tärkeitä rooleja siellä susi-illallisella. Ekana olin suuri susivalvoja, ku tädit teki sutta.

Valvon, että susi valmistetaan oikein.

Sit mulla oli kans toinen tehtävä, jonka mä ihan itte annoin ittelleni:
Mun tehtävä oli käyttääntyä huonohkosti ja riehua ihan hulluna. Syödä mattoon reikä ja pissiä matolle. Ja riipiä emännän sänkyssä ollutta lanpaantaljaa. Ja olla tottelematta mittään käskyjä.

Tosta tehtävästä mä suoriuduin älyttömän hyvin. Niin hyvin, että mamma laitto mut jäähylle kylpyhuoneeseen hetkeks.

 Susi-illallisen tarjoilut oli namia. Joskin mun tarjoilujen esillepanossa ois voitu olla hiukan fiinimpiä. 

Kattokaa tätä ihmisten susi-pöytää...

...ja verrakkaa tähän mun susien esillepanoon.

Susi oli kyllä suurta herkkua. Se vihree töhnäki, mitä niissä oli. Ja se levä. Mums!

Syön sutta.

Mä oon siis nyt näyttäny toteen, että isoo sutta ei tartte pelätä!

Torstai on touhua täynnä

Mulla oli ihan hullu toimintatorstai viime torstaina. Mammalla oli nimittäin vappaapäivä, ni arvakkaa vaan, oliks se ohjelmoinu sen koko päivän ihan täyteen kaikkee. No oli. 

Aamulla me herättiin ihan normaaliaikaan. Siis ihan niinku työpäivinä. Mä olin siinä vaiheessa aikas uninen. En oo meinaa mikkää aamuvirkkunen.

Hohhoijaa. Mee ny jo sinne töihis. Mä haluun jatkaa unia.

Mut sit mamma sano, että se ei lähekkää töihin, vaan meillä on vappaata. Ni sit mä kyl heräsin, ku vappaalla on kiva olla. Tavallinen arki on aika raskasta meinaan. Ku mun tehtävä on pittää kotia pystyssä, ku mamma on poissa. Se on aika raskas homma näin pienelle koiralle. 

Ihan ekaks me mentiin hakkeen mun paraskaveri-Tito meiän kyytiin. Ja sitte me mentiin mettään. Noi ihmiset oli tosi valppaana sienten kans ja Tito oli tosi valppaana mamman namipussin kans. Mä olin aika valppaana mettän kans ja tein tutkimusretkiä aika kauaski. Me oltiin mettässä aikas kauan. 

Sit mettästä me mentiin mamman kaverin luakse ja mä otin torkut. Niillä asuu joitain allerkikkoja, ni mä en juossu vapaana, ku mä olin vaan mun kopassa yhessä huoneessa. Se oli sillai ihan ookoo, että mä olin aika väskäpäskä siitä mettästä vielä. 

Mut sit kuulkaa mulla oliki tärkee tehtävä. Mä olin nimittäin virallinen pöpöttäjä. Me nimittäin mentiin sit taas uuteen taloon, jossa asuu sellanen Pötkis-niminen mini-ihmiskääpiö. Se on kuulkaa vielä tosi pieni, ihan melkein rääpäle vaan. Ja mun tärkee tehtävä oli antaa sille mun pöpöjä, ni se ei tuu koskaan kipeeks. 

Pötkiksestä tuli mun hyvä kameli.

Pötkis oli tosi mielenkiintonen mini-ihmiskääpiörääpäle. Mä luulen, että ku se vähä kasvaa, ni meistä tulee pestikset. Siis sellaset ihmiskoirapestikset. 

Pötkiksen peppu tuoksu ihan taivaallisen hyvälle!

Mutta sitä mä en oikein kyllä ymmärtäny, että jos Pötkis tarttee koirapöpöjä, ni miksei se niitten oma koira voi antaa sille niitä? Niillä nimittäin asu kans mäyräkoira. Se oli kyl vähä ujo tapaus, ku se oli koko ajan vaan yhessä ja samassa paikassa. Sain tietää, että sen niitten mäyräkoiran nimi oli Peili. Ens kerralla yritän saada sen Peilin rohkastumaan sen vertta, että voidaan leikkiä yhessä. Nyt se vaan katteli mua ja vähä nuuskutti sillon ku mäki nuuskutin. Se oli siitä hassu koira, että se matki mun juttuja. Vaiks toisaalta, miks ei matkis, oonhan mä aika kuuli kimma. Ehkä se Peiliki haluu tulla yhtä kuuliks ku mä.

Mut arvakkaa vaan loppuko meiän ohjelma siihen pöpöttämiseen? No ei loppunu. Me nimittäin haettiin sit seuraavaks kummitäti ja ajettiin hepostallille. Siellä oli ihan hulluna heposia. Isoja heposia. Aika hurjan pelottaviaki heposia. 

Hengailen hepostalleilla.

Musta ne heposet haisi vähä vaaralliselle, ni olin sillai aika varuillani. Mut samaa ei voi sanoo kummitädistä. Se on ihan hullu rohkimus. Arvakkaa meinaa mitä se teki? Se kiipes sellasen ison, vaaralliselle haisevan heposen selkään istumaan. Ja sit se heponen käveli ja jolkutteli ja hullu rohkimus kummitäti vaan oli siellä selässä! 

Mä laitan tähän todistusaineistoks kuvan hullun rohkimuksesta kummitädistä siellä vaaralliselta haisevan heposen selässä. Hullu!

Mut koska mä oon loppujen lopuks tosi rohkimus (vaiks vähä yritinki juosta salaa karkuun joka kerta ku heponen lähesty mua), ni mä suostuin tutustuun siihen heposeen lähikontaktissa.

Mä olin ihan lähikontaktissa sen heposen kans. Sen nimi oli Oktava.

Sit oliki jo ilta. Aikamoinen touhutorstai!

Kurmeeruuan karmee kosto

Mulla on ollu aikamoinen päivä. Mamman hajaamielisyys koitu mun kohtaloks nimittäin. Tai siis eka se oli tosi hyvä juttu ja sit sen jälkeen se oli vähä huono juttu. 

Kattokaa ku mä olin syöny kaikki mun napot niin loppuun, et niitä ei vaan ollut yhtään jäljellä. Mamman piti tuua mulle eilen illalla lisää napoja, mut se oli tietty niin hömelöntti, että unohti.

Siinä vaiheessa kaikki oli hyvin, koska mulle koitti oikeet onnenpäivät. Mä söin kurmeeillallisen. Ihan maailman parhaan illallisen elikkäs ison möykyn jauhislihaa tarjoiltuna näkkärikäkkäripedillä ja kuorrutettuna munankanalla. Kerrassaan herkullinen annos! Ja parasta oli se, että mä sain myös kurmeeaamiaisen! 

Mä olin sitä mieltä, että mamma vois useemminki unohtaa mun napot ja voisin alkaa tilata tollasta illallista ihan joka päivä. Ja aamiaista kans. Mut sitte…

…mun vatta ei ookkaan tottunu ihan tollaseen pelkkään kurmeemeininkiin, että ei oo laisinkaan napoja. Ja sit se kurmeeruoka kosti mulle. Ja se oliki aika haiseva kosto. Sillä välin ku mamma oli töissä, mua alko hirmeesti kakattaan. Ja sit mä pinnistelin ja ponnistelin, ettei se ois tullu ulos. Mut tuli se. Kaks kertaa. Kaks plörökertaa. 

Et kurmeella oli aika plörö loppu. Mut koska mä tykkään onnellisista lopuista, ni ei tää tarina ihan vielä pääty. Meinaan ku mammaa harmitti sen hajaamielisyys ja kurmeeruuan karmee, haiseva plörökosto, ni sit se hellitteli mua tänään. Sain uuden hianon sisäpallon. 

 

Mä ja uus pallo. Ei paljoo plöröt enää haittaa!

Varokaa siis liikaa kurmeeta. Tiiän nyt, että ahneella on plörönen loppu.

Käytösnumero: 10

Mä kävin viime perjantaina eläinlääkärissä. Mamma sano, että mut täyty viedä piikitettäväks, etten raivostu. Mut emmä kyllä mitään piikkiä siellä nähny, ku mä vaan söin namia. Sit ku olin syöny sen namin, se lääkäritäti sano, että nyt on homma hoidettu. Must oli paljo kivampi syödä namia ku piikkiä. 

Mä käyttäännyin siellä tosi esimerkillisesti. Se lääkäritätiki sano, että mä oon aina niin ilonen ja reipas. No tiätty oon. Kuka sitä ny murjottaa viittis?!

Siellä odotteluhuoneessa oli muitaki koiria. Isoja koiria. Monta. Olisin halunnu moikkailla, mut ne vaan murjotti siellä toisessa päässä huonetta. Niil oli vissiin tosi kipeet oltavat, ku ne vaan murjotti. Sit mamma sano mulle, että tule ja istu ja odottaa ja paikka. Ja sit mä tottelin sitä, ku mä olin vähä vieraskoree, ku olin vieraassa paikassa. Mamma jostain syystä toisteli niitä useemman kerran ja aina mä tottelin. Ni sit yks setä siinä vieressä sano mammalle, että onpas mut hyvin koulutettu. Mä luulen, että se vähän sotkeentu sanoissaan ja sen oli tarkotus sanoo, että oonpas MÄ kouluttanu mamman hyvin. 

Mamma kehu mua ihan hulluna, ku tultiin sieltä poies. Ku mä käyttäännyin niin hianosti. Musta jopa vaikutti vähä siltä, että mamma oli odottanu, etten oikeen käyttääntyis. En kyl tajuu, mistä se ois sellasta saanu päähänsä…

Yäk

Siis yäk. Yäk. Yäk. Yäk.

Mä olin ihan innoissani lähössä lenkuroimaan tänään, mut sit ulkona oliki yllätys. Ja se ei ollu sellanen hyvä yllätys, niinku Onnille oli käyny, että sikasipsikeiju oli tuonu sille tervehdyksen oven taa. 

Siällä ulkona nimittäin tuli taivaalta rättejä! Mamma sano, että se on räntää, joka on kuulemma lumen märkä versio. Oli mikä oli, ni ikävää se ainaski oli. Ne rätit muuttu nimittäin vedeks sit heti ku ne koski mua. Siis hyi vimpulanpimpula!

Mä vinkusin koko sen ajan, ku mamma pakotti mut käveleen. Tai siis oikeestaan mamma veti mua vähän sellaseen vesihiihtotyyliin. 

Oon vähän aatellu, että voisin ruveta sisäkoiraks. Oon kuullu, että sisäkissojaki on. Voisin mä sit aina ulkoilla, ku on kiva ilma. Mut esimerkiks talven ajan voisin olla sisäkoira. Tai sit voisin muuttaa etelään talveks. Missäköhän etelä on? Täytyy varmaan kattoo kartasta.

Hoivahommissa

Mulla oli eilen aikas erilainen päivä. Mä olin nimittäin sisar hento musta elikkäs sairaanhoidin mammaa. Mammalla oli kuulemma kuuma ja se vaan makas ku lahna. Ei sillä kauheen kuuma ollu. Sillai vähän vaan. 

Sairaanhoitaminen on sitä, että syö vilttiä ja nuolee naamaa, ku se viilentää, jos on kuuma. Sitte se on kans sitä, että makkaa sylissä ja kaikussa ja pittää viilistä yllä. Käytin mä mammaa vähän ulkonaki, ku aattelin, että se viilentys siellä. Mut käytin sitä vaan sillai varovasti siällä pihalla. Ja kävelin tosi kiltisti ja rauhallisesti, ettei mammalle ois tullu yhtään ikävämpi viilis ainaskaan mun takii. Kato ku se viiliksen ylläpitäminen on yks hoitajan tärkeimpiä hommia. 

Mamma söi sit jotain napoja. Mut ne oli ihan valkosia napoja eikä sellasia ruskeita ku mun napot. Ja ne sen napot hais pahalle. Ja sit tänään mamma oli jo ihan normaali ja oltiin puistossaki riehumassa ainaski tunti Doloreksen kans. Dolores on postoninterrieri niinku Onniki.

Kuulemma on puhuttu hirmeesti siitä, että maksetaaks hoivaajille tarpeeks. Mä olin kyl tosi tyytyväinen mun hoivapalkkaan. Sain nimittäin kunnon köntsän jauhislihaa. Musta se on ihan reilu korvaus tommosesta huhkimisesta.

Rispee

Mä oon lyötäny uuden hauskan harrastuksen. Se on rispee. Rispeetä on huippuhauskaa heitellä ja hakee.

Mä ja rispee.

Mä oon nyt täällä maalla mummolassa elikkäs Justiinan luona ja täällä mä oon alottanu tän rispeeharrastuksen.

Rispeen taakse voi mennä piiloon. Mä huudan täältä rispeen takaa, että Kukkuu!

Rispee on sen vertta iso, että sitä on välillä vähä hankala kantaa.

Mut välillä mä suarastaan lennän rispee suussa!

Rispeen lomassa tein vähä puutarhahommia. Olin oksasilppuri.

Justiina ei oo yleensä olleskaan kiinnostunut rispeestä.

Justiina tykkää enemmän kivileikeistä.

 Mut sitku mä leikin rispeellä, ni Justiinaki kiinnostu siittä.

Lopputulos oli se, että Justiina vei rispeen.

Ollaan me tehty kaikkee muutaki täällä maalla ku vaan rispeetä. Oon käyny suppilovahverossa. Suppilovahvero osottautu mettäks. Sit oon syöny puolukoita itte suoraan mettästä. Sit oon makoillu mummon ja ukin sylissä. Ja tietty riehunu Justiinan kaa.

Olin ukin kans puuhommissa. Sahattiin eka yks oksa ja sit vietiin se pellon yli mettään. Näätteks tualla oksan keskellä mustan läntin? Se oon mä.

Justiinalla on parin viikon päästä synttärit. Mä toin sille lahjaks kamelin. Ollaan leikitty sillä.

Sit mä oon käyny syömässä kakkaa. Mamma sanoo, että nyt mun hönkä haisee ihan kakkalle. Nyt se sanooki mua Kakki-Nakiks. Mut mä en aio kertoo sille mitä kakkaa ja missä mä söin, hähää!